Mä pyydän tänään itseltäni anteeksi. Mulla on vähän turvonnut hattaraolo, päässä ja sydämessä. Mä yritän pyyhkiä maailman pienimmät huolet iholtani, kaikki hipaisut ja nuolaisut joiden olen sallinut kuin varkain tulla ja mennä, viipyillä minussa ja liepeillä. Ei mun iho jaksa.

Mulla on universumi apuna. Kun mä kuvittelen itseni sen pimeimpään ja kaukaisimpaan kolkaan, niin sieltä tuskin näkee tänne sohvannurkkaan jossa istun. Minusta se vaan joskus on hyvä tulokulma.

Tosin siellä universumin nurkissa mukanani pyörii mun oma hattarainen ihoni, kuollut ja elävä. Joskus tuntuu ettei mikään avaruusmyrsky tuuleta mua.

Ja joskus öisin mä olen lattialämmitys kylppärissä, ettei kenekään tarvitse kylmin jaloin. Kynnysmaton ja lattian välissä.