TYTTÖ YLI LAIDAN

2012-02-01T04:53:00.003+02:00

Kirkko

Päiväpala

Jasmiinitee

Hautautumiseni kotirotaksi ei ole saanut luonnotonta tuhoa aikaan. Noin kahdeksassa tunnissa sain päivitettyä tietoni kaikesta tärkeästä mitä lähiympäristössä tapahtuu. Ilokseni kuulin kourallisesta melko paikallisia ihmissuhteita, jotka menevät niin päin vittua että kuolevat ja luhistuvat painonsa alle. Iloon on aihetta, sillä suuri osa vapautuvista miehistä on juuri minulle sopivaa ikäluokkaa. En siis iloitse kuolevista ihmissuhteista, pois se minusta, iloitsen vain siitä mitä mahdollisuuksia ja positiivisia muutoksia niiden myötä avautuu.

Jotkut mahdollisista suhdekoukeroista liippaavat niin läheltä itseäni, että jouduin piirtämään ison kartan, eräänlaisen mindmapin siitä mitä voisi tapahtua ja mitä ehkä on jo tapahtunut. Kenen värkit ovat yhtyneet, positiivinen ja negatiivinen napa, mies ja nainen? Olenko yhä puhdas paikallisesta suhdekuonasta ja vierailla kuormilla käynneistä, vai onko kenties jonkun tulevan poikakaverini penis sujahtanut jonkun entisen poikakaverini tyttökaverin suuhun ja sitä tietä parhaan tyttökaverini tai vihamieheni pimpsaan tai trendikkäästi peräreikään? Mahdollisesti. Tässä Syvä Joki -elämässä ei koskaan tiedä mitä voi tapahtua! Joku informaatiomutoilija voisi tehdä sellaisen valmiin karttapohjan tällaisille pohdinnoille, ettei aina tarvitsisi aloittaa alusta.

Mä katselin aikaansaannostani vähän mietteissäni. Sitten katselin juna-aikatauluja, bussiaikatauluja ja lentoaikataluja täältä poispäin.

2012-01-29T00:36:00.000+02:00

Muikkuravintola Sampo, Kuopio

Rosemaryn painajainen

Sari

Mulla oli tänään tosi hauska päivä. Estetiikkaa kaikille aisteille. Ja taulunsuoristamista. Mä söin muikkuja ihan parhaassa seurassa ja sovin ehkä liian monet treffit. Sitten mä aloin märistä. Julkisella paikalla ulvoa. Mua nolompaa seuraa ei voisi olla. Olin tavallaan edustustehtävissä. Saan varmaan kiitokset.

2012-01-27T03:42:00.000+02:00

Mä kävin tänään hautausmalla ja museossa. Museossa mä menin heti ekana suoristamaan vinossa roikkuvat kuvat. Tein muutenkin kaiken mikä oli kiellettyä. Lähtiessä mä kerroin amanuenssille että mä tein kaiken tän ja nyt mä vielä otan näistä kieltotauluista kuvan. Se sanoi että, joo, huomasin. Ja että kun lapsiryhmiä tulee, niin niitä pitää aina opastaa ensin.

Imartelevaa. Mä olen sentään 42 v. Lapsiryhmään viittaaminen saattoi tietenkin tarkoittaa niitä mun mukana olleita kauniita ja sivistyneitä ja nuoria naisia.

Kotimatkalla mä nukahdin niitten lempeänvaimeaan puheeseen ja ajattelin että tämä on ihanaa. Vaipua liikkuvassa autossa, kuulla silti naisten tasainen mumina. Ne herätti mut vähän ennen kotia, katsomaan sinisen- ja turkoosinutuista taivasta, vaaleanpunaisia kohtia ja pieniä pulleita jään keskellä töröttäviä saaria.

2012-01-26T00:18:00.001+02:00

Klikkaa mua!

Päiväni on ollut unisen sekava, ei mikään perinteinen painajainen vaan hidastettu, takaisinkelattu ja nopeutettu looppi. Väsyneenä mun fyysinen olemassaoleskelu julkisilla paikoilla pitäisi kieltää, myös unissanolo ja online-olo.

Mä olen taas saanut olla avautumisen kohteena. Tiedättehän ne ihmiset jotka sanovat etteivät puhu tästä asiasta. Minäkin olen niitä, mutta minä teen sen niin päin, että kerron ensin nopeasti asian ja sitten sanon etten kyllä kerro enkä puhu, enkä varsinkaan sano enää mitään.

Mutta siis ne jotka sanoo etteivät puhu. Sanot niille että, no et sitten puhu. Sitten ne kohta, vaikka viikon päästä viimeistään, kysyvät että siis tajusitko että mä en haluais puhua yhestä asiasta koska se ei kuulu sulle? Sinä sanot että joopa, kaikilla on tämänsä ja että kyllä sä tosiaan voit elää sen jatkuvan tästäpuhumattomuuden kanssa. Tätä voi jatkua jonkin aikaa. Jos sinulla on pitkä pinna, niin varmaan ihan loputtomiin. Jos sulla on lyhyt pinna kuten mulla, niin joskus neljän ja viiden viikon paikkeilla huudat aika lujaa sen tyypin päälle, että saatanaperkele ole hiljaa, älä puhu! Sillä välin sä olet jo jotenkin vaistonnut, että se tyyppi haluaa kertoa jotain tästä asiasta josta se ei puhu ja yrität olla niin ettei se saisi aihetta kertoa siitä.

Mitä enemmän et halua kuulla ja sallit ihmiselle yksityisyyttä, sitä varmemmin tulee päivä jolloin sä joudut sen kysymyksen uhriksi että häiritseekö sua tää kun mä en puhu tästä mistä mä en kerro? Sanot että emmä nyt tiedä ja kyllä mä ymmärrän että ihmisillä on yksityisyytensä. Sitten se kysyy että lupaatko olla kysymättä jos mä vähän vaan kerron. Sit se on jo myöhäistä kaikki. Se kertoo kyllä.

Tää on ihan ok. Mutta arvatkaa mistä tulee vähän kummallinen olo? Siitä kun se kysyy lopuksi että HELPOTTIKO TÄÄ SUA?

No piipiti pii, ei varsinaisesti. Sitten sä jäät siihen, purat kananuggetteja pahvista ja asettelet ne uunipellille, ne on aika kylmiä, itket vähän niitten päälle ja ajattelet että tämäkin on tätä minun tämääni. Työnnät ne rivinuggetit uuniin vaikka tiedät ettei niitä saisi syöttää ihmisille. Keität paljon kahvia. Kahvi pelastaa aina. Ihan aina.

2012-01-24T09:44:00.001+02:00

Mä en muista mitä mun piti sanoa mutta jotenkin se liittyi ihmissuhteisiin ja siihen että todelliset tunteensa voi ilmaista yön pimeinä tosin kauniina hetkinä ja toivoa että joku ottaa ne vastaan sellaisenaan ja ymmärtää ja rakastaa sua ihan sinuna itsenäsi olit sitten ylipainoinen tai et ja sitten vielä se että mä olen varmaan vähän väärillä teillä nyt mut mä voisin vaikka vannoa että nyt ois aika hyvä sauma jollei yksinäiselle ja sivistyneelle miehelle päästä muhun käsiksi siis sellaiselle jonka kaapissa ei kolua tai lisäänny luurangot tai sielu ei ole varattu ikuisesti jollekin axe-enkelille ja joka osaa ihmetellä sitä miten halaaminen voi kestää sekunnin murto-osan on siinä ihmeitä kerrakseen.

2012-01-20T08:28:00.000+02:00

Valvotun yön jälkeen talon mustin kahvi näyttää ja maistuu keitolta.

Puoli seitsemältä päätin jättää sohvan siirtämättä. Säälin alakerran naapuria joka on koko aamun kuunnellut lattialle tiputtelemiani nauloja, neuloja ja ruuveja. Olen lajitellut ne sievästi uuteen punaiseen lokerikkooni. Samassa lokerikossa on hakaneuloja, rintaneuloja ja nappeja. Olen hyvin looginen. Yksinäisen naisen lokeroissa voi olla mitä vain.

Kaivauksissani olen löytänyt kaikenlaista ja lopulta myös lintsannut tuhovimmassani. En kykene hävittämään kaikkea. Mutta kykenen tiivistämään, kerrostamaan ja lintsaamaan niin, että näyttää kuin laatikoissa vallitsisi järjestys. Minun järjestelmällinen järjestykseni.

Löysin poikaystävän. Sen saman jonka löydän aina uudelleen. Tai joka löytää minut. "Kyllä sä sari oot saatanan ihana nainen." Onko siitä 24 vuotta? Kun se heitteli mua tyhjillä ja täysillä viinipulloilla? Koska se oli niin mustasukkainen. Mun poikaystävälle. Aika tarkkaan. Ja aina se ihmettelee että eikö mulla ole sitä ja tätä ja miestä ja seksisuhdetta ja mitä niitä nyt onkaan? Ja minä vastaan että ei kun ei vaan ole. Mä en koskaan muista sanoa mitä mulla on. Niinku esimerkiksi uusi kissa. Se pyytää etten rakastu siihen koska se ei kestäisi sitä. Mä en henno sanoa että ei tarvitse pelätä. Ja ehkä mä olenkin jo rakastunut ihan toisaalle.

Mä olen ihan tavattoman uupunut. Vähän kun olisin yrittänyt hirttäytyä. Mutta se johtuu taas ihan muusta. Pesen itseni, menen ulos, universumin kautta kahvilaan.

2012-01-18T19:10:00.000+02:00

Siivottu

Tirkistelty

Kuvattu

"Sä saatat vihata sitä."
-Pilvi

Mä olen eri tehokas kun sille päälle satun. Mä sain tänään kaappirivin ojennukseen. Jos jollain herää ajatus siitä että mitä mä nyt puen päälleni niin mä vastaan että en mä vaan tiedä.

Siirtyessäni kaivauksissani yhä pienempiin laatikoihin, mä löysin myös oletetun muotokuvan itsestäni. Saatan kehystää sen ulko-oveen. Tervetuloa kirvesmurhaajat, tuokaa kahvia tullessanne, muuten mä joudun huomenna ulkoistamaan itseni ja suorittamaan maallisia tekoja äsmarketin kahvihyllyllä.

Mä olen myös paastolla. Tänään. Tosin söin vahingossa kaksi konvehtia, jotka löysin erittäin nokkelasta piilosta. Konvehtipaastolla siis. En ole löytänyt enempää konvehteja vaikka olen kyllä yrittänyt.

2012-01-16T09:11:00.002+02:00

Tieteellinen koe

Paavo

Namuja

Hilloo

Paperia ja Mörköjä

Viime päivinä mä olen lähinnä vieroittunut facebookista. Ihan vaan saadakseni mörköjä ulos komerosta. Mä aina viivähdän niitten äärelle ja mietin että miksi minä tätäkin säästän. Vaikka siivoan laatikoitani vähintään kahdesti vuodessa, ovat ne siltikin täynnä aanelosia ja muita muistikirjallisia, joita yritän yhä vain säästää. Mä säästin vain yhden venäläisen karkkipaperin. Tällä kertaa. Nyt mulla on niiden tilalle reaaliajassa säästettyjä Vasemmiston namukääreitä. Tottahan niitäkin on säästettävä. Muistojen albumiin ja silleesti. Mä kävin nimittäin sanomassa Paavolle käsipäivää ja toivottamassa onnea matkaan. Jos Paavo Arhinmäestä ei tule presidenttiä niin tiedätte sitten senkin miksi. Mun maaginen kosketus ja se on sitten siinä.

Mä olen ainakin hetkellisesti tyytyväinen mun facebookin pimenemiseen. Mä olen koukuttunut sitä kautta Paasilinnaan(kin) ja niin kivaa kun se onkin, mä näen itseni jotenkin huonosti tuntikausia kestävässä sätissä jossa silmillä ei ole mitään sijaa. Ja kun se jatkuu yöhön, mä muutun juuri niin mustaksi ja itkuiseksi kuin olenkin.

Mulla on näppistuntuma siihen miten mulla on tapana menettää, olla olematon ja tuhertaa itsekseni, itkuakin, laminoida iho täyteen sanoja ja kirjoitusta, mikä ei vie mihinkään mutta minulta kaiken. Musta tuntuu että saman asian ajaisi jos kuorisin ihoani ja lähettäisin sitä tuntemattomiin osoitteisiin. Mua ainakin oksettaisi jos joku tekisi minulle niin.

Onneksi limainen lattiakaivo ja vessan viemäri ovat nyt puhtaita. Löysin kourallisen nappikorviksia, joita tuskin enää käytän.

2012-01-13T09:15:00.000+02:00

Luonnonkihara

Uusi suoja kuumuutta vastaan

Jäätelö

Tällä viikolla mä olen tuskin herännyt. Olen siis ollut paljon valveilla, välillä hieman edesvastuuttomasti ja liehuen, mutta enimmäkseen zombeillen ja kahvikuppi kädessä.

Mä kävin kampaajalla. Koska mä olen niin luonnonkaunis kaikkialta, mä kävin kampaajalla viimeksi joskus 1 1/2 vuotta sitten. Ja onhan mulla tää selibaattitukka jonka olen antanut kasvaa, vaikka selibaatti olisi rakoillutkin. Ja olin mä selibaatissa tai en, niin, no, tiedät kyllä. Uutuutena tässä asiassa on se että mun kampaajani totesi hiusteni olevan luonnonkiharat. Vihdoinkin. Siihen meni vaivaiset 42 v.

Koko viikon mulla on ollut ajatuksissani siivota möröt kaapista, jätesäkittää ne ja hyvästellä. En ole tehnyt mitään. Olen tarjoillut möröille kahvia ja sanonut että huomenna sitten.

Sen sijaan olen lukenut Aleksis Kiveä, Fredrika Bremeriä ja Dan Fantea. Hulvatonta. Lopun aikaa mä olen sättinyt Pasilinnalle, lähinnä sitä kuinka mä en puhu tästä asiasta, enkä tästä, ja varsinkaan tästä en puhu ja tästä mä en halua puhua ja nyt mä vaikenen ja mä en aio sanoa tästä mitään. Mun kanssa on sanomattoman helppo kommunikoida, kunhan mut saa ensin viritettyä oikealle taajudelle.

2012-01-08T15:22:00.000+02:00


Mavala Black Oyster


Cleaning Women, Henkka, Kuopio


Cleaning Women, Henkka, Kuopio

Paastoruokaa avajaisissa

Aamukahvi oikeakätiselle

Mä olen viettänyt viikonloppua juopotellen. Perjantai oli ihan totalitäärinen siivouspäivä koska olin illalla siellä baarissa katsomassa Cleaning Womenin 15 v -juhlamättöä. Mun korvilla on rakkaussuhde elävään musiikkiin. Mä olen hieman unohtanut sen, sillä mun suhde baareihin on viimeisen vuoden aikana haljuuntunut. Ja haljuuntuu vastaisuudessakin.

Mä kuitenkin seurasin jännittävän näytelmän jossa keski-ikäinen mies menetti naisensa keski-idioottille miesvampille ja tuli siitä hirveän surulliseksi. Se surullinen keski-ikäinen yritti katsekontaktia muhun, mutta mä en kykene enää joustavaan empatiaan sellaisten katseitten alla. Siis katsekontaktiin sellaisen kanssa, joka katsoo mua kuin humalainen spanieli, jolle olen se viimeinen keppi jonka se jaksaa noutaa. Mulle ei sovi tuo baarien pariutumiskulttuuri enää ollenkaan.

Se hyvä puoli vanhenemisessa on, että ennen baariin lähtöä muistaa suojata saappaansa Raingard Protectorilla, jotta jalkoihin viskattujen tuopillisten jäljet on sitten helppoa pyyhkäistä pois. Seuraavalla kerralla mä laitan protectoria naamaan.

2012-01-06T05:54:00.000+02:00

Mä olen tänä yönä miettinyt sitä kuinka tarpeeton ja harmaa ihminen voi olla ja miten se arjessa ilmenee.

Mulle kävi tänään mm. näin. Mä menin töihin huomatakseni ettei mulla ole töitä. Kukaan ei vaan ollut muistanut ilmoittaa siitä minulle. Viis sopimuksista ja päivämääristä. Lähdin heti. Mä en usko että kukaan varsinaisesti huomaa sitä.

Sen kunniaksi mä pidin juhlat ja join melkein kaksi lasillista punaviiniä. Sammuin niille sijoilleni.

Illalla Pasilinna sättäsi mulle baarista kun sen kaveri kävi tupakalla tai kusella tai tupakalla ja kusella. Siinä vaiheessa mulle tuli jotenkin sellainen olo, että mikä helvetin funktio mulla tässä on? Kysyin Pilviltä, että voiko ihminen tämän alemmas mennä? Pilvi sanoi että eipä juuri, mutta älä sure. Been there, done that!

Musta alkoi tuntua jotenkin kohtuulliselta ja lohdulliselta se vanha ajatus että mä voisin taas vähän välittää itse itsestäni. Ihan rakastamiseen asti.

Oikeesti me syötiin Pilvin kanssa ruisleipää ja puhuttiin naistelehtijutusta, yksinäisyydestä, varatuista miehistä, Teemu Mäestä ja lakkautetuista posteista. Mä kerroin katsoneeni tänään kaupassa suutelevaa nuortaparia ja ajattelleeni että kyllä, kyllä mun seksuaalisuuteni valuu hukkaan näin, mutta mä en voi sille mitään. Vaikka kuinka itkettäisi.

Mulla on maailman parhaat naiset. Ei kaikkea voi saada. Eikä mihin tahansa saa tyytyä.

2012-01-05T03:06:00.001+02:00

Harmaa matto

Jörn Donner

Jouko Salokorpi

Mä puistelin mun harmaan maton tänään vitosen tuuletuspartsilta pahaa aavistamattoman miehen niskaan. Sillä miehellä oli kaveri joka lupasi ottaa mut kii kun mä tipun. Mä en uskaltanut kokeilla. Mä olen harmaa matto.

