3/01/2015

Näin se alitajunta toimii


Psykoanalysoitu muotokuva 


Rakkaus on nyt vahvasti läsnä, samoin kuin romantiikka ja kuumat tunteet. Tunnet itsesi onnenpekaksi, sillä parempaa parisuhdetta saat hakea. Elämä hymyilee sinulle. 
- Iltalehden horoskooppi

Mikä rakkaus? Mikä parisuhde? Mikä romantiikka? Mitkä kuumat tunteet? Mikä elämä? Ai niin tämä. Tyhmiä nämä horoskoopit. Jään enimmäkseen ilman kaikkea horoskooppien lupaamaa. Onneksi on sentään elämä.

Kyllähän minä suhteellisen täyteläistä settiä elänkin. Hetkittäin. Kuherruskuukausi sai eilen pisteen peräänsä ja nyt mietin miten juhlistaa tätä alkanutta. Loppu oli pitkä ja kaunis, tosin samalla hieman ristiriitainen. Upposin perjantaina musiikkiin, enkä päässyt sieltä ollenkaan pois. Se oli hyvä. Siinä samalla on tullut tehtyä kaikenlaista tärkeää. Lakaisemista, puhetta, kuuntelua, kevättä, kirjoitusta, aivoja rasittavaa ajattelua, kuvia, kahviövereitä, olutta, juoruiluja, sojottamista, voivottelua, paheksuntaa, vihaa, surua, rakkautta, hämmennystä, lukemista, esittäytymistä, haleja, alakuloa, silityksiä, suklaata, laulua, pornoa, tanssia, kellumista, psykoanalyysia, kuolemaa, hatunvaihtoa, pekonia, kävelyä, kuviteltua vittuilua, pelkkää vittuilua, unia, pinaattia, paperista taiteltu tussu ja kourallinen ihastuttavia naisia/miehiä. Eilen illalla teippasin hiukseni sähkökaappiin. Luulen myös kokeneeni perjantaina yhden hipaisun, mutta en voi mennä vannomaan. Olen sillä tavalla herkillä nyt, että saatan tulkita olemattomuuden olevaksi ja olevan olemattomaksi. Näissä hetkissä on silti hyvä olla. Alakulon porttikongi tuntuu kuitenkin olevan auki. Antaa sen olla. Se on elintärkeä poistumistie. Ja sen syvennyksessä voi vaikka itkeä, jos meinaa pakahtua.

Puhuin myös Terapeutin kanssa ja se analysoi kuvan, jonka juuri olin piirtänyt. Melkein nolostuin. Terapeutti on sitä mieltä, että joillakin nämä asiat ovat siellä alitajunnassa, vähän piilossakin. Toisin on minulla. Ei kai se mitään. Myönsin olevani kyllä pahasti puutteessa. En niin suoraviivaisesti munan. Olen sanomattoman puutteessa, kevään ja valon, hipaisun ja aamuyön linnunlaulun puutteessa. Ilta muuttui sitten sellaiseksi alitajuntaleikiksi ja sen syvyydestä pulpahteli kaikenlaista raatoa. Tämän lisäksi nimitin Terapeuttia toistuvasti väärällä niemellä. Olen kyllä varsinaista käyttistä tuolla psykopiireissä. Kuollut veli, joka halusi olla kissa ja kaikki muutkin raadot kuiskailivat vielä yöllä unessani. Olimme puhuneet siitä, kuinka raskasta on kuulla sen kuolleen rakkaan ääni. Kuulen aina kuolleiden eläviä ääniä. Kun kuolema on tuore, on äänikin aina piinallisen tuore. Se on vainoava, eikä sammu hereillä, ei unessa. Kun aikaa kuluu, muuttuu äänikin, se on selkeä, mutta vaimeampi, melkein kuin kuiskaus. Kirkas kuiskaus. Ja se tulee harvoin.

Makaan koko päivän selälläni matolla ja kuuntelen hengitystäni. Leijun vähän, kellun silmät kiinni. Musiikki saa tänään olla hiljaista. En jaksa pakahtua. Leikin etten tunne kehoani ja hipaisen itseäni salaa, jotta tietäisin miltä kysyvä ja hyväksyvä hipaisu tuntuu. Sellainen mikä peittyy kaikilta, paitsi siltä, joka sen polttomerkin saa. Ihan varmasti sellainen on olemassa. Muistin kyllä perjantaina, kuinka siihen vastataan, mutta ehkä vastaukseni hukkui hälinään tai en ehtinytkään oikeasti vastata, pikasähköttää. Sellaisesta ei koskaan synny vuoropuhelua. Olen lukijana vähän paska. Katselen vaan näitä ohitseni kelluvia kalmoja.

Olen ilmiselvästi rakastunut. Jännää on yhä, ettei sitä varsinaista kohdetta ole.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...