Minuutissa ehtii tapahtua monta asiaa

VR on kyllä jännä. Mitä lie taas raiteilla ollu, ruumiita tai vesisadetta. Ei vaan onnistu se kiskoaminen. Mulla on aina tiistaina helvetillinen kiire junaan. Tänään meinasin myöhästyä, mutta olin neljä minuuttia ennen junan lähtöä asemalla. Ei olisi kannattanut kiirehtiä. Juna tuli 47 minuuttia mun jälkeen. Asemalla ei saa odotella, koska vartija käy sulkemassa ovet hyvissä ajoin ennen sulkemisaikaa ja kehtaa vielä lohduttaa, että nyt ei edes sada. Kyllä mun päälleni satoi. Puoli tuntia.

Junasta astui mun päälle joku korsto, joka paiskoi ovia nikotiinintuskassa niin, että multa meinasi irrota käsi jos toinenkin. En ole aikoihin nähnyt kenenkään silmissä tappamisen himoa, mutta nyt näin. Säikähdin ihan. Korsto tuijotti mua vielä junassa ja taas kerran toivoin, että joku olisi mua vastassa asemalla. Näytti että korsto kuvittelee junan tehneen pakkolaskun, vain noukkiakseen mut jostain Lostista.

Mua on muutoinkin kohdeltu vähän kaltoin. Perjantaina maksoin hirveen summan latesta. Lohtuna toki pöytiintarjoilu. Ja vitut. Se ei koskaan tullut. Tai se viipyi suunnilleen VR:n verran. Kävin sitten sanomassa, että ootte vissiin unohtaneet mun kahvin? Voisinko nyt saada sen? Sain sen ja kaveri sai lisäkahvin ja mä sain valtavan suklaahippukeksin. Siitä olisi riittänyt kolmelle. Siitä jäi hyvä mieli. VR:ltä en saanut mitään. Kuulutuksetkaan eivät antaneet mitään. Konnari kertoi, että nyt olemme jo niin ja niin paljon aikataulusta jäljessä. 37 minuuttia tai ihan mitä vaan. Hirveen tarkasti ne kuitenkin laskee. Skarppaavat. Arvioitu saapumisaika 19.06. Sitten ne laskee uudestaan. Arvioitu saapumisaika 19.17. Saapumisaika 19.19. Lähtöaika 19.21.  Koska korsto imee raivoissaan tupakkaa laiturilla, eikä konnari uskalla sanoa, että tää juna ois nyt ehkä lähdössä. Ei siltikään mitään suklaahippukeksejä tai anteeksipyyntöä.

Tosin kävi myös lauantaina baarissa. Mun nainen talutteli mut katsomaan Tuomari Nurmiota ja Spugeja ja mä tilasin ison juoman. Kohta se haettiin pois. Yritin haroa sen perään ja nyrpistellä nokkaani ja se toimi. Plokkaaja jaksoi pahoitella ja toi uuden kolan minuutissa. En alkanut itkeä, vaan sanoin kiitos paljon ja mietin kuinka saan vedettyä litran kolaa illassa. Hyvin se meni.

Milloin VR ryhtyy palvelemaan asiakkaitaan? Tai pyytämään anteeksi? Jakamaan ilmaislippuja seuravalle mahdolliselle matkalle, joka taittuu helvetin hitaasti, jos ollenkaan. Miten niillä voi olla varaa tähän joka toinen kerta kun tarviin niitä?

Kerron kaiken tämän, jottei tarvitsi kertoa mitään muuta.

Oikeasti jouduin viime yönä pimeään säkkiin. Olin siellä minuutin ja itkin yhden raivoisan nyyhkäyksen ja sitten unohdin hengittää. Sätkin ympäriinsä painottomassa pimeydessä, jossa kuului vain marsun zeniläinen puputus.

Ihme lause. Totuus on joskus ihmeellinen. Sätkin ympäriinsä painottomassa pimeydessä, jossa kuului vain marsun zeniläinen puputus.

Sitten raukenin ja lämpenin. Tein sitä tavallista, nukuin ja heräsin. Minuutissa ehtii tapahtua monta asiaa. Jos annan pimeyden tulla, se muuttuu joskus torkkupeitosta piikkimatoksi ja parivuoteesta universumiksi. Aina en tiedä miten päin olen, tai onko jalkojen alla maata. Olenko elävä tai kuollut. Jossakin siellä pimeyden ja minunkin syvyyksissäni on pelkkää paljasta lihaa ja mustunutta mätää. Sitä ei yleensä siedä minuuttia pidempään. Ei sekään loputtomiin kestä.