Illalla mä katsoin televisiota, poikkeuksellisesti, sillä huomasin että siellä on samassa ruudussa muutama mun suosikkimies. Ne puhuu plaa plaa keskenään. Toinen kysyy plaa ja toinen vastaa plaa. Mä en ole koskaan kyennyt vastustamaan Jouko Salokorven olemusta ja varsinkaan ääntä. Mä vaivun transsiin jos se ilmestyy mun televisiooni. Tai mihin vaan ilmestyy. Mun unelmieni täyttymys olisi juoda kahvia Joukon kanssa. Mä hikoilen jo ajatusta ja menen mykäksi suolapatsaaksi enkä kykene nielemään. Jörn Donneria mä en jaksa selitellä ollenkaan. On silläkin ääni.

Sellainen pinkee ajatus mulle tuli näitä miehiä ahmiessani, että ne on jotenkin ikääntyneet molemmat. Ja että niiden keskinäinen vuorovaikutus oli harmaata ja ilotonta, suorastaan riemullisen latteaa ja vakavan väkinäistä. Mä niin rakastin niitä molempia. Ne on vähän harmaita mattoja nekin.

Levittäisin ne olkkarin lattialle jos voisin. Lentäisin niillä lumimyrskyyn ja takasin. Sitten mä laittaisin ne takas lattialle ja nukkuisin niitten päällä, kuusen alla. Olenko mä kertonut että mä olen siirtynyt nukkumaan joulukuusen alle?

2012-01-04T09:24:00.000+02:00

Huulijuttu

Yöpukeutumisjuttu

Kynsijuttu

Mä itkin toissayönä niin paljon että mun silmät irtos päästä ja sydän kuolettui ihan totaalisesti ja jähmeentyi off-asentoon. Tiedättehän sellaiset naiskipeysasiat, kosketuksen puute, kosketus, miks mä en ikinä oo se tavallinen nainen ja silleesti. Ai niin ja vittu mä oon vanha! Paasilinna oli mun etäolkapäänä ja se tarkoittaa sitä ettei siitä ehkä ole enää mieheksi ollenkaan vaan se muuttui yhdessä yössä lopullisesti naiseksi. Ja tämä on kauniisti sanottu. Jokaisen miehen ehdoton etuoikeus on muuttua naiseksi naiselle.

Mä nyyhkytin aamuun asti, harhailin ja kahvittelin päivän ja sitten mä menin ostoksille. Mä ostin vihdoinkin sen huulipunan jota olen ollut ostamassa viimeiset kolme viikkoa. Mun kempparisuhtautuminen on parantunut sen Doll Eye-ripsarin jälkeen. Mä ikäänkuin naamioin itseni sillä, tottuneeksi ehostajaksi, ja sitten mä vaan kävelen kemppariin hypistelemään asioita. Jos ne myyjät tulee ahdistelemaan, niin mä vetäisen lähimmän naisjutun mikä silmiini osuu ja kysyn että miten tätä käytetään? Miks tämmönen on? Mitä tää tarkoittaa tää smokey eyes tässä kontekstissa? Ei vissiin liity nuotiolla istuskeluun? Mä ostin myös kynsilakkaa, ihan vaan huvikseni ja koska yöitkiessäni mä tulin hoitaneeksi kynteni kuntoon.

Itkunjälkeisessä sekamelskassa mä sorruin myös johonkin mekontapaiseen, jonka löysin henkkamaukasta. Se on täysin mun luontoni vastainen, sillä se on vaalea, siinä on joku floraaliprintti kirsikankukka mikä lie orkidea. Pukeudun siihen joskus yöllä salaa, jotta säilyttäisin kasvoni. Se pehmentää mun olemustani pullataikinan suuntaan, joten mun täytyy kerätä itserakkautta kyetäkseni esiintymään siinä julkisella paikalla.

Mä myös päätin mennä perjantaina baariin. Sieltä saa tietääkseni viinaa ja irtosuhteita. Tulkaa tekin.

2012-01-01T23:41:00.001+02:00

Tubbsilta tuli tämmönen.
Tai me otettiin väkisin.
Tai miten sen nyt ottaa.

Lempiruokani. Mä inhoan sekahedelmäsoppaa vai mitä se on se missä on turvonnutta rusinaa, luumua ja jotain limaa liemenä. Mua oksettaa sen ajattelu. Mä jouduin lapsena syömään sitä pari litraa lautaselta, koska olin typeryyksissäni antanut naapurin mielisairaan koiran purra mun vasemman käden pillun päreiksi. Se oli niinku koiranomistajan anteeksipyyntö, mutta mä koin sen koiranomistajan kostona kyllä. Joskus musta tuntuu että mä saattaisin syödä koiraa raakana ja se tippuis paremmin alas kun se soppa. En ole silti varma olisiko se mun lempiruoka. Kerran söin poikien sukeltamia ostereita tuoreeltaan, eläväisinä. Ne sukelletaan paskaviemäreitten vierestä, koska siellä ne osterit viihtyy. Tai mitä lie mereneläviä olivat. Niissä oli tarpeeksi suolaa. Mä tykkään suolasta. Myös kaikki viina on hyvää. Ja kaikki muu. Paitsi se turpeista kuivahedelmistä tehty sotku. Ja jos joku väittää, vaikka viittaamalla johonkin mun aiemmin sanomaani, että mä olen muka oikeesti nirso, niin on siellä hiljaa vaan, sillä tämä tässä on absoluuttinen totuus. Kaikesta.

Sori mun kaikki koirakaverit.

Lempikarkit. Suklaa. Jos se on karkki. Minusta se on silti enempi seksinukke, psyykelääke ja antibiootti. Mä en muuten pysty syömään salmiakkia. Jo sen läheisyys saa mut voimaan pahoin. Tuo minulle salmiakkia ja minä tapan sinut.

Lempikirja. Äh. Minä tykkään kirjoista. Mun lempikirja on mun pikkuveljeni ammoin omistama Pieni harmaa aasi, jonka sain vähän niinku perinnöksi. Olisin ehkä kuitenkin pitänyt mieluummin mun veljen.

Mieluisin tapa tehdä käsitöitä. Arvatkaa. Masturbointi tietty. Virkkaaminen jää niukasti kakkoseksi, mutta vain siksi että mä en silloin saa niin nopeesti orkkuja. Siinä saattaa vaikuttaa se kollektiivinen ja sosiaalinen paine. Mulla on nyt kyllä kaksi keskeneräistä lapasta työn alla. Ne on neuleita. Mun mielenkiinto vaan raukeaa heti kun mä olen saanut yhden valmiiksi. Mulle on siis mieluista neuloa joskus yksi lapanen. Ja joskus kaulaliina. Liian pitkä tietenkin.

Lempielokuva. Jörg Buttgereitin Nekromantik oli kiva, pitkään oli semmoinen olo, ettei huvita mennä kylpyyn. Eli suunnilleen 15 vuotta. Mutta se meni sitten ohi. Ja Wes Cravenin The Last House on the Left. Pitkään oli semmoinen olo ettei huvita raiskata ketään. Sitten on tuo Aamiainen Tiffanyllä ja Berliinin taivaan alla. Erikseen siis. Ja sitten vaikka kuinka moni muu. Esimerkiksi kaikki mitä Ingmar Bergman sai sanottua tai kaikki missä on outoja ja limaisia jättisuuriksi kasvaneita ötököitä jotka rouskuttaa esim. ihmisiä. Kattelen niitä ja syön suklaata. Ja kotipornoa ei sovi unohtaa. Kotipornoa voi jatkossakin lähettää mun sähköpostiin.

Tää tunnustus piti antaa eteenpäin, joten mä annan tän tietenkin Pialle ja Piialle ja loput saa ottaa väkisin. Pilvin pitää kans tehdä.

2011-12-30T02:41:00.001+02:00

Mä pyydän tänään itseltäni anteeksi. Mulla on vähän turvonnut hattaraolo, päässä ja sydämessä. Mä yritän pyyhkiä maailman pienimmät huolet iholtani, kaikki hipaisut ja nuolaisut joiden olen sallinut kuin varkain tulla ja mennä, viipyillä minussa ja liepeillä. Ei mun iho jaksa.

Mulla on universumi apuna. Kun mä kuvittelen itseni sen pimeimpään ja kaukaisimpaan kolkaan, niin sieltä tuskin näkee tänne sohvannurkkaan jossa istun. Minusta se vaan joskus on hyvä tulokulma.

Tosin siellä universumin nurkissa mukanani pyörii mun oma hattarainen ihoni, kuollut ja elävä. Joskus tuntuu ettei mikään avaruusmyrsky tuuleta mua.

Ja joskus öisin mä olen lattialämmitys kylppärissä, ettei kenekään tarvitse kylmin jaloin. Kynnysmaton ja lattian välissä.

2011-12-27T20:12:00.000+02:00

Täällä sataa puita ja joku on syönyt kaikki mun suklaat. Mä oon saanut alle vuorokaudessa kaksi orgasmia, mutta oon vieläkin vihainen. Vähän sianlihakännissä vielä.

Mä meen nyt nypläämään kolmannet orkut ja sitten mä teen lupauksen tulevalle vuodelle. Mä lupaan naida ja juoda. Ja huomenna menen ostamaan uuden huulipunan, ei niin etteikö siitä sais mukavan klitoriskiihottimen, vaan ihan punatakseni huuleni. Siis suuni. Suunpunaiseksi.

2011-12-25T14:17:00.002+02:00

Joululahja

Tubbsin Pahan mielen teetä

Tuulihattuja

Saaristolaisleipää voin ja danbo-juuston kera, punaviinisilliä, sinappisilakkaa, kylmäsavulohta ja kotijuustoa.

Mä muistelin yöllä Sarille yhtä Patea, joka asui mun luona vähän aikaa joskus. Kudoin sille kiittämättömälle lurjukselle pipon, muttei se suostunut käyttämään sitä. Patea piti koko ajan lenkittää ja kaikki väliajat se haisi ja oli kurainen ja ällö ja öisin se piereskeli mun sängyn vieressä ja heräsi liian aikaisin aamulla kuolaamaan ja odottamaan kieli ulkona mun heräämistä. Aluksi se yritti tunkea mun viereen nukkumaan, mutta kun se tajusi ettei sillä ole oikein mitään saumaa, se luovutti. Se söi kuin hevonen ihan mitä vaan sen eteen laittoi ja röyhtäisi äänekkäästi syötyään. Tulihan sen kanssa paljon lenkkeiltyä, mutta etenkin aamulenkit oli mulle ihan murhaa. Ei meidän yhteiselosta sitten lopulta tullut mitään, mutta onneksi se oli mulla vain väliaikaisena huvina, vähän niinkuin lainassa silloiselta työkaverilta, jonka mielestä mä tarvitsin sydänsurujeni keskellä vähän muuta ajateltavaa.

Toisin kuin Pate, tämä vesisateinen talvi on kuin mulle tehty. Mä en pidä lumesta enkä pakkasesta ja mulle sopii mitä parhaiten tämä +8 C ja kevyt vesisade. Lisää tätä.

2011-12-25T00:21:00.001+02:00

Mut herätettiin aamulla 4:40. Lasta jännitti. Piti puhua ääneen siitä mitä toivoo joululahjaksi, tähdenlennoista ja vähän muustakin. Mun melkein nukkunut mieli oli vastaanottavainen näille asioille ja hihitettiin yhdessä. Poika on onnekas sillä sanoin että haluan tuoksuvia naisten juttuja lahjaksi, aina, vaikka väittäisin muuta. Lapsen pokka on pitänyt monta päivää kun se on sovitellut kieltään solmuun, ettei tunnustaisi mitä antaa mulle. Se antoi tuoksuvaa naisjuttua.

Lopulta mä torkuin muutaman tunnin aamulla olkkarin matolla ja näin unta että olin menossa öljynporauslautalle prinssiä tapaamaan. Heräsin siihen kun kävin kiistelemään prinssin kanssa siitä että suostunko maksamaan 5 euron pääsymaksun vai en. Terveisiä prinssille. En suostunut. Yksikään prinssi ei ole viiden euron arvoinen.

Mulla oli perinteinen jouluaaton pyykkipäiväkin tänään. Mä pesin Paasilinnan paidan. Olen siis tavallaan huumevieroituksessa nyt. Aika paljon menee suklaatia.

2011-12-24T00:04:00.000+02:00

Varastokappale omaan käyttöön.

Lapsen suosikkimestoilla.
Täältä saa salaatin mukaan pissanäytepurkissa.

Kanelissa

Joululahja

Mä ilahdutin Pilviä ja Paasilinnaa Tubbsin Pahan mielen teellä, joka on ehkä vuoden tuote. Pilvi ilahtui niin ettei ehkä raaski käyttää teetään ja postasi heti kuvasarjan facebookiin. Paasilinna saattoi ehkä melkein lopettaa puhumisen mulle. Tubbs on silti mun Hoosianna ja Jouluenkeli ja muutenkin Vuoden Yrittäjä.

Mä olen tänään nukkunut liikaa ja tehnyt tiramisua. Nyt mä jäähdyttelen pienehköä sikaa ja syön samalla kalaa. No, oikeesti syön suklaata.

Mä nykäisin sokkona seurakseni päiväkirjan vuodelta 1998 ja siellä on päivitettynä jotain ihan samaa, paitsi että olen ollut baarissa ja joku on yrittänyt pokata mut kysymällä että olenko minä joku uutistenlukija vai muuten teeveestä tuttu? Ilmeisesti se painajaismainen Joulupukkivuosi on joku toinen vuosi. Mä olen ihan varma ettei kukaan ole koskaan yrittänyt pokata mua. Paitsi siis ne Joulupukit silloin yhtenä vuonna. Se oli tuskallista. Mä yritin vaan juoda viinaa, mutta ympärillä kuhisi empaattisia punanuttuja.

Nyt on helpompaa. Mun viikate on niin paljon terävämpi nykyään.

2011-12-22T04:59:00.003+02:00

Kuusi kylvyssä

Kuusi olkkarissa

Mä olen suorittanut elämässäni muutaman korjausliikkeen. Sellaisen joka tekee mielihyvästäni mutkattomampaa ja vähemmän raskasta. Mä en tiedä miten mä olenkin päässyt luikahtamaan tilanteeseen jossa mä joudun hätistelemään jonoa oveltani ja oikeasti vetelemään viikatteella rajoja lemmenkipeille urpoille.

Mussa on jokin perusteellinen vamma, joka estää mua löytämästä miestä joka ottaa koko paketin ja rakastaa mua. Mä onnistun vallan mainiosti herättämään kevyesti kestoalkoholimarinoidun keski-ikäsen miehen intohimon. Se näyttäytyy mulle lähinnä öisenä sättiörinänä ja käsittämättöminä puheluina tikunkokoisista asioista, vittuiluna siitä mitä kulloinkin satun tekemään tai jätän tekemättä, itkuna siitä etten tee kuten hyvä olisi ja vielä jätän pillunkin jakamatta vaikka mulla sitä ihan varmana on. Vielä sekin etten taivu kunniakkaaseen muusa-asentoon ja ota vastaan sitä kaikkea mitä minulle niin avokätisesti tarjoillaan. (Eli lähinnä paskaa.)

Uskokaa mua, mä en pihtaa. Mä olen auki koko maailmalle, mutta se maailma joka yrittää pöksyihini on jotenkin niin säälittävän munaton, että mua itkettää teidän kaikkien miesten puolesta. Olen niin humaani.

Mä kilahdin samoilla lämpimillä myös Paasilinnalle, joka ei ole keski-ikäinen, vaikka haluaisikin. Sen säädöille ja tilanteelle ja mun säädöille ja talitinteille. Paasilinna on rauhan mies ja lukee mua kohtalaisen oikein. Voisi melkein kuvitella että sillä on kuukautiskiertopäiväkirjani jossakin tallessa. Vähän kuten Pilvillä.

Ennen näitä hienovaraisia liikkeitäni mä itkin ja ulvoin puolikkaan yön ja näiden sulokkaitten liikkeitteni jälkeen tajusin, että pms on taas ohi ja mä vuodan kun seula. Mä vihaan pms:ää. Mä saatan jonakin kertana vaan tappaa itseni, vaikka ohimennen vahingossa, varmaan myös täysin huomaamatta ja tajuamatta mikä minuun nyt taas iski.

Tänään mä hain pojan kanssa joulukuusen. Mä olen ihan jumalattoman helpottunut että mun taloudessani on mies joka on nopea tekemään päätöksiä ja suoraviivaisen mutkaton. Silloinkin kun mulla on pms tai kuukautiset. Käveltiin torille, otettiin ekan myyjän toka kuusi ja tuotiin se kotiin. Ja se on paras kuusi ikinä. Meillä on diili pojan kanssa. Mä saan ihailla kuusta koristelemattomana tämän yön ja sitten poika saa ripustella siihen mitä lystää. Mä ripustaisin siihen varmaan käristettyä pekonia.

2011-12-20T03:14:00.000+02:00

Yhden yön ja yhden päivän voi valvoa. Mutta että vielä yksi yö. Minä olen varpaita myöten uneton ja mun silmät on kuivankirskuvaa hiekkaa. Kaksi yötä, kaksitoista, seitsemän. Ja sitten viisi.

Olen varma, että olen aamulla horrostanut melkein tunnin, koska kaikesta nukumattomuudesta huolimatta tuntuu kuin olisin herännyt.

Makaan olohuoneen matolla, vilttikäärössä ja villasukissa. Nukutin lapsen omaan uneeni ja nousin vajoamasta, takaisin valveeseen. Silmäni vuorottelevat, katson kaiken ohi.

Tässä minä taas olen. Minulla ei ole millään lailla ikävää. Minulla ei ole millään lailla tuskallista olla. Tässä.

Hymyilen ja silitän mattoa kuin jotakin vähän isompaa elukkaa. Me olemme yhtä eläväisiä. Yhtä tarpeellisia.

2011-12-19T06:29:00.000+02:00

06:25 oon ihan pihalla. Forte fortissimo.

06:21 olen käärönä viltissä. Pehmeästi.

06:19 toinen kupillinen toisesta pannullisesta.

06:04 kaadan vettä.

06:00 keittyy toinen pannu mustan mustaa kahvia.

05:40 saan ihailijapostia Venezuelasta, liikutun vähän.

05:38 sanon siskolle huomenta.

05:10 avaan sydämeni Pilville.

