11/16/2015

Makkarakeitto ja ihmisillä hyvä tahto




Minulle on tehty ensimmäinen makkarakeitto. Hävisin siis vedonlyöntini T:n kanssa, mutta missasin tietämättäni myös makkarakeiton. Sen kerran kun makkarakeitto on tulilla, on tulilla muutakin lihaa. Ei uskoisi. Päiväni murmelina alkaa taas. Illalla keitän makkarakeittoa.

Eilen aamulla heräsin Tekokuun puheluun. Anteeksi, voisitko laittaa suodattimen päälle ja antaa anteeksi? Voin. Muiden kohdalla en nyt jaksa tehdä poikkeuksia. Poikkeustilat syntyvät poikkeuksellisista tiloista ja muistoista, aiemmista kohtaamisista, ihmisyydestä ja läheisyydestä. Ne ovat yleensä hyvin pieniä juttuja. Pelkkiä vivahteita.

Seuraavaksi kuljeskelin rannat ja lompsin vesilätäköt punaisissa kumppareissani. Kiipesin soittamaan Vuoren ovikelloa. Kaikki oli valmiina. Sain itse valita televisiosarjan ja Vuori keitti kahvia. Käperryimme turvakodin lämpöön pesimään ja katsomaan televisiota ja puhumaan. Voin kertoa kuinka vähän ymmärrän miehiä ja sitten sä voit ymmärtää mua.

Jos on olemassa naispuolisia puunhalaajia, on olemassa miespuolisia militanttihippejä, joiden rauhanomaisuus ja lempeys lepää räjähdysalttiin ja kiikkerän aggression päällä ohuena kalvona. Rauhan alta puhkeaa rutto ja räjähtää mätäpaiseena kenen tahansa silmille. Sellainen tarttuu. Loukatut, surkeat, tasapainoiset ja itseuhoiset urokset haisevat pahalle. En kestä väkivallan hehkua ja lyöntialttiuden lemua. Ei voi olla sattumaa, että törmään siihen viikottain. Puhun Vuorelle, kunka olohuoneemme ja kotibaarimme, alkaa olla sekin jo saastunut. Aiomme vaihtaa paikkaa. Vuori on niin paljon maltillisempi korjaussarjansa kanssa kuin minä. Vaihdamme ainakin istumapaikkaa.

Ihmettelen silti räjähdysten määrää. Sitä onnetonta märkimistä, jota ihmispolo suorittaa. Milloin minkäkin hyvän nimissä. Uskonnon, rauhan, ihmisyyden ja rakkauden nyt ainakin. Genitaali-ikävänkin. Sitten jaetaan puolia ja valttikortteja. Kuka on missäkin parempi ja laadukkaampi ihminen. Parempi antamaan anteeksi tai parempi selviämään itsekseen. Parempi tappamaan muita tai rakastamaan. Kaikki ihan ruvella.

Minä en anna anteeksi, enkä tapa. Uskon tänään vain pieniin asioihin, sellaisiin joita voi hypistellä. Maailmalla on kauneutensa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...