12/19/2014

Hyviä tekoja





Kävin tänään kävelemässä ja etsimässä tiivistettä mutteripannuun. Käyn läpi kaupat ja ostan internetistä. Tuleepahan huiputettua itseään arkiliikuntaan. Kaikilla on vittu päässä. Mietin artikkelia, jonka luin eilen. Psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen, "onnellisuusprofessori", kommentoi Ylen artikkelissa somessa leviäviä kertomuksia pienistä hyvistä teoista. Hänen mielestään niitä kannattaa jakaa, sillä hyvä mieli lisää hyvää mieltä ja myös hyviä tekoja. Mietin pitäisikö minun jakaa somessa tekemiäni hyviä tekoja. Tai toisten. En myöskään keksi, mitä hyvää olisin viime aikoina tehnyt. No, olen kyllä soittanut poliisit ja pari muutakin puhelua. Ne on kuitenkin niin intiimejä ja yksityisiä tekoja, että niitä on turha levitellä. Eipä niistä oma hyvä olo ole varsinaisesti lisääntynyt. En kyllä tajua, miksi pitäisi jatkuvasti olla onnellinen ja hyvillään.

Ai niin! Maksoin jonkun nuoren naisen bussimatkan Iisalmesta eteenpäin. Oli kylmä, bussikin taisi olla viimeinen ja kuski murisi tytölle, jolla ei ollut tarpeeksi rahaa kotimatkaan. Vitutti se tapa, jolla kuski nöyryytti rahatonta. Sinun pitäisi tietää, että pikavuoromaksu ja niin edelleen. Sitäpaitsi oli kylmä ja minä olin siinä kylmän ja lämpimän rajalla. Tein hyvän teon itselleni. Keskeytin bussikuskin ystävällisesti ja kysyin, että paljonko tämä neidin matka maksaa? Kuski sanoi summan ja minä maksoin sen. Neiti sanoi kiitos ja minä sanoin ole hyvä. Korutonta. Kukaan ei reagoinut somessa, eikä järjestänyt ilotulitusta. Pääsin lämpimään bussiin, mutten kahteen päivään megalatelle kahvilaan. Tyttö pääsi kotiin.

Tänään raivokas mummeli mäkättää ja tuhisee pienelle, joka pyöräilee kävelytiellä. Minua alkaa heti vituttaa. Pienelle tulee paha mieli. Menen mummon kylkeen kiinni suojatiellä ja irvistän ystävällisesti. Sanon, että alle kaksitoistavuotias saa pyöräillä tässä. Ei kannata suotta pahoittaa mieltään. Tekee mieli myös sanoa vittu ja saatana, senkin puiseva noita.

Pankkiautomaatilla jonotan vartin. Ei hätää. Käytän vanhaa hyväksi havaittua jouluruuhkametodia. Hyräilen Oi Jouluyötä ja toimitan kaikki asiani hidastetusti. Siitä tulee itselle hyvä mieli. Edessäni on kaksi nuorta miestä, jotka kisailevat ja kutittelevat toisiaan. Hymyilen niille. Takanani ärisee savolainen karvalakki. Sitä vituttaa jonottaminen ja iloiset pojat. Se komentaa niitä olemaan kunnolla ja hoitamaan oman asiansa. Ennen poikia on mummeli, joka raakkuu, että pysykää kauempana. Tuossa on merkki!

Olen itse tuijottanut merkkiä, sitä perinteistä "odota tässä" -tekstiä, joka on maalattu lattiaan. Siinä on paksu keltainen viiva ja musta teksti. Varoitus. Olen aina ihaillut sitä, kuinka säntillisesti suomalainen asettelee varpaansa viivalle ja odottaa. Mummokin on odottanut siinä vuoroaan. Varpaat viivalla. Sen maailma menee rikki, kun pojat keikkuvat oikealle ja vasemmalle ja ylittävät pyhän viivan. Omalla vuorollani hidastan itseni kaksinkertaisesti. Teen lyöntivirheitä. Joudun aloittamaan alusta. En muista heti numeroani. Hymyilen hyvää joulua takanani tuhisevalle karvalakille ja näytän silmilläni kieltä. Ovatko nämä hyviä tekoja?

Muutkin tekee näitä. Joulupukki kävi eilen ja toi kaksi pulloa viiniä. Sain syödä yhden namun lapsen kalenterista. 1/24. Hitaasti hyvä tulee.

Vielä pitää mennä postiin jonottamaan. Sairasta. En jaksa enää hyräillä Jouluyötä. Otan käsityön mukaan ja palkitsen sitten itseni rommitotilla. Jos selviän postista ennen valomerkkiä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...