04:24 siivoan kylppärin. Hiljaa. Heitän tämän roskiin

03:34 sanon Paasilinnalle "niin" ja päästän sen nukkumaan. Hiljaa.

2011-12-18T10:34:00.000+02:00

Mun tähti

Kun olin pieni meillä oli sellainen punainen joulutähti ikkunassa loistamassa. Mä rakastin sitä. Se kärähti, syttyi palamaan ja uutta ei tainnut tulla tilalle. Mulla on sellainen muistikuva, että se tähti oli ensimmäinen tavara joka syöpyi lähtemättömänä mieleeni, sellaisena todisteena rahan autuaaksitekevästä voimasta, siitä kuinka raha valaisee, rauhoittaa ja herättää halun, antaa turvankin. Millä ei paljoa rahaa ollut ja jos oli, se sijoitettiin useinmiten nestemäisiin jouluherkkuihin.

Mun aikuisessa elämässäni ei ole koskaan ollut joulutähteä. Nyt on. Yllättäen se saa nousemaan pinnalle myös niitä vähemmän viehättäviä lapsuusmuistoja. Kuusenhakureissullen kadonnut isä, loppumaton humala, veriset lattiat ja jatkuva pelko, epävarmuus ja nälkä.

Ehkä minä siksi en aikuisena koskaan juhlinutkaan joulua, paitsi sitten kun tuli lapsi. Lapseen yritän pakkosyöttää nostalgiabiittiä joka sisältää rauhan ja riisipuuron ja sen, ettei jouluna tarvitse juoda sangoittain viinaa ja vetää turpiin lähimmäisiä. Pienellä liekillä mennään.

2011-12-17T19:03:00.001+02:00

Britney Spearsin oksennus

Mä haluaisin vähän hullua rakkautta. Eilen iltapäivällä olin parkkeeraamassa autoani kun näin suunnilleen ehkä mun ikäisen miehen ja naisen suutelemassa toisiaan keskellä jouluostoshelvettiä ja hämärtyvää perjantaita ja vesisadetta. Jäin pitkäksi aikaa katsomaan niitä, ne ei vaan saaneet pidettyä käsiä ja huulia irti toisistaan. Ne oli ihania ja ihan sekopäisen rakastuneen näköisiä ja ihanan hulluja.

Mä olen kaivannut mun toivotonta, mahdotonta rakkauttani, muttei se muutu yhtään vähemmän toivottomaksi. Se vain on. Mun mielestä on lohdullista, että tässä tilanteessa mun alitajunta näyttää mulle painajaisunia, joissa mun kaappeihin on sullottu pakettitolkulla Saludoa. Kiitos alitajunta, ettet näytä enää niitä toisia unia, joissa me ollaan kuin ne kaksi iltapäivärakastavaista toistemme kimpussa.

Viime viikolla kävin kirkossa katsomassa Luciaa. Hän oli valoisa ja kaunis ja nuori ja lauloi kuin enkeli. Siellä kirkossa oli kauhea hulabaloo, lapset juoksivat ja kirkuivat ja ihmiset kuvasivat ja pappi sanoi että pimeyden sanoma on lepo ja rauhoittuminen ja kehotti katsomaan karhuja. Ei kai sitä kukaan siinä hälinässä kuullut. Uskonnollisuus ei oikein ole mun juttu, mutta kirkoista mä olen aina pitänyt. Onneksi siellä ovella ei kysytä jäsenkirjaa.

"hey
been trying to meet you
hey
must be a devil between us
or whores in my head
whores at my door
whores in my bed
but hey
where
have you
been if you go i will surely die
we're chained..."

2011-12-15T08:00:00.000+02:00

Tyrni

Tosi iso sammakonkutu

Sydämenmuotoinen kävely

”Kahvia tosin hännautiskeli jotenkin runsaasti, ja kuultiin siitä useinkin morinata Juhanilta;mutta eukko ei tuosta paljonkaan huolinut, vaan antoi niinkuin ennenkinturpearintaisen pannunsa ryöhätä.” (Aleksis Kivi, Seitsemän veljestä)

Minä olen joutunut Helvettiin. Onneksi täälläkin pelaa kahvitarjoilu. Kuuma ei ole, sillä vesi tippuu päähän eräänlaisena klönttinä ja valahtaa siitä kasvoille ja Doll Eye-hypnoosissa törröttäville ripsille.

Yhtenä aamuna töistä soitettiin että onko jotakin sattunut? Minä sanoin että on jotakin. Minä nukun.

Yhtenä iltana minä muistin pestä itseni ja valelin kehoni tiare-kukka öljyllä latvasta varpaisiin ja haisin. Laitoin tukan pinneillä sykkyröille ja leikin että olen uninen prinsessa, mutta en minä ollut. Aamulla olin harakka.

Yhtenä aamuna minulle soitti työ -ja elinkeinoviraston täti. Ja sitten toisena ja kolmantenakin. Virkamiehet eivät arvioi. Virkakielessä on paljon sellaista mikä ei ole ihan balanssissa ihmisyyden tai inhimillisyyden kanssa. Tai, no, todellisuuden. Virkamiehet pyytävät selvityksiä minun todellisuudestani. Minun mukava elämäni on siksi muuttunut Helvetiksi jossa soi puhelin ja puhelimessa on virkamies joka sanoo vaikka maksujakso ja minä olen heti kusessa. Jos olisin viisas, olisin vaikka kissa. Nukkuisin ja leikkisin. No, mieluummin minä olisin Kissanainen, mutta kun minä en nyt jaksa.

Varmuuden vuoksi tietokone on nyt viritetty soittamaan heti aamusella Mozartin sonaatti numero kahdeksaa ja puhelin Asteen ADHD:ta. Asteen ADHD on lahja lapselta ja meidän mielestä se alkaa isolla pierulla. Se naurattaa ihan älyttömästi. En minä niihin herää, minä herään taas siihen kun virkamies soittaa. Virkamies sanoo että kun yleensä sitä ollaan rokulilla. Minusta se kuulostaa ennakkoarvionnilta, mutta virkamiehethän eivät arvioi. Ihmisen äänellä se sanoo että sinä nyt olet tehnyt väärin ja liikaa. Niin ei saa tehdä. Menettää kaiken ja joutuu Helvettiin. No ei se sano että minä joudun, mutta minä jotenkin ennakkoarvoin sen kuulostamaan siltä. Arvioin omaa tilannettani sen perusteella, että olen ollut Helvetissä kaksi viikkoa. Arviointijaksoni pituuden keksin juuri ihan itse. Jatkossa lupaan olla keksimättä.

Tässä iltasella minä söin kaikki lapsen synttärilahjasuklaat. Olin ikään kuin ansainnut ne. Merihevoset ja simpukat. Belgian lahja ihmiskunnalle. Toivon ettette enää toisi pojalle lahjaksi Dumlea. Minusta Dumle on ihan paskaa. Olen ansainnut ne siksi että olen joutunut Helvettiin.

2011-12-12T04:29:00.000+02:00

Pylly

Ameriikan öljyvarannot

Kuusi ja kaulin


Tiramisu synttärilapselle

Mä ylittelin itseni mennen tullen eilispäivänä, kun väänsin mitä maukkaimman tiramisun tarjottavaksi keskenkasvuiselle pojalleni. Tänään mä katsoin kun se huokaillen pisteli sitä naamaansa parin jatkoille eksyneen tapin kanssa. Meinasin oksentaa. Mulla siis alkoi jo aamun piparitalosession jälkeen kaivella vatsaa ja mä tyhjensin itseäni lopun päivää vessan pimennossa (lamppu on vieläkin palanut). Sitten mä nukuin horteessa ainakin kolme tuntia. Sopivasti viettääkseni tämän lehtitietojen mukaan hyytävän kylmän (-5°) yön sohvalla haaveillen.

Mä sain eilen fanipostia Korpimieheltä. Se viittasi tietenkin Maria!an. Se meni jotenkin näin:

"Jos sydänverellä virkkaat niitä niin kepoisa ohjelma voi antaa tyhjän olon. Paskaohjelmahan se on, en oo ikinä kattonu, mutta olit silti eduksesi. Täyttä paskaa."

Mä vastasin siihen varmaan jotain korrektin kiittävää. On minusta silti imartelevaa olla täyttä paskaa. Mä tykkään kun joku korpipsyko(logi) analysoi mun puolesta sen mitä mä voin tehdä ja missä ja verhoaa sen vielä huolenpidoksi ja ystävyydeksi.

Parempaa huolta musta on pitänyt kotisohvaltaan käsin, mutta silti online, Paasilinna, joka on muistuttanut että olen ihan tantta ja että muista juoda ja nyt laitat villasukat jalkaan. Paasilinnasta paljastuu jatkuvasti enenevässä määrin positiivisia puolia. Se on miespuolinen Pilvi (ja Ella) ja mä en oikein uskonut että sellaisia voi olla olemassa.

Mulla oli eilen pyykkipäivä ja mä jätin Paasilinnan Paidan pesemättä. Se haisee yhä Prisman miestenhajulle.

2011-12-08T23:21:00.001+02:00


Suomi lapsen silmin


Ei haise

Jos satuitte eilen iltasella huomaamaan, niin mä ryhdyin hetkellisesti televisiotähdeksi. Mä olin Maria!ssa heilumassa virkkuukoukun kanssa uusimman römpsäni kimpussa. Mun unelmani kävivät toteen kun sain bäkkärillä tarjota pillua Antti Reinille. Mut Anttipa ei käytä. Pääsin silti kiinnittymään siihen hetkeksi, lähikontaktiin ihan. Mä en haistanut sitä ollenkaan, eikä mulle tullut mitään väreitä sen miehisessä syleilyssä. Mut oli se silleen ihan kiva poika.

Parasta oli tietenkin se, että siellä oli kahvia (ja suklaata!) joka paikassa, paitsi mun pukkarissa ei ollut, katsoin vessastakin, mut ei. Kahvipisteitten takia mä voisin harkita työskentelyä televisiossa. Lähinnä ehkä kahvinjuojana.

Toiseksi parasta oli se, että mulle ei pantu irtoripsiä eikä hiuslisäkettä. Mä pyysin pari pinniä tukkaan, mutta muuten mun tukka oli sama, joka lähti aamulla Kuopiosta. Mua meikattiin ehkä vähän vähemmän aikaa kun miehiä, joten mun luontainen hehkunikin pääsi varmasti oikeuksiinsa.

Mähän olen vähän arka sellaiselle että joku tökkis mua pensselillä silmään tai liimailis muhun ylimääräisiä karvoja. Onneksi mä sain arvokkaimman mahdollisen neuvon telkkua varten jo kotosalla. Mulla ei ollut puhtaita vaatteita, mutta mun rakas ystäväni huomautti, että ei sitä hajua telkussa huomaa.

Mä sain paljon kauniita vittuajatuksia ja vinkkejä ja kuulin hienosta asiasta nimeltään huorassauna. Joku oli laskenut että kuinka monta kertaa illan aikana sanottiin vittu ja se oli ollut niin monta kertaa että voisin uskoa sen olevan uusi ennätys.

Mun on ihan pakko päästä huorasaunaan.

2011-12-05T21:45:00.001+02:00

Helvetin suuri kahvikuppi


Helvetin pieni jouluseimi

Mä olen joutunut tänään miettimään arvoja ja sen sellaista, vähän vastentahtoisesti ja pakon edessä mutta kuitenkin. Olen ajatellut, että jos esimerkiksi pääsääntöisesti makaa sohvalla syömässä suklaata, ei terveys voi olla tärkein elämää ohjaava arvo vaan tietenkin mukavuus. Terveyttä arvostava tietenkin vaalisi terveyttään urheilemalla ja syömällä terveellisesti, eikö? Perhettä arvostava viettää aikaa perheen kanssa eikä esimerkiksi tee 100-tuntista työviikkoa rahan ja itsensä toteuttamisen nimissä. Kyse on valinnoista. Miksi sitten niin moni herkkuja lappava löysä sohvaperuna tai työnarkki uraohjus kertoo kysyttäessä tärkeimmiksi arvoikseen terveyden ja perheen? Koska niin on tapana sanoa. Mä en voi sietää asioita, joita on tapana sanoa. Lisäksi mä olen kyllästynyt yksioikoisiin ihmisiin.

Mä kävelin illalla Tuomiokirkon ympäri ja näin ehkä ensilumen. Sitä oli aika vähän, siksi ehkä. Se saattoi olla kuuraakin.

Tyttö ihan hapero ja pyhä
Kupissa Yogi Woman´s energy (suosittelen, siinä on pippuria!)
Äänet naapurissa on bileet jumps jumps
Vuk Rukous
Kuvan teekahvikupissa näkyy sälekaihtimet
Ajatuksissa...

2011-12-05T02:03:00.000+02:00

Herätkää jos hourailen. Muistuttakaa mua että mun on turha mennä päiväunille puoli seiskalta illalla. Siitä ei seuraa mitään hyvää ja rakentavaa suhteessa toivomaani ihmisen elämänrytmiin jossa herätään aamulla kuudelta ja laitetaan lapsi koulutielle. Tosin sunnuntain autuutta vasten sillä ei taida olla väliä. Lapsikin on poissa.

Mulla on kahvikriisi. Se ei ole tänään oikein tippunut. Pelkään etten löydä uutta sekoitusta jolla viettelisin itseni. Töissä kokeilin Kulta Katriinaa. Siitä se alkoi.

Kahdelta yöllä mulla vihdoin tekee mieli kahvia. Kolmeen asti juon teetä. Se piristää minua. Olisi sittenkin pitänyt juoda kahvia. Kahvi loiventaa kahviaddiktin vieroitusoireita ja rauhoittaa. Neljältä aamulla mulla tekee mieli lettuja. Ihan sikana. Kaapissa on Paasilinnan tuomaa tyrnihilloa. Onneksi ei ole munia eikä kanoja, eikä maitoa, eikä jauhojakaan kuin ruokalusikallinen. Ja sitten tekeekin mieli jo makkaraa. Onneksi sitä on. Metukkaa. Lajittelen sitä viisi siivua suuhuni. Viideltä aamulla mä puhun ääneen eläimelle, rumia, kokeilen myös sorsien kieltä, mutta se ei oikeasti ymmärrä sitä. Puoli kuudelta mä nukahdan ja puoli kahdeksalta herään. Unessa kainalosauva puhuu taukoamatta ja yrittää riisua vaatteensa mun edessä, mua oksettaa ja mä herään tuskaisena hiestä.

Tiskipöydän viemäri on tukossa. Kahvi on loppu. Ripottelen pahimmat hilseet kylpyhuoneen lavuaariin, ei sitä huomaa, lamppu on palanut.

Kvaak.

2011-12-04T18:02:00.001+02:00

Ääni on mennyt, sängyssä riutuu kuumeinen naisen raato. Miettii ala-astetta ja Mikkoa, jonka rakkaus ilmeni lumipesuina ja jännityksen poistamiseen tarkoitettuna nyrkiniskuna käsivarteen. Ennen laulukoetta. Siihen käsivarteen jäi mustelma ainakin viikoksi. Mä olin korviani myöten rakastunut siihen Mikkoon. Mun piti sanoa, että rakkaudet on nykyään vaikeampia, mutta ei se niin ole. Vaikeita ne oli jo silloin.

Mä olen kaivannut aika paljon ja yrittänyt tyytyä osaani. Asioiden mahdottomuuteen ja kertakaikkisen toivottomaan tilanteeseen. Olen sekoittanut vihreästä savesta, kahvista ja jojobaöljystä kasvonaamion ja kuorinut sen pois, lakannut kynnet metallinhohtoisella violetilla ja keittänyt kahvia. Poltellut kynttilöitä ja ajatellut ja ajatellut ja ikävöinyt. Päättänyt ryhdistäytyä viimeistään huomenna. Syönyt sängyssä lojuen laatikollisen belgialaisia suklaakonvehteja.

Viime yönä näin kuumehikistä unta, jossa mies seisoi oven takana. Käskin sitä menemään pois, muttei se mennyt. Se tuli sisälle ja se tuli mun sisälle.

2011-12-03T00:26:00.001+02:00

Vähän on hektistä ja jännääkin mun elämä. Mun kaaliin ei millään mahdu että ihminen ei oikeesti voi olla kovin monessa paikassa tekemässä esimerkiksi kolmea asiaa kussakin. Ja sitten mä ihmettelen kun pää alkaa hajoilla ja mä en enää kunnolla muista että onko mun toinen nimi oikeesti Anneli?

Mä piipahdin Paasilinnan kanssa kahville eilen klo 19 aikaan ja meidän kahvi vähän venähti. Paasilinna jätti mut kun nallin kalliolle ja lähti miesten matkaan viimeistään tänään joskus 21 aikaan. Mulle jäi vain likainen paita josta mä tappelen Paavon kanssa. Paavolle ja Paasilinnalle kehittyi viime yönä viimeistään erityislaatuinen suhde, johon liittyy intiimiä kanssakäymistä, nuolemista ja lähes varauksetonta antautumista. Ihan vitutti katsoa sellaista pidäkkeetöntä pelehtimistä vierestä. Tosin Paasilinna on siitä kiva että sen kanssa voi puhua esimerkiksi sorsien kieltä läpi yön, ilman että se tuntuu erityisen tyhmältä tai luonnottamalta. Ja nauraa. Joten mä annoin sille anteeksi kissanviettelyn. Mä en ole ihan varma olenko mä moneen vuoteen oikeasti nauranut kenenkään kanssa yhtä paljon. Tämän lisäksi Paasilinna tuoksuu ihan namukarkkiherkulle ja Prisman miestenhajulle.

Menen nyt kokoamaan itseni, on vähän luonnotonta puhua miehestä näin suopeaan sävyyn. Johan mulle nauraa aidan seipäätkin.

2011-11-28T23:31:00.001+02:00

Marraskuun musta ja harmaa näyttäisi hiljaa luovuttavan. Se päästää lunta liepeellen ja kääntyy pois. Musta häviää. Harmaakin. Tulee ikävä.

Prinssi tuli uneen. Siihen joka kesti kaksi tuntia. Aamu-uni, raivouni, kiimaorgasmiuni jota ei voinut paeta. Ryömimistä harmailla lautalattioilla, hikoilevan limaista hengitystä, hapuilua omalta iholta takaisin valveeseen, haalenevaan nihkeyteen ja kosketusarkuuteen. Mustelmiin ja muistelmiin.

