Saavutetusta tasapainosta

Saavutin tasapainon/tasapainottomuuden tilan tänään klo 14.59 ja ostin sen kunniaksi purkillisen kermaa. Hetkeksi maailman vallannut lämpö muuttui ohueksi kiimaksi viimaksi ja värisin sen kanssa yhteen. Kliimaksi. Luulin hetken, että osaisin lentää, mutta kävelin kuitenkin rauhallisesti ja hymyillen kotiin. Ei enempää riskikäyttäytymistä ainakaan tälle päivälle kiitos. Yleensä muuten kirjoittaessani tiedostamattani tuollaisia edellisenkaltaisia lauseita, tajuan että taas lähti ja lähtee lapasesta. Muistiin kirjoitettu ei on usein merkki siitä, että alitajuntani ryhtyy välittömiin käännöstoimiin ja loppu on aina historiaa, jonka saaatte lukea täältä heti huomenna. Terveisiä muuten tässä Niinalle. Tuun ihan kohta sinne.

Joskus kun olen tarpeeksi kauan niellyt rohkeuttani, paloitellut ja pilkkonut sitä yöhoureissani osiin, lakaissut maton alle, kieltänyt sen kolmasti ja ristiinnaulinnut, analysoinut naisteni kanssa ja kuopannut, itkenyt Vuorelle ja lopulta unohtanut, se nouseekin pystyyn, ottaa minua tukasta kiinni ja sanoo, että nyt mennään ja selvitetään tämä asia. Olen raukkamainen nynny, mutta pelon niskalenkki on vahva ja työntövoima kaamea. Vaikka kuinka tiedän, että pelkuruudesta pääseminen ja suun avaaminen on parhaimmillaan taivas ja kolmoisorgasmi, niin kieltäydyn molemmista. Kun en muka pysty. Sitten kun olen pystynyt, muistan taas osaavani lentää. Ja koko universumi lentää mukaan. Huikeaa. Aina ei ole kovin isoista asioista kysymys, mutta kynnys on vain kohonnut ylitsepääsemättömän korkeaksi. Parhaimmillaan käy niin, että kynnys katoaa kokonaan ja liikkuminen helpottuu. Pahimmillaan kynnys vain madaltuu oikeaan korkeuteen.

Eilinen oli pelon suhteen aistillinen päivä. Purin sitä P:lle laukeamatta koko illan. P on ihanteellinen nainen minulle. Tämähän on todettu ennenkin. Oikeaa aviomiesmateriaalia. Turha tässä on toistaa sitä, etten itsekään tiedä mitä puhuin, kunhan puhuin, märehdin, pelkäsin, analysoin ja itkua väänsin ja nauroin. Kun P poistui maisemasta, tulivat tilalle toiset naiset, joista yksi ihmetteli ääneen, onko minulle tapahtunut jotakin kun hehkun näin? Ainahan mulle tapahtuu, mutta aina en ole hiilenä. Ja on tapahtunut, kiitos kysymästä.

Samalla tunsin, että kaikki tapahtuu koko ajan ja kello tikittää. Se on vittu tikittänyt kuin taikapommi jo hyvän aikaa, mutta nyt tunsin sen tikkeen jokaisella sydämenlyönnilläni. Kaikki tapahtuu, koko ajan ja minä istun tässä, enkä saa kiinni siitä mitä tapahtuu seuraavaksi. Jos haluan lisää merkintöjä tapahtumakalenteriini, niin juuri nyt on aika toimia. Niin minä sitten toimin. Eikä pelottanut yhtään.

Aamuyöstä sain viettää luppoaikaa nuoren runoilijan kanssa. Tiesin että aamulla väsyttää, mutta otin haasteen vastaan. Olen aivan varma, että juuri nyt universumi viskoo niskaani ihmisiä, jotka ovat kaikki hyviä ja ihania tavallaan. Silloin ei kysytä että väsyttääkö. Se olisi itsemurha. Turha kuolema ja typerääkin se olisi. Nyt annetaan kaiken tulla. Muusa antoi runoilijan hoiviini ja käski viedä paikasta toiseen. En tiedä kuka vei ketä, mutta yhdessä kuljettiin. Olin kai eräänlainen esiliina. Nuori runoilija osti valtavat määrät olutta, jota en kertakaikkiaan pystynyt juomaan. Onneksi nuori runoilija pystyi. Miehen kunto ei huonontunut ollenkaan niiden neljän tunnin aikana, jotka vietimme Kauppakadun amokin liepeillä. Hämmästyttävä tapaus.

Tänään kerään jo satoa. Saatoin nukkua tunnin tai kaksi. Sitten juoksin kahvilaan lukemaan merkkejä. Luin ne kaikki oikein. En minä ehkä koskaan ollutkaan väärässä. Nymfomaanipoika oli siinä oikessa, että olen aina oikeassa.