Tämä tässä näin

Meni vituiksi se seksitön syyskuu. Olen niin helppo. Mulle ei oikeastaan tarvitse muuta kuin vilauttaa kuollutta (ja paistettua) kalaa ja lämmittää sauna, niin olen polvillani. Kosimassa ja/tai ottamassa suihin.

Pari päivää sellaista, niin kannan jo aamukahvia sänkyyn, poistan Tinderin ikuisesti tarpeettomana ja teen neljältä aamuyöllä uutta herkullista ruokalajia. Vain osoittaakseni olevani kaikkien niitten kuolleitten kalojen arvoinen. Vaikkei siis tarvitsisi edes. Lupaan lopettaa panopäiväkirjan kirjoittamisen. Tätä ei voi kirjata.

Tuntuu kivalta, kun joku sanoo vihdoinkin ääneen, että on hulluna mun päähän. Eikä pelkästään sano asioita, vaan toimii reippaasti sanojensa mukaan. Ja paljastaa itsensä heti. Ei pelaa tai leiki. On vähän hauva, muttei kuitenkaan. Ja äijä. Ja pitkätukkainen. Siis kaikki mitä miehessä en arvosta, tulee yhdessä paketissa ja hoitelee mut pois päiväjärjestyksestä. Tai sitten muhun on törmännyt kaikkien aikojen paras pelimies.

Tätähän mä olen odottanut ja itkenyt vuosikaudet. Kitissyt ja nirsoillut. Miltä se sitten tuntuu kun tämä on nyt tässä näin? Ei miltään ja tosi hyvältä. Parit treffit ja mä lompsin ympäriinsä miehen villasukissa ja nalkutan kuin vaimo.

Viime yönä päästiin jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen siitä, että tämä menee kyllä ihan vituilleen vielä. Loppuu kuin seinään ja sitten ollaan ruumiita. Ei ole muuta ennustetta. Ajateltiin että katsotaan nyt kuitenkin. Kuollaan ja kärsitään sitten myöhemmin.