En jaksaisi millään tukehtua. Olin koko päivän vihainen unelleni ja itselleni, että meninkin sellaiseen halpaan uneen.

Miksi minun prinssiunissani on niin paljon mattoja ja peittoja ja pölyä?

Pidin pienen palaverin universumin kanssa ja pyysin ettei se näpäyttäisi minua kun hourailen.

Nellie McKay – Sari - Explicit Album Version

2011-11-28T08:03:00.000+02:00

Intialainen ilopillu

Olen harhannut kaduilla ja tutkinut marraskuun kykyä piirtää viivoja ja valaista. Samalla olen vuotanut hiljalleen kuiviin. Suurin energiahukka lienee syntynyt piparitaikinan napostelusta ja kahvilassa istuskelusta. Hienomotoriikkaa harjoitin Intialaisen ilopillun parissa. Omasta mielestäni onnistuin hyvin.

Ahdistuin niistä joululahjoista niin, että ryhdyin eilen tai toissapäivänä neulomaan lapasta, lahjaksi tietenkin. Olen niin hyvä ja pehmyt ihminen. Sain sen juuri äsken valmiiksi. En vihaa ketään niin paljoa että hän ansaitsisi tämän epäsikiön lahjaksensa. Aloitan uuden ja se on aika punainen. Jos saat punaisen lapasen joululahjaksi, en ehkä sittenkään vihaa sinua. Aika punainen on rakkauden väri. Toisaalta mä tiedän että aloit jo pelätä mahdollista punaista lapasta, eli unohda koko juttu.

Korpimies sanoi minulle että voisin joskus sanoa vähän nätimminkin. Muutama kauniimpi sana. Minulta. Hänelle vaikka. Mä reagoin tähänkin varmaan sanomalla että saatana ja vittu. Siksikään en suosittele tästä eteenpäin kenellekään minkäänlaista kanssakäymistä mun kanssani. Vaikka olisin kuinka soma, kiltti ja madonnamainen. Mä olen myös kurkkuani myöten täynnä sitä miten mahtava tyyppi mä olen, miten erikoislaatuinen.Tähän mennessä siitä ei ole ollut mitään hyötyä mulle. Mä en ole ollenkaan niin vahva kun muhun nojaileva maailma kuvittelee mun olevan. En ollenkaan niin välinpitämätön, rohkea, reipas ja jalostunut. En ole ollenkaan mahtava tyyppi.

Minussa on yksikin epäkohta. Mä loukkaan ja kolhin ihmisiä, mä poltan niitä nuotiolla ja saan ne osallisiksi vaikeuksista joista niillä ei ole ennen ollut hajuakaan. Ihan vaan olemalla olemassa. Vaikka seisoisin paikallani, hengittämättä. Silti.

Olen tänä yönä ajatellut kulunutta vuotta sellaisena muodottomana klönttinä ja alkulimana. Lupausten vuotena ja universumin kanssa käytyinä keskusteluinakin. Voin jo sanoa että vuoden alussa antamani lupaukset ovat ainakin puoliksi pitäneet. Olen saattanut ohimennen käydä treffeillä, mutta alkoholi on jäänyt.

Mä teen mun lupaukset seuraavalle vuodelle jo nyt. Mä olen yleisesti päättänyt että mä en ala. Mä en vaan vittu ala mitään koko vuonna.

Mä en ole kenellekään mukava enkä päästä ketään lähelleni. Mä en tue ketään, mä en ole kenenkään puolella ja varsinkaan mä en tykkää kenestäkään. Mä haluan olla vihainen ja pettynyt joka päivä. Mä en halua nähdä missään mitään positiivista ja mä haluan tehdä ohareita, pettää, kiroilla ja olla tosi paska. Enkä mä halua tietää mitään. Mua ei kiinnosta. Mä en halua en halua en yhtään mitään halua.

Saatoin just jäädä ilman aamukahvia. Ja unta.

2011-11-27T09:53:00.001+02:00

Mä olen ajatellut ihmissuhteita, ihmissuhteettomuutta, vastuuta ja vastuuttomuutta, satunnaisessa järjestyksessä ja erilaisina yhdistelminä. Aloitetusta suhteesta on vastuussa, luodusta perheyksiköstä (käytän tahallaan rumaa sanaa) on vastuussa, ystävistä on vastuussa ja itsestään on vastuussa.

Mä olen ajatellut myös kynsilakkoja ja toivonut että ikkunani olisivat vähän puhtaammat.

Näin joulun alla mä haluaisin jakaa teidän kanssa yhden Pilvin passiivis-aggressiivisen keittiöniksinurkan resepteistä. Kivipiparit. Mä en ole tehnyt niitä itse vuosiin enkä nytkään oikein keksi kenelle niitä tekisin, mutta joka tapauksessa tässä tulee kivipipariohje:

Kivipiparit

Piparitaikinasta jäävä jämäklöntti

Soraa tai hiekkaa

Voit muotoilla piparit ihan sen muotoiseksi kuin itse haluat, niistä voi tehdä möykkyjä tai sydämiä tai vaikka koiranpentuja. Voit lisätä hiekan tai soran jo kaulintavaiheessa, mutta ole varovainen etenkin puukaulimen kanssa, tarkoitus ei ole tuhota OMAA kalustoa. Itse suosittelen painelemaan kivet hellästi piparin pintaan vasta kun ne ovat jo valmiiksi kaulittuja. Piparit paistetaan uunissa ja jäähdytellään. Sitten onkin pakkaamisen aika. Pakkauksenkin voit suunnitella ihan sellaiseksi kuin haluat, itse suosin pikkuisia pussukoita, joihin kirjoitan sievät nimilaput. Esimerkiksi "Oikein lämpöistä ja ihanaa joulua Mirkulle!". Kivipipareita ei ole tarkoitus lähettää kenellekään vaan piparipussukat säilötään kaappiin ja niitä voidaan katsella vuoden mittaan. Pahimmalle vittupäälle ne voi kyllä mun puolesta lähettääkin.

2011-11-25T23:01:00.001+02:00

Mä olen miettinyt muutamaa asiaa. Yksi on harmaa. Toinen on pitkävartiset saappaat, joihin pukeutuvat lyhytjalkaiset naiset. Mietin tätä toista päivittäin kun kävelen niiten lyhyitten jalkojen perässä ja rinnalla. Yksi asia seuraa ja se on harmaus. Pidän siitä. Harmaan läsnäolo rauhoittaa. Harmaa on tehnyt minusta värikkään. Minä en ole enää ihan musta vaan minulla on harmaa hame ja harmaa villatakki ja harmaita hiuksia.

Töissä on niin kylmä, että ruskea rasvakudokseni on ryhtynyt tuottamaan lihasvärinätöntä energiaa ja ylläpitämään ruumiinlämpöä. Päivittäinen energiankulutukseni on lisääntynyt. Sen huomaa siitäkin että leivoin eilen pari pellillistä Taj Mahaleja ja söin niistä kolmasosan. Kyllä minusta pipareita voi sanoa ruskeaksi rasvaksi.

Mä näin yöllä unta, että mulla oli kuuma. Makasin sängyssä ja mun vieressä makasi unelmieni prinssi. Sen tukka oli sekaisin, eikä sillä ollut paitaa. Ajattelin unessa että mua ei huvita katsoa tätä nyt ollenkaan, ei saa kieputtaa puukkoa haavoissa, kun en jaksa niitä, en rupiakaan, kuollutta ihoa ja kutinaa. Uni jotenkin jyräsi, mutten halunnut muistaa sitä. Tänään yritin kertoa uneni Tainalle, torilla, harmaassa ja mustassa sateessa. Kerroin kaiken muun paitsi sen unen. Minun ei ole välttämätöntä muistaa. En halua saada muistaa. Taina kysyi oonko varma että mun unelmieni prinssi on hetero? Mun ystävilläni on jotenkin liikuttavan vankkumaton usko mun viehätysvoimaani.

Pilvi sanoi mulle eilen, että aikuisetkin saa joululahjoja. N:kin sanoi. Voi olla että mä joudun uhkaamaan itseäni ase otsalla saadakseni kiristettyä mulle lahjoja.

Rakas Joulupukki

Toivoisin että tänä vuonna toisit minullekin lahjoja. Mahdollisimman paljon, sillä olen kuullut ystäviltäni, että aikuisetkin saa saada ja musta tuntuu ihan tyhmältä, koska mä en ole ikiaikoihin saanut. Vaikka olen ollut kiltti ja hyväntuulinen koko vuoden. Näitä haluaisin ainakin:

Kynttilöitä (paljon)
Seinämaalia, harmaata
Prinssin

Sinun Sarisi

2011-11-22T09:27:00.001+02:00

Mä nöyrryin ja menin osuuskaupan kemppariin sanomaan että mä tarvitsen nyt ripsivärin. Sellaisen joka ei kestä kolmea päivää silmäpusseissa, ei rapise, ei revi ripsiä mennessään ja muuta sellaista. Sen pitäisi myös irrota ripsistä tarvittaessa, jollain muulla kun perinteisellä tärpätillä, josta jää ikävä tunne silmänympärysiholle. Mä katsoin sitä kempparin myyjää silmiin. Ne oli erittäin kauniisti ehostetut, vähän aikakauslehtityyliin. Myyjän iho oli virheetön, sen ikäkin oli virheetön, varmaan 24 v ja se katsoi mua takaisin silmiin ja sanoi että kyllä, tämä on hyvä. On. Minä soitin Pilville ja Pilvi kannusti tyynesti. Loppuviikosta mä kyllä syön kaurapuuroa tai ripsiväriä. Missä helvetissä ne ilmaisnäytteet kauneusblogistille viipyy? Mulle ei edes siellä kempparissa anneta mitään maistiaisia kosmetiikasta, koska ne katsoo että mä olen menetetty tapaus. Myös mun asenne saattaa olla niin pelottava, että ne vaan toivoo etten mä enää ikinä tule sinne mesoamaan.

Nyt mä olen jo kolmatta päivää käyttäjä.

Mä sain eilen kahvin vuoteeseen. Tai olisin mahdollisesti saanut jos Korpimies olisi tullut luvattuun aikaan. Ei siinä mitään, mutta se tuli lähinnä kiistelemään asioista joista tietää vain kolmasosan, ei tuonut tullessaan kermaa ja puhui lähinnä erektiolääkkeistä, joten mä saatoin ihan hyvin kihartaa siinä samalla tukkaani ja asentaa ripsiväriä. Se puhuu myös naisista, sellaisena homogeenisena piirakkana, jonka metkut se tietää. Mä vannon lottovoiton verran, että siltä on jäänyt paljon huomaamatta.

Iltapäivällä mä esittelin mun ripsiväriä kainalosauvalle, joka ei huomannut mitään eroa mihinkään. Sitten mä esittelin mun kiharoita, että kato nyt mitä mullon päässä! Se arveli että ne on valmistettu piipparilla. Me puhuttiin marxismista, intiasta, nuorista naisista, lapsista, läsnäolosta, sairaudesta, Parsifalista, ihmisistä ja elämisen raskaudesta keskiajalla, elämän kuormittavuudesta nyt ja siitä mennäänkö Anttilaan vai Sokokselle tekemään päivittäistavaraostoksemme.

Mä kerroin että mä jouduin viime viikolla syövän kanssa tekemisiin. Mulla oli ihanuus päivä ja tapasin ihania ihmisiä ja sitten tulikin taas syöpä. Mä niin vihaan sitä saatanan syöpää. Mä kerroin että mulle tuli koko yön kestävä ahdistus ja mä päättelin siitä ettei itseään kannata säästellä. Kanssaihmisille voi sanoa että olet ihana ja tärkeä, ettei se ole keneltäkään pois. Sitten mä aloin vähän melkein itkemään ja sanoin kainalosuvalle että säkin olet ihana. Ja mun uusi ripsari kesti tämän kaiken. Vaikka myöhemmin mun silmiin satoi vähän lunta.

2011-11-18T12:07:00.001+02:00

Kärpäsillä kuorrutettuja brownieseja Kiasman kahvilassa.

Mä tapasin eilen miljoona ihmistä. Menin ihan tilttiin. Mä jouduin sattumalta Kiasman kahvilaan jossa oli tarjolla herkullisia suklaabrowniseja. Mä en tiedä erotatteko te millä noi on kuorrutettu, mutta noi pienet tummahkot ja siivekkäät pisteet on kärpäsiä. Hyvinsyöneen näköisiäkin ovat.

Mä en sit syönyt mitään. Jotenkin etoi.

Mun seuralainen kyllä sanoi jotain sinne päin, että Kiasman kahvila tarjoaa nykyään elävää ravintoa ja mä olen tämmöinen maalaistyttö joka ei vaan tajua. Kyllähän mä elävän ravinnon päälle ymmärrän, mutten sen päälle että se lentää! Se on liian vaivalloista. Annoin hienovaraista asiakaspalautetta. Sain vastaukseksi ettei ne mulle niitä myiskään.

2011-11-17T14:32:00.001+02:00

Hiiriä pesässä

Pakkouusi kassi

Pääasiallinen ravintoni

Taj Mahal

Voi kun mä tykkään olla kaupunkilainen. Missään en oo kyllä käyny, paitsi Siwassa, Alepassa ja Lankavakassa. Ja syömässä täytekakkua. Jottei mun tarvitsisi käydä syömässä enempää täytekakkua, mä sain sitä kilon verran mukaan eilisiltä syntymäpäiviltä.

Mun viikkoni alkoi hieman ongelmallisena sähläyksenä. Maanantai oli täydellinen muiden ihmisten maanantai. Sellainen paskista paskin. (Miten paljon ihmiset kykeneekään puhumaan viikonpäivistä ja säästä tiettyyn tunteikkaaseen sävyyn? Tätä me on Pilvin kanssa mietitty kerran jos toisenkin.) Mutta että maanantain ollessa jo lopuillaan se vielä katkaisi mun käsilaukkuni hihnan, ihan lennossa, niin että tiputin mm. tietokoneeni ja kaiken muunkin keskelle Maunulaa. Siinä sitten olin. En itkenyt kauheesti. Itkin vasta seuraavana aamuna laukkukaupassa. No en itkenyt. Ostin laukkukaupasta halvimman vässykän joka silmiini sattui, alennuksesta tietenkin, sellaisen espanajalaisen kierrätysmainosjulisteista kootun Vaho Trashionin, jonka tuossa yllä näette. Se minkä olisin halunnut, oli sellainen että Joulupukin pitäisi olla olemassa saadakseni sen.

Koska mulla ei ole paljon ollenkaan rahaa, ostin myös Taj Mahalin. Se oli yllättävän halpa.

2011-11-14T08:00:00.000+02:00

Pala aikaa

Mä käytän nyt siivun tätä inhimillisyyttäni, taas, sinuun joka on huolissaan siitä että mies ei soita viikkoon. Satuin nimittäin huomaamaan, että olet löytänyt tänne uudestaan googlettamalla miestä ja kolmea viikkoa.

Tiedätkö. Mä niin ymmärrän sua. Olet varmasti ihan kuolemaisillasi rakkaudesta ja ikävästä ja kaikesta ja toivot, että se vihdoin soittaisi, onhan nyt jo neljäs tai viides viikko meneillään. Sinäkin olet varmaan ollut soittamaisillasi sille miehelle jo 524 kertaa. Se on kamalaa. Mä en halua että sä jatkat elämääsi tuolla lailla, tuhlaten ja odotellen.

Ei se soita. Älä odota. Sen sijaan tee ainakin näitä niin paljon kun haluut:

1) Mene elokuviin. Mökötä ja haaveile, mutta vaan siellä.
2) Mene kahvilaan ja tuijota maailmaa kysyvästi. Se vastaa kyllä.
3) Lue kirjoja ja runoja. Itke niitten päälle. (Ja laita sun osoite mun sähköpostiin niin lähetän sulle luettavaa heti. Voin alleviivata parhat palat valmiiksi.)
4) Harhaile kaduilla ja metsissä.
5) Jos on pimeää, polta kynttilää.

Aina tulee niitä jotka soittaa. Joskus se voi kestää vuodenkin tai viisi, mutta ne soittaa. Mutta älä silti odota, vaan elä, koska sitä todennäköisempää on, että se puhelin soi. Ja kohta et edes muista kenen soitoa odotit ja ihmettelet, että mikä ihmeen tuntematon numero mulla vilkkuu, etkä vastaa, koska olet ihan lopen kyllästynyt ja uupunut kaikkiin puheluihin joita tulee yötä päivää ja joudut pitämään puhelinta äänettömänä kaiken valve- ja uniaikasi.

Ja jos se siis kuitenkin kuudennella viikolla soittaa, niin sä olet rennon leppoisa, et ollenkaan tuskanhiessä riutuva ja kuulostat raukean välinpitämättömältä, kun se kertoo että jäi jumiin johonkin kuiluun, eikä kyennyt soittamaan, mutta että nyt maistuis pikkujouluglögi ja piparikin. Muistat sitten kans olla raukean välitön ja sanoa että haista paska kuule, mä olen ihan ylibuukattu, kokeile mutsiis.

2011-11-14T00:19:00.001+02:00

Rintapillu

Marraskuu

Mä näytän päättäneen alkavan viikon päivistä sellaista, että vuorokauteen mahtuu ainakin se 1.5 x 24 h. Mainiota. Tuskin siis myöhästyn mistään. Tänään mä kyllä myöhästyin heräämisestä, sitten mä myöhästyin pakkaamisesta, sitten mä päätinkin olla lähtemättä ollenkaan. Menin metsään. Metsästä ei voi myöhästyä. Metsässä oli suppilovahveroita ja kantarelleja ja eri elukoiden jättämiä paskakasoja joita pojan kanssa tutkittiin, joten mä tavallaan tunnen venyneeni johonkin merkityksellisempään kun jonnekin muka sovittuun paikkaan ja aikaan.

lltasella Korpimies lähestyi mua mm. pikkukaupungin pikkukaupunkitiedoilla ja mua alkoi vituttaa. Minä niin tykkään ihmisistä jotka tietää asioita. Varsinkin jälkiviisaus on usein ihailtavaa. Ne jotka arvaavat jälkikäteen ovat vielä kiinnostavampia. Joku niistä varmaan seisoo maailmanlopun jälkeen tuossa torilla ja naureskelee itsekseen että mä arvasin tän! Hahaa, arvasin ja tiesin! Mua ahdistaa kai lähinnä se, että joku näkee tärkeäksi avautua "minuun liittyvistä asioista" joista en tiedä mitään. Jos mä oikein käsitin, niin olen nyt virallisesti häviäjä ja minun pitäisi osoittaa erityistä inhimillisyyttä vai oliko se ihmisyyttä. Syy tosin jäi vähän epäselväksi ja kohde. Että koko kaupungille vai? Vai jollekin tyypille? Jollekin paikalliselle juoruterroristisolulle? Ja siis, anteeksi tyhmyyteni, mutta miksi? Mua naurattaa ihan kamalasti ajatus siitä, että mä tyytyväisenä hymyillen elelen tässä, tietämättä ollenkaan mikä luuseri olen. Ettäs kehtaankin! Ja tähän mun on ihan pakko lisätä että voi kun tietäisittekin!

