Nyt pitää sanoa sille maaliskuulle ihan lopullisesti että haista sinä vittu, äläkä koskaan tule takaisin tyrkyttämään mulle ei oota. Ei rakkaus kävele vastaan. Se pommittaa kaiken paskaksi. Eikä sitä edes ehdi tunnistaa, kun se on jo mennyt, kävellyt ulos ovesta, eikä se tule koskaan takaisin. Jotain jää jäljelle. Miehen ääni tai niiskutus tai murjotus soi tyhjissä lakanoissa. Hiiltyneet orgasmit ja irronnut iho. Nyt pitää kiittää niitä painajaisia. Ne tiesivät mihin päättyy painajaisten tie.
Ne muuttuvat lihaksi, mutta todellisuudessa ne muuntautuvat sulajääksi, virtaavaksi vereksi, limavuoriksi ja musiikiksi. Todellisuuden painajaiset ovatkin tahmeita hattaraunia, joiden tahdissa voi muilta salaa tanssia hitaita tyhjällä terassilla. Puhua mitä sylki suuhun tuo ja unohtaa sanoa, että muutun tällä tavalla idiootiksi ja alan vittuilla, että olen jo siirtynyt puolustusasemiin, vaikkei minulla nyt äkkiseltään ole mitään mitä puolustaa ja nielen kyllä jokaisen sanasi ja kaiken muunkin mitä sinusta irti saan. Jumalat ja pikkulinnut ja pornon.
Huulipunalla voi piirtää vessan seinään rastin. Sen kunniaksi joka jää yöksi. Ja keittää lisää kahvia. Ja sitten tulee uusi yö ja se jää uudestaan yöksi. Ehkä raahaamalla, mutta tulee kuitenkin. Pimeälle puolelle, täällä on keksejä ja juustoa meidän naisten jäljiltä. Jäljelle jää pökertyneen palava iho ja pitkä piipittävä aamu, joka herättää monta kertaa. Neljä kertaa tai viisi kertaa ja sitten kun heräämme, tulee loputkin, nopeasti, ilman yön väsyneitä välilyöntejä.
Nyt on kolmas yö ja täällä on taas kylmä. Sydänmurskaa on ympäriinsä, enkä jaksa pyyhkiä verta pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti