Millainen päivä sulla oli?

- Mites siellä?
- Itkua, väsymystä, pettymyksiä ja pari ylipitkää päivää.
Minestronekeiton tapaista.
Sohvalle nukahtanut lapsi ja aamulla Joensuuhun.
Appelsiini suussa.

Elämä on tänään ollut yhtä saastaa. Pelkkää runoa.

Kerkesin jo viime yönä itkemään. Suurta väsymystäni ja sitä, kuinka sormeni eivät ehdi kirjata ylös kaikkea, mikä päässä kulkee. Päivän ankeita pettymyksiä ja ohareita ja yleistä ruokottomuutta. Omaa kankeuttani ja tyhmyyttäni. Sanattomuuttani saamattomuuttani sodassani itseä vastaan. Kyvyttömyyttäni jäsentää, järjestää ja latoa, luottaa ja luodata. Jos minussa asuisi rahtu viisautta, olisin nytkin unessa. Sen sijaan suoritan tätä öistä itseruoskintaa ja juon vielä kupillisen kahvia. Ehkä odotan itkua, jotta saan nuukahtaa uniin ja herätä pökkyrässä lapsen vaivihkaiseen kuiskaukseen, joka vaatii sekin kahvia. Tarvitsen sylin ja unta. Mutten sano sitä ääneen. Menen mieluummin rikki ja tapan kuoleman, kun antaudun itkuun ja häpeään. Olen sitten tässä.

Aivot tuulee tuhkana avaruuteen, kun päässä palaa roihuliekki, joka ei tiedä mitä polttaisi. Jotain jää jäljelle ja jotain menehtyy liekkeihin. Jokin menestyy liekeissä. Sanoinko jo aiemmin, että vihaan oppimista. Vihaan oppimista.

Tavoitan kyllä itseni. Aina lopulta tavoitan, mutta en ole ennakoinut sitä, millaisia kohtaamiseni muiden ihmisten kanssa ovat. Millaista on kommunikoida kuunnellen ja ajatellen, sivuuttamatta suttuisia ja harmaita alueita. Kääntäen ne yksinkertaiselle kielelle. Olla rehellinen. Auki. (Se on ihan paskaa.)

Hieno päivä. Tulipaloista huolimatta olen tavoittanut jotakin. Jotakin oleellista, jotakin kantavaa ja jotakin uutta ja kaunista. Kieli, se elin, on fyysisesti pahoinvoiva paljosta puheesta, yrityksestä muovata sanoja toisten perään. Minulle tekee hyvää olla eksyksissä, osaamaton, hereillä ja kirjoitustaidoton.

Eikä se ole pelkkä kieli ja aivot. Se on sydän, maksa, munuaiset ja magneetti. Se on myös rakastuminen ja pelko ja vaivihkainen hirttäytyminen jonkun toisen hengitykseen.