Ja siis jos tämä liittyy jotenkin siihen, että riistin ryppyvoidenäytteen keski-ikäistyvän nuoren miehen käsistä käyttääkseni sen itse, niin kyllä, te ette tosiaankaan tiedä mitään.

Muistakaa aina, että jokainen sana jonka täältä ikänänne luette on taivaan tosi. Mä olen sangen ikävä ja vittumainen ihminen. Tapan huvikseni ja huvittelen tappaakseni, tai jotain sellaista. Syön grillattuja sikiöitä aamiaiseksi. Vain rakkaimmat harrastukseni mainitakseni. Lähimmäisiäkään en ajattele kun elän vaan selibaatissa. Uskokaa jo, te saattaisitte hyvinkin olla syy selibaattiini, jos minulla sellainen olisi.

Ai niin, mun piti pakata se mekko ja kiharrin. Mä pakenen kaupungista. Töölöön.

2011-11-11T20:17:00.001+02:00

Mun ja Paasilinnan lounas vähän venähti. Mä jouduin aamukahvipalaverinkin perumaan. Mutta me saatiin noutopöytäkiinalaista pyttipannua, jossa siis on pottua, pilkottuja nakkeja, pekonia ja kebablastuja. Se oli tosi hyvää. Mä meinasin ensin että se on niin hyvää etten mä kehtaa edes maistaa, mutta maistoin sitten kumminkin. Mä olen kuitenkin haaveillut siitä pari viikkoa. Sitä saa Kauppakadun kiinalaisesta. Suosittelen.

Me jatkettiin lounasta mun töissä ja baareissa ja Paasilinnan töissä ja kaduilla ja lopulta me päädyttiin meille lukemaan ääneen pornolehtiä, polttamaan kynttilöitä ja kertomaan pahimpia painajaisiamme. Meidän painajaiset osoittautui niin painajaismaisiksi, että meitä alkoi pelottaa. Koska me ollaan aikuisia niin me maattiin paniikissa sohvalla ja pidettiin jouluvalot ja peitot päällä ja yritettiin ajatella jotain muuta kun sukkahousukuristajaa.

Paasilinna myös nauroi mun edellisyön unelle. Sille jossa mä en ehtinyt ovelle jonka takana mun unelmien prinssi pimputteli. Paasilinna tiesi kertoa että olisi ollut aika paska hommeli jos olisin hirveitten henkisten ja fyysisten ponnisteluitteni jälkeen saanut oven auki, vain todetakseni siellä seisovan klikkaa mua-deittini joka napauttaisi mua kirveellä päähän.

Jostain syystä mä en aamulla muistanut uniani. Paasilinna näytti hetken ihan poikaenkeliltä. Elävältä tosin. Ja mulla oli hirvee krapula. Kaakaosta.

2011-11-10T09:10:00.001+02:00


Susanna Pälviän teoksessa, G12, Kuopio.

Pala Aten mutakakkua, keittiö, Kuopio.

Yksityiskohta Susanna Pälviän installaatiosta, G12, Kuopio.

Mä olen harjoittanut pehmopornahtavaa elämää ja tehnyt muita sormiharjoituksia, liikutellut multaa ja virkannut vimmatusti vittua. En ole ehtinyt näpyttelemään muovia, en ollenkaan linkittämään Jamppa Tuomista facebookiin. Mä en voi väittää etteikö Korpimies olisi pannut parastaan häiriköidäkseni mun elämää, mutta mä pysyn kovana, toisin kuin Korpimies. No pysyy sekin kovana. Pakko sanoa että pysyy, muuten se on vartissa oven takana toimittamassa todistuskappaletta mun käsiini ja mä en just nyt vaan ehdi. Mulla on kahvi pahasti kesken.

Mä ostin semmosen naisenhoiteluvehkeen jolla saa tukan kiharalle. Mä olen siitä aika ekstaasissa. Sillä voi ehkä saada aikaan sellaiset kiharat kun sillä kauppiaan tyttärellä Pieni talo preerialla -sarjassa on, mutta se on mun kohdallani noin kolkytä vuotta myöhässä, joten mä teen sillä muita tuhoja.

Universumi lähetti mulle täysikuuta edeltävän unen, jossa mun ulko-ovi oli muuttunut nelioviseksi ja niitten kaikkien ovien välissä oli vielä ripustettuna paksuja ääntävaimentavia mattoja. Ovikello soi ja mä tiesin että prinssi on siellä. Mä yritin vääntäytyä niitten ovien ja mattojen läpi sen oven luo jonka takana prinssi pimputteli. Mua heikotti ja oksetti, ovikello soi soi soi ja mä tiesin etten ikinä ehdi sille ovelle asti, ettei se jaksa odottaa mua ja kipaisee ihan kohta raput alas ja mun viimeinen mahdollisuuteni antautua sille on sillä selvä, ohi ja finaalissa. Mä yritin kuiskata sille että mä olen niin sulkeutunut etten saa tätä ekaa ovea auki.

Heräsin. Onneksi, sillä Paasilinna tulee tänään kaupunkiin ja me mennään kiinalaiselle lounaalle. Nakkeja, pyttipannua, pariisinperunoita ja sen sellaista. Jippijaijee.

2011-11-06T21:13:00.001+02:00

Horteisten öitten jälkeen viriää horteiset aamut ja kylmänhorkkaiset päivät norkoilee kannoilla kuin pyhän puun varjot. Illalla kävelen kotiin, hitaasti, kokeilen askeleet, kuuntelen kun veri ryhtyy kiertelemään minussa. Tajuan että olen tässä. Maailmankaikkeus piirtää rastin keskelle tietä.

Pyhänä päivänä, muistopäivänä syön liikaa täytekakkua. Olen lihonut. Ennen sitäkin olen lihonut. Ainakin kaksi kiloa. Korpimies sanoo että sinulla on ihana maha tai jalat tai ettei se sahaisi päätäni irti. Minä en sano mitään. Minä en ole sillä lailla romanttinen kun miehet. Minä olen romanttinen vasta sitten kun miehet ovat lähteneet. Paitsi tietenkin jos prinssi tulee, sitten olen niin romanttinen että alan itkeä tai hirttäydyn. Tai ainakin leivon lihapullia. Piilotan niihin suppilovahveroita, hiuksia, kuukautisverta ja lupauksia romantiikasta. Lupaan olla nauramatta ja kiroilematta. Jos minuun pääsee kaivautumaan syvälle, sisusten sisäpuolelle, voi todeta että olen hyvin romanttinen, suolaveden ja pitsin sekoitus, märkänä itkusta ja karrella romantiikasta joka on syöpynyt sisälmiini kuin ruoste liian halpaan ruostumattomaan haarukkaan.

Korpimies tuli tänään kertomaan minulle kuinka onnellinen on. Mä aloin ihmetellä sitä vasta kävellessäni sen rastin yli jonka maailma piirsi eteeni. Korpimies nauroi minulle kun tapailin omaa onneani ja ajatusta esimerkiksi siitä kuinka saattaisin perustaa perheen, kuten kaikki muutkin tekevät. Mä toki ymmärrän että se kuulostaa naurettavalta, varsinkin kun se valuu hattaramaisena ajatuksena mun suusta. Mutta ei silti tarvitse tulla nauramaan mulle päin naamaa ja tietämään mitään mun onnellisuudestani. Tai neuvomaan miten mun pitäisi elää. Kuitenkin neuvomaan vaikka on ihan lääpällään siihen miten mä elän. Kompastelee kuolaansa. Niin tyypillistä miehille. Joillekin niistä. Onneksi ne kaikki kuolee. Naisetkin.

2011-11-04T07:42:00.000+02:00

Mun on todella vaikea sietää kuukautisia, kylmyyttä ja paria pikku säätöä joista suoriudun kuin vanha tekijä. Ja sitä että kun mulla on pitkästä aikaa virtajohdollinen ja akullinen koti-ilta, vietän sen sättäämällä Paasilinnan kanssa nelisen tuntia, vain saadakseni selville, että Kaks Plus on täynnänsä erotiikkaa josta mulla ei ollut hajuakaan ja että Paasilinnalla on todennäköisen loistava tulevaisuus Kallen tai Lollon kolumnistina ja että mun voimaeläin on pöllö ja toteemieläin lokki, eiku mikä vitun kotka se oli. Paasilinna on hämähäkki.

Yhtenä aamuna mä heräsin taas siihen että ovikello soi ja puhelin piippasi. Mun ovenkäynti alkaa muistuttaa jotain ilotaloa. Onkohan nyt se hetki, että mä voin tunnustaa alkaneeni huorata? Niinku ihan tosissani, vaikkakin vähän puolinvartaloin. Yleensä se joka soittaa on Korpimies. Ei mulla ole valittamista, musta riittää kyllä kaikille. Rakkaus vaan lisääntyy jaettaessa. Mä keskustelin hississä uuden naapurini kanssa ja sain tietää että meidän rapussa on 27 yli kahdeksankymppistä asukasta. Meidän rapussa on myös 24 asuntoa, joten ei ihme että täällä on aika rauhallista. Tai oli.

Ja sitten asiaan. Ripsiväri. Laitoin aamulla ripsiväriä. Tää on tätä, jotain tulenkestävää tai jotain. Itkun ja muun. Tuokaa mulle saatana ripsiväri joka kestää tunnin mun ripsissä, niin mun sielun ja ruumiin saa pilkkoa Paholaiselle aamupalaksi. Tiedän että seuraavat kolme vuorokautta mä vietän saadakseni sen jäänteet jotenkin häivytettyä muualta naamasta. Vittuun ripsiväri, sinne se kuuluu.

Ja nenäpäivästä sen verran että seuraava punanenäinen itsemurhakandi joka lähestyy mua vienosti hymyillen ja kysyy että osallistunko nenäpäivään, ei saa enää hymähdystä vaan turpiinsa. Työntäkää ne nenänne.

2011-10-30T21:58:00.001+02:00

Jörn Donner aamun Hesarissa

Panopäiväkirja, sivu 1.

Vaikka kuvasarja maalailisi mielikuvaa, että olen paneskellut Jörn Donnerin kanssa, niin todellisuudessa se on vain mielikuvitukseni tuotetta, sillä alitajuntani teettää minulla panoaiheisia kuva-arvoituksia. Tiedättehän, yksi ajatus johtaa toiseen ja löydät sitten itsesi paneskelemasta sohvatyynyjä tai jotain dildoa josta on patterit loppu. Tai siis minä löydän.

Mulle käy aina näin Jörn Donnerin kanssa. On käynyt viimeiset 26 vuotta. Jotkut asiat on ikuisia.

Ja jos jollekin jäi mielikuva että mä olisin eilen paneskellut Asiakasta, niin se on sairaan mielikuvituksesi tuotetta. Mä paneskelin jotain ihan muuta. Tein samalla elämäni kaupat. Ne maksoi mulle yhdet 48 h yötäpäivää käytetyt sukkikset. Ei paha.

Mun elämä alkaa muistuttaa elokuvaa tai näytelmää, jonka haluaisin ihan hirveesti nähdä.

2011-10-30T11:51:00.000+02:00

Aamiainen 12.30. Mä aion olla kesäajassa iltaan asti, ihan vaan siksi että voin. Tunti sinne tai tänne on aika pientä verrattuna mihin tahansa asiaan. Mä olen vähän sekaisin ja jossain pehmeässä kuplassa, jonka ulkopuolelle olen sulkenut kysymykset ja rationaalisen ajattelun. Joku biisi tähän.

2011-10-29T13:36:00.002+03:00

Mä olen asentanut jouluvalot ajat sitten. Se on kohtuullista, sillä samalla olen syönyt joulusuklaat, muutamaan otteeseen. Mä haluaisin lain joka kieltää joulusuklaan kauppaamisen ennen aattoa. Joulusuklaan myynti tulisi sijoittaa alkamaan 24.12 klo 11.45. Suklaatia myytäisiin aina siihen asti kunnes Turku julistaa joulurauhan.

Mun päivät on kuin unta. Ihan kummallisen täysiä ja sattumuksia täynnä. Ihan sellaisia elämää täynnänsä olevia. Laidoilta roiskuu yli. Ihan yhtäkkiä taas. Mä annan nyt mennä. Lyhyt palaveri universumin kanssa varmisti että oikealla tiellä ollaan.

Mä en saisi puhua asiakkaista, enkä puhu, mutta tästä mä puhun, koska tämä on myös minun asiakkaani. Ihan ikioma siis. Mä olen ihan kelmeän ihastunut Asiakkaaseen. En tiennyt että sellaisia miehiä on. Vähän maagisia. Siistejä ja sinisiä, hurmaavia ja sivistyneitä. Asiakas syötti minulle savustettuja muikkuja smetanassa ja minä meinasin tukehtua niihin. Tunsin väkivallan syvällä kurkussani. Vielä väkivaltaisemmaksi meno äityi, kun Asiakas antoi minulle tehtäväksi tutustua Tom Cruisen ja Leonardo Di Caprion elokuviin, tai ainakin kahteen niistä. Asiakas pitää viihteellisestä väkivallasta kuten minäkin. En vain ole ihan varma onko tarkoituksenmukaista tappaa minut muikkuihin ja alamittaisiin vauvanaamoihin.

Tänä aamuna mä makasin sängyssä aamun lehtien kanssa, kuppi kahvia kourassani kun puhelin piippasi ja ovikello kilisi. Mä aavistelin pahinta ja kyllä, taas loiskui yli. Onneksi universumissa on tilaa polskia.

2011-10-27T01:14:00.002+03:00

Kuluttaja-asiaa tässä taas vähän.

Älkää ostako Seppälän paskakokkarekenkiä edes vahingossa, suuressa hädässä tai huviksenne. Mä tarkistin ostaneeni kengät 10.10. Voi olla että olen pitänyt niitä jalassani noin viikon.

Viime perjantaina mä huomasin niiden tuntuvan oudolta kävellessä. Niitten korot ovat murentuneet ja hapertuneet puhki! Niissä ei varsinaisia korkolappuja edes ollut, joten onnittelin itseäni hyvästä valinnasta. Niillä oli myös hyvä kävellä. Mä kävelen aika paljon, ainakin kilsan päivässä joten onnittelin itseäni toistamiseen. Mun nilkkakin on niin kapea, että on vaikea löytää nilkkureita jotka näyttävät siltä etteivät ne tipu mun jalasta. Mulla on joskus aiemmin ollut halpiskengät, joiden korko oli jotain mystistä umpikumia. Ne eivät kuluneet millään. Ne oli mahtavat!

Mä en tiedä kykeneekö suutari tekmään näille Seppälän kengille mitään. Jos materiaali on niin paskaa että se hajoaa käsiin ja murustuu kadulle, niin voiko siitä paskasta leipoa jotain pysyvää? Mä en usko.

Mutta Seppälällä on huomenna onnenpäivä. Asioin siellä todennäköisesti elämäni viimeisen kerran. Mä saatan nipottaa turhasta, 39,95 € voi olla Seppälän määrittelemä hinta jollekin murenevan kivalle joka kestää viikon, mutta mun kukkaroni ei kestä Seppälän paskatuotteita.

Samanhintaiset maiharit, jostakin automarketista viitisen vuotta sitten, palvelevat yhä.
Satkun kalliimmat italialaiset nahkasaapaat, nekin viiden vuoden takaa vetelevät viimeisiään, mutta palvelevat yhä.
Mä kävelin toissakesän enimmäkseen varvikkaissa jotka maksoivat henkkamaukassa noin 5 € ja ne olivat hintansa veroiset. Mahtikengät. Useampi pari muita kenkiä on tässä välissä kulutettu loppuun. Koskaan ei voi tietää.

Korpimies soitti tänään mulle töihin ja käski mun mennä makaamaan lattialle kädet levällään ja irrottamaan pääni tai jotain sellaista. Mä sanoin sille että menisi töihin. Se sanoi että mä olen huumetta. Mulle tuli vähän sellainen olo että se stalkkaa mua, sillä se tiesi yllättävän paljon mun menoista, missä kaupungissa milloinkin olen jne. Se on minusta outoa, sillä en tiedä itsekään ihan yhtä tarkkaan. Mun täytyy panna suu supummalle. Mä puhuin tätä sivuavaa aihetta Paasilinnankin kanssa jo viime viikolla varmaan. Että kuinka pian joku ehtii mun (tai sen) oven taa jos haluaa selvittää henkilöllisyyden ja vaikka tulla ööö jutskailemaan ja/tai tappamaan? Aika nopeesti.

Jos tiedät minkä värinen kylpytakki ja villasukat mulla tai Paasilinnalla on, niin kirjoita oikea vastaus kommenttilootaan. Oikein vastannut voittaa I love Kuopio-badgen, puoli tuntia kahvia Kanelissa ja villasukat.

Vittu mulla oli tylsä päivä.

2011-10-24T07:15:00.000+03:00

Maanantai on ihan pyhä päivä mulle. Mä nukuin siitä puolet, uneksin ihan humisevia unia, kunnes heräsin puhelimen piipitykseen ja tajusin että humina onkin totta. Mä saatan olla niitä maan hiljaisia jotka jonakin arkipäivänä vaan saavat tarpeekseen ja ryhtyvät silmittömään väkivaltaan, pyssyin, teräasein ja kaikin voimin, itkien ja huutaen, jättäen jälkeensä kasan ruumiita, kasan lehtiä. Ja tietenkin hiljaisuuden. Minä tapan kaikki lehtipuhaltajat.

2011-10-23T23:59:00.000+03:00

Mun elämässä riehuaa tunnemyrskyjä. Mä olen täynnä hellyyksiä kanssaeläjiä kohtaan. Mut vois ehkä kohta ampua. Samalla mä vietän leppoisaa ja feminiiniä aikaa ihanien naisten hehkussa, niitten rakkauden ja tyytyväisyyden loimussa. Tyytymättömyydenkin. Mä rakastan palavasti naisia. Ja jostain syystä kaikki miehetkin mun lähellä on muuttuneet vähän naisiksi.

Mä olin perjantaina aamukahvilla kainalosauvan kanssa. Mitään ei puhuttu, mutta se esitteli kaikki uudet korunsa. Ne näytti aika hirveiltä. Kainalosauvalla ei ole tapana ottaa puolikastakaan sanaani todesta, valuin kun vesi hanhen selästä, ja se kilkutteli menemään neitimäisesti. Vaikka se siis on rouva. Ja siis tottahan aikuinen mies saa halutessaan pukeutua rouvaksi kun rouva kerran on!Mies jolla on keskimäärin enempi meikkejä laukussaan kun mulla, joka ripustaa kaulaansa muovisen härän ja joka ei ota mun sanomisia todesta, ei kuitenkaan ole mies jolle raivataan ylimääräistä tilaa kalenterista.

Kun on näin vanha ja raihnainen kun minä, arvostaa täyteläisiä ja täysiä hetkiä, sellaisia joilla on sisältö, vaikka ne ajallisesti olisivatkin lyhyitä pyrähdyksiä. Mä olin eilen saunomassa hehkuvan ja intohimoisen naisen kanssa. Me puhuttiin miehestä ja miehistä, vähän lapsista, makkaroista, marsuista ja tietenkin hehkusta. Mä olen niin iloinen ihmisistä jotka löytävät toisensa, että mä liikutun melken itkuun asti, enkä sitten saa nukuttua ollenkaan. Se rakkaus, voi että, on niin kaunista, että mä alan ihan just itkemään nyt ja nyt taas.

Osan täyteläisestä ajastani mä olen viettänyt hohottaen ääneen Paasilinnan jutuille. Mä en tiedä miten mä tämän ilmaisisin, mutta Paasilinna on ihan absurdin suloinen tyttöpoika. Se haahuilee kylpytakissa öisin ja kuuntelee Leonard Cohenia ja Jamppa Tuomista samalla pieteetillä kun mä. Mä olen hirveän iloinen että se on pulpahtanut jotenkin vahingossa mun elämään kuplimaan ja tuottaa paljon iloa sellaisenaan. Se on mun itsemurhautuneen pikkuveljeni ikäinen ja saattaa muistuttaa mua siitä. Siksi on todennäköistä ettei Paasilinna saa turpiinsa täällä, eikä hänen hahmoonsa puututa muutoin kuin silkkisin hansikkain.

Korpimiehestä mä en uskalla sanoa mitään, paitsi että se on mennyttä miestä. Siis ei se ole mennyt mihinkään, mä melkein nytkin kuulen sen kuolan valuvan.

2011-10-21T16:58:00.001+03:00

La cucina on niin auki kuin se vain voi olla. Jos olet nyt Turussa ja sinulla on nälkä, tule meille. Ruokaa on. Viiniäkin on, ainakin vielä. Mä kokeilin huvikseni sellaista palvelua jossa mulle tuodaan maanantai-iltana kassitolkulla ruoka-aineita ja reseptit kotiin ja sitten ne pitää vain kokata niiden reseptien mukaan. Kyllähän mä sen jo ennalta arvasin että on multa liikaa vaadittu tehdä jotain ohjeiden mukaan. Mä olen kyllä laittanut ruokaa mutta ihan omilla resepteillä, vetänyt vähän fiiliksellä. Maanantaina kermaista kalakeittoa, keskiviikkona sitruunakatkarapurisottoa ja tänään kanapataa.

Ruuanlaiton ohessa olen lähinnä lauleskellut keittiössä ja taputellut täyttä vatsaani. Hassua syödä oikeaa ruokaa joka päivä.

Mun naapurinmies on toista päivää putkeen kännissä, se on aivan järkyttynyt siitä miten Gaddafin tappaminen ja siitä uutisointi on hoidettu. Sen mielestä asiat voisi toimittaa sivistyneemminkin. Me matkustettiin eilen samassa hississä ja sen murhe oli liikuttavaa. Yöllä se murhe muuttui äänekkääksi.

Ai niin, jos tulet meille syömään, ota jotain sisustusideoita ja vaikka porakone ja maalia mukaan. Tai verhot. Tai jotain. Pelkät ideatkin riittää. Mua vituttaa asua näin, mutta olen aivan avuton mitä tulee sisustamiseen. Ja se(kin) saa mut epäilemään naiseuttani.

2011-10-21T00:11:00.000+03:00

Mä olin tänään retkeilemässä. Mun oli tarkoitus mennä Egyptinkorpeen, mutta mä jouduin jonnekin paikkaan jonka nimeä mä en tiedä, eikä tiedä Korpimieskään joka oli mulla tällä kertaa oppaana. Siellä oli taas korkeanpaikan leiri ja mun polvet hyytelöityi jo ekalla rapulla kohti taivaita. Samalla mua oksetti. Mä näin itseni laattaamassa nuudeliruukkua ja kahvia Korpimiehen päälle, joka naureskeli ja huuteli siellä ylhäällä että kiiruhda! Valo loppuu! Kuvaa tuo vihreys! Katso noita linjoja! Älä vaan tiputa sun kameraa!

Mä lähetän universumille vakavan toiveen, että lähettäisi mulle tänne jonkun miehen tai minkä vaan, joka ei raahaa mua ensiksi jonnekin vitun vuorelle ja korpeen ja vuoren laella töröttävään torniin ja vaadi multa sellaista mihin en vaan kykene, eli katselemaan ympärilleni tai muuten vaan nauttimaan näköalasta.

Lopulta mä päädyin Nilsiään, Ravintola Pisaan juomaan kermakahvia. Mä jouduin myös käymään miesnaiskeskustelun Korpimiehen kanssa. Se meni jotenkin näin:

S: (Kiemurtelee). Mä en vaan voi paneskella ympäriinsä miten sattuu ja kenen kanssa sattuu jos aion elää täällä vielä pitkään! Mun täytyy vähän miettiä kenen kanssa ja milloin ja jaksottaa näitä juttuja!

K: (Hakkaa molemmin käsin auton rattia.) SE ON NIIN EPÄREILUA!!

Mä jätin kertomatta että mä en ole paneskellut täällä vuosiin ja että paneskelisin vaikka vanhaa mattopiiskaa jos mattopiiska suostuisi mun kanssa suhteeseen.

Mun on pitänyt kertoa teille Paasilinnasta, mutta kerron siitä myöhemmin. Yllättäen jokin on liian intiimiä tänne. Mutta siihen liittyy vahvasti Jamppa Tuominen ja jippijaijee. Mä syön nyt grillattua ryynimakkaraa ja juhlistan sillä mun syntymäpäivää joka alkoi 9 minuuttia sitten. Juhlistan samalla maailmanloppua, joka jonkin ennusteen mukaan tulee juuri tänään.

2011-10-19T00:35:00.004+03:00

FORTUNION LAULU

Jos luulette, että mä ilmoittaisin,
ketä rakastan,
ah, en, vaikka kruunun saisin
ja valtikan.

Jos tahdotte, piirissä laulakaamme,
että ihailen.
Väri hiuksien, tietää saamme,
on olkien.

Mitä tehtäväkseni ajatteleisi,
olen täyttävä sen,
ja vaikka hengen se minulta veisi,
hän saa myös sen.

Me kärsimme haavasta, jonka salaa
löi rakkaus,
siks iät sielussa tuska palaa
ja kidutus.

Niin rakastan, että en ilmaista voisi,
ketä rakastan,
ja vaikka kuolema se oisi,
sanat vaimennan.

Alfred de Musset, suom. Yrjö Kaijärvi

Mä piipahdin eilen kainalosauvan luona kahvilla ja sain houkuteltua Mussetin takaisin kotiin. Se on siellä lojunut läpi kevään ja kesän ja syksynkin. En torunut sitä ollenkaan. Tänään otin sen syliin ja pläräsin äkkiä haisemaan kodilta ja minulta, ettei se enää unohtaisi missä sen paikka on. Mua ärsyttää tuuliajolla lainehtivat rakkausrunot.

Mä ehkä nauran rakkausrunoille, mutta rakkauden- ja rakastumisentäyteläiset ihmiset mä haluaisin ottaa syliin ja äyskäröidä itseni umpeen sitä iloa ja hymyä ja riemua jota ne tirskuu ja vuotaa. Ei verta ollenkaan, haavoja, tuskiakaan.

Mä olen melkein ihan täysin kokonaan varma, että rakkaus on hyvä juttu.

Mun rakkaudentaju on jossakin onkalossa, seiskaluokalla, imeskellyn villalapasen vieressä, märkänä kielenä tai sanattomuutena, toivottomuutena. Pelkoa siitä kuinka kieli jää ikuisiksi ajoiksi kiinni jäätyneeseen rautaan.

2011-10-17T13:26:00.000+03:00

"Täytyy kasvaa ja viisastua ymmärtääkseen, mistä johtuu se, että alle nelikymppiset naiset eivät yleensä ole, jos teknisen ammattitermin käyttö sallitaan, pantavan näköisiä."
- Tähtitieteilijä Esko Valtaoja ikääntymisestään

Mä olen siis ihan tiltissä kahvin keittämisestä ja suklaan syömisestä ja varsinkin lahjojen avaamisesta. Mulla on ilo täyttää yli nelkytvuotta jo tulevana perjantaina. Mä mietin mahdollisuutta viettää mun syntymäpäivän Esko Valtaojan kanssa, mutta tosiaankin vasta mietin. Osa vieraista kävi jo lauantaina. Mä melkein itken kun sain niin ihania lahjoja. Osan niistä mä olen pilkkonut ja kuivannut, että ne mahtuu paremmin säilöön. Mä sain myös Panopäiväkirjan. Siitä voi vielä olla iloa meille kaikille jos mä joskus vielä pääsen paneskelemaan muitakin kuin itseäni. Tosin mä ajattelin kyllä täyttää sitä kirjaa niin että aloitan minusta. Olen mulle ihan paras panokaveri. (Ja varmasti ihan kenelle tahansa.) Mä sain myös lahjaksi sitä meikkivoidetta josta mä olen puhunut kolme kuukautta. Ja ihanaa vienontuoksuista kuivaöljyä joka saa mut ihan oikeesti hohtamaan.

Pilvi oli koko viikonlopun mun ilona. Perjantaina me katsottiin sairaalan päivystysnumero valmiiksi ja syötiin lihapullia kylmänä paketista. Lauantaina me enimmäkseen juotiin kahvia ja syötiin kakkuja. Me käytiin kahdesti Sokoksen kempparissa ja toisella kerralla mä sain ostettua shampoota, eikä kukaan yrittänyt palvella mua. Ostin vähän isomman purkin ettei tarvitsis enää tänä vuonna käydä siellä.

Voi olla että puhuttiin miehistä. Mä olen vähän stressaantunut kun jono mun ovella on niin pitkä että sen ruoppaaminen kestää varmasti useamman kuukauden. Mua alkoi viime yönä pelottaa että joutuisin mahdollisesti valitsemaan jonkun kumppanin sohvan nurkkaan päivystämään. Onneksi mä muistin että Miia kertoi juhlissa aviomiespalvelusta joka maksaa 28 egee tunnilta. Ja siitä saa tehdä kotitalousvähennyksen. Tosin nyt mä muistin, että mä voisin kyllä yhdelle prinssille maksaa luonnossa jos se vaan tulis vähän tohon, edes sohvan nurkan liepeille.

Nyt mä menen syömään karpaloita. Syökää tekin. Vittuun ne gojimarjat.

2011-10-12T14:55:00.000+03:00

Ne jotka etsivät Minttu Mustakallion takkia ja takapuolta täältä, niin voi olla ettette löydä. Se takki ei minusta ole mitenkään erikoinen, hanki joku muu. Ja tänne mahtuu muutenkin vain yksi minttu mustakallio kerrallaan ja se on Pilvi ja minä. Mun elämäni kiepustelee jo ihan jossain muissa sfääreissä taas. Klikkaa mua ei pysty samaan.

Sanoinko mä tässä joku päivä jotain oikeasta sinkkuelämästä? Saatoin sanoa, mutta pyydän nyt teitäkin päivittämään listan sanomisistani, sillä se on pahasti vanhentunut. Voitte yliviivata kaiken. Paitsi sinkkuuden. Ja semmoinen vinkki niitten deittipalstojen suhteen, että älkää menkö sinne. Menkää ulos tai olkaa kotona, kyllä se ovikello ja puhelin ja netti soi jos teillä vaan on kyllin kauniit sääret, ettekä ole turhan nirppanokkaisia ja yleviä. Ja varsinkin jos olette tällaisia napakymppejä kun mä.

Sitten vaan hankitte ison kalenterin jossa on tilaa muistiinpanoille ja erivärisiä tussikyniä. Kalenterin viereen kirjoitatte tikkukirjaimin miesten nimiä ja jaatte vapaan aikanne erivärisiin vyöhykkeisiin.Tiedätte sitten kenen kanssa milloinkin olette tekemisissä ja miten. Voitte suunnitella hauskoja retkiä, jonkin vimpaimen viritystä tai joku voi vaan käydä vaikka tiskaamassa ja imuroimassa. Ja jos mitään moraalin rippeitä on jäljellä niin ette aseta ketään etusijalle, vaan annatte kaikille yhtäläiset mahdollisuudet luoda kanssanne harmoninen ja lämmin ihmisparisuhde ja onnistua miehenä.

Ja se kalenteri ja muut muistiinpanot kannattaa pitää jonkun siivouskaapin sisäovessa kiinni. Ettei miehille tule paha mieli kun ne näkevät kalenterista että vittu Kalevi* on päässyt eilen kylpylään Sarin kaa! Mä en ala! Ja Timo** on saanut tiskata joka päivä! Miks mä en saa? Samalla kannattaa varautua kaikenlaisiin positiivisiin yllätyksiin. Miehet on joskus niin kilpailuhenkisiä.

Mä en nyt kertonut oikeesti mitään. Mä en kykene muotoilemaan. Mulla on keuhkoputkentulehdus ja ihmetys.

*Ei viittaa todellisuudessa kehenkään
**Viittaa arvostamaani mieheen, jolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä kalenterin tai kalenterintäytteen kanssa, ei osaa ei arpaa, mutta josta käytännössä saattaisi olla jatkossa hyötyä mahdollista excel-taulukkoa laatiessa ja joka piirtää ihan mahdottoman kauniita kuvia ihmisistä ja puistakin ja on sen lisäksi älykäs, hauska ja taulukkohenkinen.

Beat:

2011-10-09T16:28:00.000+03:00

Jotain venäläisten tuhrimia tageja.

"...pitkät on puut Pisan mäellä, hongat Hornan kalliolla.”

Vettä.

Akrofobia. Varjokuva altistushoidosta.

Takana Mörkö, edessä Lohikäärme. Omistettu Pilville.

Mä kävin siellä vuorella. Sain suppilovahveroita, happea, aurinkoa ja löysät polvet näkötornista. Mä en erityisemmin pidä korkeista paikoista. Mä olin myös varautunut kokopäiväiseen sateeseen, joten mulla oli housut jalassa suunnilleen 24 h. Sellaisesta tulee ihan ruumiistairtautumisolo, ei ole ollenkaan oma itsensä ja jos onkin, niin katsoo itseään ulkopuolelta ja näkee vain tuntemattoman naisen jolla on housut jalassa. Mä en vaan tunnista itseäni housut jalassa. Tuskin kukaan muukaan. Kaiken lisäksi ne valuivat jatkuvasti alaspäin ja mä jouduin vetelemään niitä näyttävästi ylös. Mä olen tämmöinen napakymppi. Mun oppaani (184 cm)oli ja on sellainen ihminen jolla on jalat ilmeisen tukevasti maassa ja housut jalassa. Se ei sanonut paljon mitään mun ongelmaani housujen kanssa. Paitsi kerran sen suusta lipsahti ajatus vyöstä. Mä en kehdannut sanoa etten mä osaa käyttää vyötä.

Ruokakaupassa mä jouduin sanomaan kaikkeen, että mähän en syö sitä ja tätä ja sivulauseessa parantelin asemiani kertomalla että mä en ole mikään kranttu, mulle kelpaa kaikki, mutta mä en vaan syö sitä ja tätä ja alkoholia en käytä ja maitoa en laita kahviin, ei kelpaa, kermaa sen olla pitää ja että mä en kyllä mitään pizzaa syö, mutta että kyllä me voidaan sitä syödä, tietenkin, mä en siis ole ollenkaan kranttu, sä saat musta nyt täysin väärän kuvan ja mä en kyllä syö ranskanleipää, kun se ei oikeestaan ole leipää ollenkaan ja aamulla mä en kyllä syö mitään ja onko sulla kahvia? Ja että mä en kyllä mihinkään ulos lähde täällä syömään, koska mä en usko että se ruoka on hyvää, mä luotan mun OMATEKEMÄÄN ruokaan, mä en vaan halua maksaa jostain pahasta ruoasta ja että mä voin tietysti tehdä ruokaa, mutta että ainoastaan vaan jotain helppoa ja nopeaa ja vaivatonta. Sanoin vielä että mun oppaan tekemä pyttipannu kyllä kelpaa mulle, että mähän tykkään pyttipannusta, en ole mikään nirppanokka, paitsi että voita pitää olla, ettei mikään margariini käy ja...siis jos kanaa otetaan, niin ei valmiiksi marinoituja koska nekään ei ole oikeastaan ruokaa ja että pastaahan mä en syö, mutta kyllä mä voin tietysti vähän syödä jos se on täysjyvää...ja siis riisiä ei nyt ainakaan.

Mä en tiedä mitä mun opas ajatteli, koska mä olen valitettavan huono tulkitsemaan miehiä. Olen silti tosi iloinen ettei se sanonut mitään. Katsoi vaan. Silleen miehekkäästi. Ja mä sain tehdä ruokaa. Sanoin että se on "ihanku" pyttipannua.

Mun ja oppaan muut keskustelut menivät päivän, ruokailun ja yön mittaan jotenkin näin:

S: Mä vihaan Liisa Mustosta.

O: Minusta se on tosi hyvä näyttelijä.

S: Mä en pysty katsomaan James Bond-elokuvia.

O: Tää on hyvä kuva.

O: Nää on mun vikat kahvit. Annostele niin että aamuksikin riittää.

S: Sä et vielä ymmärrä millaisen virheen sä olet tehnyt.

O: Sulla on niin pehmeät varpaat.
S: ...

SARIN "IHANKU" PYTTIPANNU

Kananriekaleita

Pari sipulia

Tuoreita vastapoimittuja suppilovahveroita

Skåne Meijerin kantarelli-konjakki ranskankermaa

Paistetaan kaikki yhdeksi sössöksi, oikeassa järjestyksessä. Vähän haudutellaan. Nautitaan kokojyväpastan kanssa.

2011-10-08T16:50:00.001+03:00

Sari lähti aamulla vuorille mun varoitusten siivittämänä. Mä en ymmärrä miten se uskaltaa lähteä noin vaan pois sieltä missä ihmiset liikkuvat. Sari on rohkea. Mä en uskalla kuljeskella ainakaan ilman autoa missään muualla kuin kaupunkien keskustoissa, pikkukaupungit ja muu periferia on mulle yhtä kuin hikisiä kumisaappaita nuuskivat haisevat peräkammarinpojat ja puskissa vaanivat juoruakat ja kylähullut. Sari on rohkea. Se pelkää ainoastaan sitä ettei vuorilla saa kunnollista kahvia mikä on varmastikin aiheellinen pelko.

Kiitos Minttu Mustakallio 1.9.2011-8.10.2011. Mun elämä on sellaista että siinä milloin mistäkin asiasta riippuen mielialat vähän vaihtelevat. Pakkomielteestä toiseen siirrytään aika mutkattomasti ja enempiä surematta. Entinen pomoni tapasi sanoa että kyllä sullekin joku nappi löytyisi ihan varmasti. En tiedä siitä, tämä saattaa olla mulle juuri oikea tapa elää, mä kuitenkin väsyn ja kyllästyn aika helposti enkä varmaankaan jaksaisi pitkään ihan tasaista harmautta. Naurakaa pois, mutta mun viimeinen pakkomielle, Minttu Mustakallio on inspiroinut mua tämän syksyn ajan aivan erityisesti. Tässähän on taas kyse siitä miten tappolistalähtöiset ihmissuhteet on ihan kaikkein parhaita ihmissuhteita. Ei niin että mulla olisi Minttuun ihmissuhde, mutta kyllä te varmaan muistatte että se oli vielä kuukausi sitten mun tappolistalla. (Ja ennenkuin kukaan nostaa kannetta, mun tappolistalla oleminen ei yleensä vaaranna kenenkään henkeä, se on kiltti tappolista).

Mua alkoi vähän hirvittää edellisen Klikkaa mua -jakson jälkeen. Siinä sarjassahan puidaan mun ja Sarin kaikkia ihmissuhteita ja myös ihmissuhteettomuuksia sillä tavalla että me ehkä kuollaan vielä jonain tiistai-iltana ihan vaan siksi että se on just niin meitä se sarja. Mua liikutti etenkin sen Tommi Korpelan esittämän pettäjämiehen ja sinkun päiväkotitädin orastava suhde, jossa tulee tietysti käymään huonosti. Miehet ei koskaan jätä vaimojaan minkään tuuliviirien hepsankeikkojen takia. Vaikka seksi niiden kanssa olisi miten taivaallista.

Se päiväkotitäti sanoi siinä viime jaksossa jotenkin näin: "Ne on saanu 17 vuotta nauttia toistensa seurasta. Mitä mulla on ollut. Ei mitään. Mä oon käyny nukkumaan yksin, mä oon heränny yksin".

2011-10-07T00:05:00.001+03:00

Tänään mä olen enimmäkseen syönyt. Ja ollut nälkäinen. Ja perustanut uskonnontapaisen Kauppakadun kiinalaisessa. En muuten suosittele tätäkään kiinalaista, sieltä saa haaleata pyttipannua lounaaksi ja tulee ihan sellainen kumma olo, että pitäisi perustaa uskonto tai jotain. Jos teidän on pakko syödä täällä joskus niin suosittelen mun kotikeittiötä tai Mustaa Lammasta. Kaikki muu on paskaa. Tosin itseäni suosittelen pienellä varauksella. Suklaakakut leivotaan yhä lattian kautta ja yleisin raaka-aine noin muuten on kahvi ja kaksi kananmunaa. Mutta tämähän kertookin jo paljon kaupungin ruokaravintoloitten tasosta. Juomaravintoloiden taso on vieläkin heikompi.

Mun uskonto liittyy löyhästi siihen että kaikki on seonneet. Ihan kaikki. Mun lounasseurakin, mun rakkaimmat naiseni sekoilivat siinä silmieni edessä, näkivät näkyjä ja olivat ehkä uskossa. Ne oli jotenkin ihan raiteettomia, fiiliksissä. Ne on saattaneet lukea liikaa elämän- ja henkisyydenhallintaoppaita. Ne kysyi multa mitä mä luen? Mä sanoin etten mä mitään LUE vaan mä harjoitan mun uskonnollisia riittejä öisin tuossa lammella ja keskustelen universumin kanssa. Lupasin kirjoittaa niille jotain luettavaa ja oman uskonnon. Mun uskontoni perusajatus on se että jumala on universumin kokoinen ja uskojan jumala on juuri uskojansa kokoinen. Seuratkaa mua.

Mun oli illalla pakko ostaa uudet kengät. Mun halpismaiharit joita mä olen käyttänyt pari kuukautta putkeen repesivät jalkaan. Mä sain ostettua kengäntapaiset, vähän korolliset, sillä mun uskontoni sanoi että on taas aika ottaa sääret käyttöön (tai niitten jatkopala). Mä tajusin just että ne kengät näyttää vähän bootseilta. Mä olen mekkonainen, villatakkinainen, hamenainen, haavenainen ja aavenainen. Mä en ole mikään motoristi ja cowboy. Täytyy miettiä miten mä pääsen huomenna töihin.

2011-10-06T01:21:00.000+03:00

Mun nuiva suhtautuminen Minttu Mustakallion on muuttunut. Mä olen siis yrittänyt muistaa katsoa Klikkaa mua-sarjaa. Eilen me katsottiin sitä yhdessä Pilvin kanssa ja itkettiin. Mä lämpenin ehkä vähän sille Ellalle joka haisee yrjölle väärässä paikassa, jolla on maalia tukassa ja jonka eksän uusi nuorikaunisihana vaimo ilmoittaa olevansa raskaana kesken sisustustuunausremonttiohjelman kuvausten ja joka nyppii kulmakarvansa ja pesee itsensä, vain päätyäkseen kaverimiesansaan ja kuuntelemaan vaimo-lapsettomuus-ei oo kivaa-ongelmia, kun sulle on niin helppo puhua. Minullehan ei tietenkään ikinä kävisi niin, ainakaan oikeassa elämässä. Minulle ei missään tapauksessa ole ainakaan helppo puhua.

Ja mitä sinkkunaisten villiin elämään tulee niin tässä vähän maanpintaa:

- Mä olen ollut sinkku muistaakseni kaksi ja puoli vuotta.
- Mä olen ollut viimeksi treffeillä (muistaakseni) elokuussa 2010.
- Mä olen harrastanut jotakin seksin tapaista vastakkaista sukupuolta edustavan tai vastaavan olennon kanssa (muistaakseni) heinäkuussa tai elokuussa 2010. Seksistä kieltäytyminen on muuten ollut huomattavasti helpompaa kun lopetin selibaatin, silloin heinäkuussa tai elokuussa 2010.
- Mulla on ollut profiili deittipalstalla. Olen ottanut sen pois. Olen pannut sen takaisin. Olen ottanut sen pois ja päättänyt etten enää ikinä pane sitä takaisin, koska se oikeasti ON masentavaa.
- Mä olen kunnellut niin paljon vanhoja suomi-iskelmiä, että ne on piinttyneet muhun. Mä en esimerkiksi voi tiskata kuuntelematta mun tiskausmusiikkia. Mä haisen suomi-iskelmälle. Liittyykö tää muuten aiheeseen?
- Multa kysytään mun miesasioista joka päivä, koska mä ilmeisesti näytän koko ajan siltä että mulla on kuitenkin joku mies jossain piilossa. Ei ole. (Paitsi unissani on se joka tekee musta seiskaluokkalaisen ja saa mut näkemään unia villatakeista. Mutta unia ei nyt lasketa.)

Todellisuudessa suurin osa niistä deittipalstojen miehistä on kyvyttömiä muuhun kuin klikkailuun. Todellisuudessa vain murto-osa niistä kykenee selvitymään esimerkiksi livekahville (johtuen mm. päivä~~kahvi~~koti-ikäisistä lapsista). Miehillä on syynsä. Syyt ovat jotakin vaimon pettämisen ja itkemisen jatkamisen välillä. Ja molemmat syyt ja niitten välit ovat ihan tosia.

Jos joku mua todella kiinnostava mies pyytäisi mua kahville, mä menisin jo edellisenä päivänä valmiiksi odottamaan. Eikä mua nolottais paljon ollenkaan myöntää sitä.

Tällä viikolla mä olisin tarvinnut kaiken. Takkatulet ja sohvannurkat. Jonkun joka pitäisi vähän huolta minusta. Keittäisi edes ne kahvit. Ottaisi syliin. On ollut kamalaa. Ihan paskaa. Paskavittupaskaa.

2011-10-03T01:08:00.001+03:00

Huumaava tunne keskellä pienesti ja isosti murenevaa maailmaa, on umpijäisenä, armottoman ilmastoinnin alla, keskustella sähkönsinisestä, kahdeksankymmentäluvusta, olkatoppauksista, kaupungin ainoasta muinaisesta intialaisesta ravintolasta, taiteesta, teestä ja kahvista. Suu käy itsestään, silmät katsovat toisiin silmiin. Syntyy yhteys jota todellisuudessa ei ole. Ei mitään. Olen ihan autopilotilla.

Mä olin rakkaan N:n kanssa eilen katsomassa teatteria. Mä laitoin välillä silmät kiinni ja mietin että mikä tässä nyt mättää niin pahasti? Onko se se että olen nähnyt tämän jo kertaalleen, vai onko se se että alun sähinät, valot ja liikkeet on jotenkin nolosti epäsynkassa. Täytyykö mun tulla istumaan ahtaaseen katsomoon vain jotta saan silmäni suljettua? Vai onko se se, ettei tämä ole tarpeeksi todellista ollakseen teatteria? Että tästä puuttuu magia, läsnäolo ja herkkyys? En saanut sitä selville. En halunnut. Tulimme kotiin juomaan kolme pannullista teetä ja syömään tiramisua. Se tuntui todelliselta.

Mä unohdan nyt teatterin vähäksi aikaa ja keskityn sen sijaan todellisuuteen, vuorikiipeilyyn ja töölöläisyyteen. Sillä töölöläinen minusta tulee, ihan kohta, ihan vähäksi aikaa. Mä tarvitsen muutaman vanhatutun kadun ja tilaa hengittää vähän huonompaa ilmaa. Se on minulle niin oikein.

Turha muuten soitella tai muuta ennen tiistaita, mä olen pyjamassa ja nukun. Jos yrität ottaa yhteyttä, minä tapan sinut. Paitsi tietenkin jos olet unelmieni prinssi niin voit aina yrittää. Mun on vaan vaikee uskoo että oot.

2011-09-30T22:38:00.001+03:00

Kaksi (2) viikolla sivuamaani ja hieman hypoteettista asiaa muuttuivat ajan liikkeissä todeksi. En ole tässä sen kummempaa tapaustutkimusta tehnyt, mutta sen verran kuitenkin, että minuun meni ihan oikeasti ja konkreettisesti tikku. Pitkä ja puinen tikku. Lisäksi puhelimeni oli kuin olikin rikki ja mykkä. Ei niin että se korjaustöidenkään jälkeen olisi varsinaisesti soinut.

Listasin tänään asioita jotka kaikki on murheellisia ja tosia. Jotkut kärpäsenpaskan luokkaa ja toiset isompia, sellaisia ison kaatuvan maailman kokoisia joka vyöryy päälle vääjäämättömän lopullisesti ja totena, mutta niin että sinä jäätkin vahingossa henkiin ja sitten yrität olla siinä ja hengittää. Vaikkei ole mitään hajua miten se tapahtuu.

Helpotin omaa elämääni päättämällä että (ainakin) jokainen eilisen ja tämän päivän murhe on aivan saman arvoinen toisen rinnalla. Ettei niitä mitata. Minä päätin tänään niin. Murhe kuin murhe. Ei aina tarvitse nöyristellä ja suhteuttaa asioita.

Mä olen ollut vähän väsynyt ja samalla yrittänyt uskaltaa elää. Se on typistynyt elossa olemiseen, mutta on siinäkin tarpeeksi parille päivälle.

Pidän paljaista ihmisistä, niistä jotka palelevat. Kukaan ei odota minua, kukaan ei menetä minua.

2011-09-28T01:11:00.000+03:00

Mä mietin tänään töihin kävellessä, että miksi se maailma joka kaatuu päällemme on aina niin pieni? Mietin sitä vielä töissäkin, niin paljon että unohdin avata oven asiakkaille. Ja sitten se ajatus jotenkin katkesi ja hämärtyi, kunnes ajattelin sitä taas kävellessäni kotiin. Ajattelin samalla kuinka ihmeessä uuden neljän euron chaneltakkini molemmat napit menivätkään kivuttomasti kiinni, eli olen taas päässyt laihtumaan. Eksistenssin kompetenssi ja muoto jotenkin hajosivat siihen pieneen kahden napin kokoiseen riemuun.

Näiden kävelyjen välissä mikään ei kaatunut päälleni ja hiukseni tuoksuivat vähän vaniljalle ja kookokselle kun tuuli niitä haisteli.

Ehdin myös juoda speedkahvit Paasilinnan (185-186 cm) kanssa, kuunnella Frederikiä, vasaroida seiniä, lakaista kärpäsiä, juottaa ihmisiä humalaan ja kontata tunnin verran liian lyhyessä mekossa lattialla. Mä en koskaan opi. Käyttämään housuja.

2011-09-26T14:24:00.000+03:00

Kuvat on Pilville

Minua naurattaa tänään paljon. Yritän muuttaa sen siivousenergiaksi ja osittain se onnistuukin. Kävin jo puistelemassa maton pieneliöt, ylimäräiset legot ja kissankarvat alakerran sedän päälle. Minulta myös lipsahti sammakko suusta kun artisti pohti että mistä valoa veistokselle? Minä sanoin että sen voi sytyttää tuleen. Sain kyydin kotiin.

Lisäksi olen hirmuisen viehättynyt taas uusista hakulauseista joilla lukijat vyöryvät Tyttöön. En tiedä kumpi näistä on parempi: "jos mies ei soita viikkoon onko rakkaus kuollut" vai "minttu mustakallion takki".

Mä kyllä aloin miettiä sitä kurjuutta että jos mies ei soita viikkoon. Mitä jos se ei soita ikinä? Mitä jos mä odotan turhaan? Mulla itselläni on aika vähän syitä odotella miehen soittoa, varsinkin kun en ole antanut mun puhelinnumeroa kovin monelle, enkä yhdellekään varteenotettavalle prinssille. Siinä olisi ihan liikaa alkaa odotella jotain vitun puhelinsoittoa. Mä tulisin hulluksi. Olisin ihan apinana loppuelämäni. En nukkuisi enää ikinä ja soittelisin kaikille tarkistaakseni että puhelimeni on kunnossa. Parasta olisi ettei kenelläkään olisi mun puhelinnumeroa. Mä suositan tälle joka pohtii rakkauden kuolemaa, että luopuu puhelimesta. Itselleni mä suositan päiväunia, sillä mä aloin nyt odottaa että puhelin soi. Mä en tiedä miten todennäköistä on että puhelu tulee, ei kovin, mutta mä olen sinnikäs odottaja.

Ja jos Tyttö joskus kaatuu alakuloon tai runouteen, niin mä olen päättänyt että meidän seuraavan blogin nimi on minttu mustakallion takki. Se on hyvä nimi. Ellei sitten minttu mustakallion takilla jo ole omaa blogia.

Voikusesoittais. Soittais jo. Soittaakohan se. Voikohansesoittaa kunsillä eioo mun puhelinnumeroa. Apua mä kuolen. Onkohan mun puhelin rikki.

Nick Cave & The Bad Seeds – Breathless

2011-09-25T10:33:00.003+03:00

Mun eilisen ruokarahani mä sijoitin Tippa-monologiin, Viinanjuonnin maailmanmestaruuskisoihin. Mehän käytiin kisoissa jo Pilvin kanssa yhdessä, mutta mä halusin nauttia päivitetyn version ihan raakana. Mun reaktiot oli samantapaiset kuin ekakerrallakin, paitsi että nyt sisäistin ilotulituksena poukkoilleesta kielestä suurimman osan kertalaakilla. On aina hyvä jos nauraa niin että palleassa kutittaa ja sitten vielä vähän lisää. Varsinkin kun on tämmöinen masennus- ja raivotautiin taipuvainen keski-ikäistyvä nainen jonka suurin huoli viikonloppuisin on se, että riittääkö kaapissa tuikkukynttilöitä illan pimeää yksityisyyttä varten.

Mun piti illalla siisteyskartoittaa mun kotia, mutta mä panin vaan valot pois ja tuikkukynttilät kehiin ja kaksi pensseliä likoon. Sitten vain odottamaan ettei päivä valkenisi muutamaan viikkoon. Laskin että mun työputkesta on enää kahdeksan päivää jäljellä ja sitten olen taas vapaa kuin keski-ikäinen nainen viikoloppuna. Yhden maanantain.

Join paljon kahvia ja liikutuin avatessani yhden kirjan vatsan auki, hyvin alusta, hyvin tietoisena vuodenajasta. Annoin siis Gunnar Ekelöfin olla ja maata, avasin Vallejon ja se sanoi:

TÄNÄÄN HÄNEEN MENI TIKKU

Tänään häneen meni tikku, tänään
häneen meni tikku läheltä, iski
lähelle ja lujaa hänen olintapaansa
ja jo mainettakin niittäneeseen penninrahaan.
Kovin häneen koski huono onni, kaikki;
ovi, vyö, se teki janon,
ahdistuksen, lasi janotti,
ei viini.
Tänään tuulten surkealle naapurille
nousi huomaamatta eteen dogmin usva;
tänään häneen meni tikku.

Maailman suunnattomuus ajaa häntä takaa
muodollisen etäisyyden, kaukaa jymähtävän
kolkutuksen päässä.
Tänään tuulten surkealle naapurille
nousi poskeen pohjoinen ja toisen itä;
tänään häneen meni tikku.

Päivät, ankarat ja katoavat, kuka ostaa
maitokahvin palan,
kuka, vailla ystäväänsä, valuu kasvoihinsa synnyttämään?
Kuka lienee lauantaina seitsemältä?
Murheellisia nuo tikut jotka tunkeutuvat,
täsmälleen ja juuri siihen!
Tänään onnetonta matkanaapuria pisti oraakkeliin
sammunut liekki;
tänään häneen meni tikku.

Tuska on tehnyt kipeää, nuori tuska,
tuskan poikanen ja emätuska, lyönyt
sormille ja tehnyt janon, ahdistuksen;
lasi janottaa, ei viini.
Voi kärsimyksen ahdistamaa!

- César Vallejo, Musta kivi valkoisen päällä, Tammi 1975, suomennos Matti Rossi

Tuikut sammuivat yöhön itsestään. Siten valkeni aamu, kirkkaana ja sinisenä. Aamulla valkoisen peiton alla makasi alaston nainen, se jonka varpaankynnet eivät ole enää punaiset, se joka hymyili ja venytteli, aloitti taas kaiken alusta. Vähän hauraan houraisena. Avasi kirjan uudelleen.

2011-09-24T01:07:00.001+03:00

Sellainen asia jota teidän muidenkin kannattaa miettiä on sää. Lähinnä sitä että kuinka paljon sille kannattaa antaa valtaa elämässään. Ja sen miettimiselle. Mä en nyt jaksa avata tätä sen enempää. Jätän vähän kun muistiin, alitajuntaan asioimaan tämän säätilan.

Mä olin tänään vallitsevassa säätilassa töissä ja söin brunssilounasillalliseksi puolikkaan taloussuklaalevyn. Sen voimin mä menin katsomaan Miehen kuvia-monologia, joka oli sopivasti kotimatkan varrella. Mä ajattelin jo aiemmin viikolla että menen katsomaan sen, saadakseni selville pöyristyttäviä yksityiskohtia miehen elämästä, sellaisia joista en ole ennen kuullutkaan, mutta jotka kätken sisimpääni ja tutkiskelen niitä kuin säätilaa. Mä sain tutkiskeltavaa. Sen nimi oli enimmäkseen Seppo ja se oli paikoitellen hihityttävä ja rentouttava suihkaus mieskokonaisuutta, täynnänsä tunnetta, pieniä väärinkäsityksiä naisen suhteen ja kilpailuhenkisyyttä yhdistettynä jätkämäiseen sisuun. Mä menetin mun ruokarahani, mutta kyllä se oli justiinsa sen arvoinen pläjäys. Vaikkakin...lopussa vähän lässähti. Mutta niin voi käydä illallisellekin.

Mulla oli sanoinkuvaamaton ilo kohdata esityksessä sykähdyttävä prinssi ja joku hamppi. Ne ei suostuneet istumaan mun viereen ja kun kysyin syytä, se hamppi käski mun miettiä sitä siinä sitten. Mä kysyin, että onko se kuullut siitä seitsemästä sekunnista, ensivaikutelmasta, joka luodaan kohdatessa uusi ihminen? Oli se kuullut. Sillä ei mennyt ihan putkeen, mutta ilmeisesti mulla meni vielä huonommin, sillä sain istua penkkirivilläni ihan yksin. Toisaalta jos suhtaudun tähän myönteisesti, niin jonkin säteilylaskeumamaailmanlopun tullessa, mä saatan saada jonkin lähiseudun pommisuojista yksityiskäyttööni.

Ei niin että mä olisin niitä viereeni tosipaikan tullen päästänytkään.

Esityksen jälkeen ne pyysi mua yhteen juttuun mukaan. Siihen tarvittiin jotain tosi huonoa ja noloa tyyppiä, jotain Simoa Vaatehuoneelta, mutta ehkä nolompaa. Ne oli jotenkin nähneet, että mä voisin olla potentiaalinen ehdokas. Kiitin siitä. Mä tietenkin haluaisin toteuttaa ominta itseäni, mutta mä en voinut kertoa niille todellista syytä miksi mä en voi. Jos joku haluaa tietää niin voi kysyä Pilviltä. Pilvi tosin on vähän kiireinen kun se laulaa Vaarilla on saarta päivät pitkät.

Mä menin sitten Aapon kanssa polttelemaan tupakkia. Mä opin siltä että tupakan filttereitä on sellaisia joista minä en ole koskaan kuullutkaan. Nyt kuulin ja näin. Se oli ainoa täysin uusi asia mun päivässäni. Olen siitä kiitollinen. Ja oli se yks hökötys myös, jonka funktiota me mietittiin kun tupakkaa paloi. Me saatiin sen käyttötarkoitus selville ja se muuttui jotenkin pliisummaksi heti. Ei aina tarvitse tietää kaikkea.

2011-09-21T22:23:00.000+03:00

Ameriikan paketti tuli aamulla. Ehdin pestä itseni anti-aging-firming-brightening-saippualla ja hinkata sheabutteria kaikkialle. Nämä on tätä ethical cruelty-sarjaa vai mitä nää nyt on. Mulle on ihan sama vastustaako joku mömmö ikääntymistä vai ei, kunhan se haisee hyvälle tai vaniljalle tai kookokselle tai melkein ei millekkään. Ainakaan aamuinen käsittely ei nuorentanut mua ollenkaan ja hyvä niin.

Mä olen ehtinyt miettiä syvällisiä asioita tänäänkin. Esimerkiksi sitä, kuinka paljon vaikeampaa on maalata pidentynyt tukka avoimena kuin lyhyt.

Tai sitten siihen ikääntymiseen liittyen mä mietin, sen saippuan kanssa pelatessani että onpa mun tissit tosi löysät, eikä kiinteät ollenkaan. Korkiassa Veisussakin rakastetun rinnat on kuin nuoret peurat. Luin sitä monta vuotta niin, että rintasi ovat kuin nuoret perunat, koska yläasteen köksäntunnilla joku luki sen kirjasta siinä muodossa ja se vaan jäi muhun ikuisiksi ajoiksi. Mä en kyllä ymmärrä miksi köksän tunnilla luettiin raamattua. Toinen asia mitä mä köksäntunneilta muistan on se että taikinaa oli tapana heittää seinään.

Mutta siis naureskelin lempeästi romahtaneille tisseilleni. Ja se taas teki mut hirmuisen tyytyväiseksi omaan kehooni, siihen että tähän asti on tultu ja tässä me vaan suihkutellaan onnellisena vaikka perse ja tissit ja ties mikä muu on jo romahtanut. Naamakin. Ja me vaan tullaan koko ajan paremmin toimeen toistemme kanssa. Paitsi mun hirmuiset raskausarpikraaterit on kyllä aika hurjat. Siis pelottavat kun joku kartoittamaton avaruus, the final frontier. Mr. Spock on mun suosikki. Panisin sitä heti jos se olisi olemassa.

Ehkä mun täytyy joku päivä katsoa peiliin. Tai Star Trekkiä. Mun synttäreihin on tasan kuukausi. En ole kenenkään rakastettu.

Tanita Tikaram – Yodelling Song

2011-09-21T02:05:00.000+03:00

Olen vasemmalla kädellä maalannut eteisen vanhaa tasoa. Olen vasenkätinen, mutta sitä ei uskoisi kun kätöstensä jälkiä ihailee. Kissakin ihailee ja levittäytyy roiskeitten päälle ja sitten levittää sisustamisen ilosanomaa ympäri kämppää.
Samalla olen miettinyt kahta asiaa.

Yksi asia on se että mä en voi ja miksi mä en voi vastustaa lehmän silmiä tai lehmänsilmäisiä ihmisiä, en miehiä enkä naisia.

Toinen asia on se että jos suurin rakkaus täytyy kohdentaa vihalle, ehkä jopa pahalle, vaalia sitä, jotta vihan voisi jotenkin kasvattaa taas rakkaudeksi, niin millä rakkaudella voi sitten rakastaa rakastettavaa? Siis jos ei ole kauhalla annettu alunperinkään? Mä olen alkanut epäillä että mä olen hyvä ja rakastettava nainen joka ei tarvitse isoja annoksia. Ja jos rakkaus ei kulu tai vähene vaan lisääntyy aina vaan, vaikka sitä kuinka pilkkoisi paloiksi ja jakaisi, niin miksi maailma on niin rakkaudeton? `

Mä en kyllä ala. Mun kelmu ei ole ihan paikoillaan enää ja mä ryhdyn paljastelemaan todellista luontoani. Pehmeää, notkeaa, rakastavaa, välittävää ja herkistä herkintä herkkää.

Suu täynnä kermaa mä vaivun uniini, oispa siellä lehmiä ja vanhoja mustavalkoisia filmejä näytillä.

Tanita Tikaram – Feeding The Witches

2011-09-19T14:47:00.000+03:00

Joku paikallisilmaisjakelu. Mä en halua lukea näitä vittu.

Joskus musta tuntuu että mä elelen sellaisessa elmukelmussa, johon on pienet aukot hapenottoa varten asennettu. Mä uskottelen itselleni että se johtuu tästä saatanan pikkuflunssasta joka on ja on. Mä kävin eilen metsässä hengittämässä sieniä ja juomassa kardemummakahvia. Ja puhumassa miehistä. Tänään jatkoin kelmun kiertämistä kasvoiltani.

Kun on tarpeeksi hiljaisuutta ja hämäräperäistä puhetta ja hihitystä niin löytyy elämänlanka kuin itsestään. Mun hengitystila on laajentunut ja mä uskallan vetää ilmaa sisään. Mä olen konsultoinut tärkeitä naisiani ja nähnyt itseni jotenkin ihan toisena, kahtena tai kolmena. Enimmäkseen kumisaappaat jalassa keskellä metsää, hirvikärpäsiä silmäripsissäni, lukemassa ääneen lohikäärmeellä lentämisestä.

Olen nähnyt itseni kylmettyneenä järvellä, keskiyöllä, katsomassa revontulia. Olen haistanut raa'an kalan ja polttanut illan viimeisen tupakan vasta aamulla.Olen puhunut imureista ja auroista, kylmistä naisista, surullisista ja vanhentuneista miehistä, salaattia kauhovista hummereista.

Mä näen joka päivä leveän tien jolla ei ole liikennettä.

Mä olen päättänyt alkaa kaiken alusta. Sen kunniaksi mä kävin ostamassa pari desiä valkoista kalustemaalia ja juomassa 2 lattea. Keitän lisää kahvia ja sitten mä juon sen kalustemaalin.

Ja sitten mä rakastun.

Harmaja – Kevät

2011-09-14T09:15:00.000+03:00

Pilvi

Mä olen niin palasiksi riipiytynyt, että olen joutunut pakkohuomioimaan asioita itsestäni ja elämästäni. Tein sen eilen samalla kun editoin listaani universumille. Mietin että mitä kaikkea sitä voikaan haluta ja miten noloa on sanoa universumille että eiku...mä perunki kaiken. Mä en halua mitään. Tähän mennessä vuoden alussa listatuista toiveista on toteutunut 23. Olen merkinnyt ne punaisella x:llä. Mä ajattelin vielä lisätä kuumatkaan rastin, sillä olen unissani ollut kuussa ja se on ihan yhtä jännää kuin todellisuudessa, ellei sitten ihan toden totta. Asioita voi tulkita. Kun tulkitsen ne itselleni myönteisesti, niin olen jo lähellä tilaa jossa seistään joka aamu ja ilta peilin edessä ja hoetaan että oot ihan mahtava tyyppi.

Mun yksi melkein toteutunut toive on se etten välitä. Mä olen edistynyt siinä kiitettävästi. Jos elämään ilmestyy tiistaipäivä täynnä kuukautisia, ysköksiä, täysikuun rippeitä, itkua, outoja miehiä ja flow, niin siitä ei kannata välittää. Sitä ei nimittäin kestä. Ja sitten tulee keskiviikkoaamu. Aika varmasti.

Keskiviikkoaamuna voi mennä pyjamantapaisessa pesutupaan ja saada naapurit nauramaan. On suuri ilo tuottaa hilpeyttä ihmisille joiden ilot on muutenkin pieniä, minun kokoisiani.

Mä nukuin yöllä aika vähän, lajittelin räkärättejä ja mun varpaita. Mutta mun lyhyeen uneeni tuli prinssi jolla oli liian vähän vaatteita päällä. Annoin sille punaisen villatakkini. Se on minun karpalo ja puolukka. Se jonka sain Pilviltä. Ihan aamulla mun piti tarkistaa että villatakki on paikallaan. Oli se. En tiedä onko se hyvä vai huono asia.

Deep Blue Something – Breakfast At Tiffany's

2011-09-13T19:44:00.000+03:00

Cia Rinne: h/ombres, 2011

Minä olen niitä naisia, jotka tilaavat lauantai-iltana Kuolleenmeren mutaa netistä. Muta tulee pienessä purkissa Atlantin takaa pari viikkoa myöhemmin. On siellä paketissa muutakin. Pieni purkki Instant Anti-Age -voidetta ja afrikkalaista mustaa saippuaa. Nubian heritage.

Olen myös niitä naisia, jotka istuvat tiistai-iltapäivisin punaviinilasin kanssa kylpyammeessa kuuntelemassa kotiintulemisen ääniä rappukäytävästä. Heiluttelen varpaitani ja viheltelen. Nousen ammeesta, kuivaan itseni ja kävelen alasti keittiöön, jossa kirjoitan pari löysää riviä miehelle joka voisi olla kuka tahansa.

Minä olen niitä naisia, jotka nukkuvat makeimmat unet yksin palelevin varpain, ikävöiden jotain määrittelemätöntä, kissa kainalossa.

disease this is this ease

2011-09-12T16:55:00.001+03:00

Mulla on taas tänään masennuskausi. Kakkuorgiat painaa perseessä. Junamatkailu sai mut vihaamaan teologeja ja kaljuja insinöörejä. Tampereelta tuli kyytiin joku saatanan kaljupää mieshuorainsinööri joka yritti maata mun polvet kumoon. Samalla se tunki makupaljoja suuhunsa ja hoki jokaisen mussutuksen välissä että hmmnmnm, pikku makupala, hmmmnnnääm. Mun teki mieli nostaa mun kone sen kaljulle ja sanoo että tää on varmaan nyt tasapuolisen hyvä näin? Mennessähän mä jouduin kuuntelemaan kahta alaikäistä teologia ja niitten rukouspiirimeininkiä, käytännön sielunhoito 1 ja 2 niillä oli jo suoritettuna. Mä melkein rukoilin etten ikinä tarvitsisi sielunhoitoa. Ne taas päivitteli liian nuoria lääkäreitä. Mun mielestä on ihan ok jos lääkäri on nuori, mutta mä en ole tavannut vielä sielunhoitoon sopivanikäistä olentoa. Tunnin mä torkahtelin ja samalla mietin että kumman mä niistä tappaisin ensin ja miten. Hitaasti ainakin.

Mä niin vihaan ihmisiä. Mä kostin sille insinöörille yskimällä sen päälle ja niistämällä äänekkäästi niin etunojaisesti kun kehtasin. Yritin saada rään lentämään silleen laajoina roiskeina että musta olis mahdollisimman paljon vaivaa ja ällötystä sille. Loppumatkasta se oli jo aika hiljainen mies.

On kiva olla kotona taas. Pilviä on vähän ikävä. Mun tekee mieli mennä ostamaan huulipunaa ja Pilvin kanssa se olisi luontevaa. Pilvin kanssa kaikki on luontevaa, sekin että lauantai-iltana maataan sohvalla ja tilataan jenkkien netistä mahdollisimman vahvaa D-vitskua. Aamukahvikaveria oli melkein ikävä. Aamulla oli vieroitusoireita ja maitokin oli loppu. Kävin sitten Tiimarista ostamassa viivottimen. Alleviivaan sillä ruutuvihon ruudut.

New York Dolls – I'm So Fabulous

2011-09-10T16:07:00.001+03:00

Vielä ei oo Pilvi sitä kakkua laittanut, mut muistilapun sen tekemisestä on. Mä tässä istun ja odotan. Mä olen ollut hirveen hyvä vieras ja keitellyt kahvia emännälle ja kävellyt viis kertaa Turun ympäri. Nyt oon tiltissä, mutta onneksi Pilvikin vaikuttaa vähän siltä että sekin tulee kipeeksi.

Mä toin tuliaiseksi sisustuslehtiä ja takin ja sain tuliaistuliasiksi kaksi maailman ihaninta villatakkia ja villasukat.

Me tehtiin jo eilen ihan mahtava löytöjä Stokkan Herkusta. Käärittiin chorizotäytteisiä oliiveja salamiin ja syötiin pinaattitäytteistä kalkkunaleikettä. Pinaatti auttaa pms-oireisiin ja yritin tänäänkin ehdottaa jotain pinaattipainotteista. Meidän piti löytää joku apteekki josta olisi saanut esimerkiksi psyykelääkemaistiaisia, mut ei sellaisia taida vielä olla.

Täällä Turussa on paljon söpöjä poikia ja hyvää kahvia. Kävimme liikuttumassa kyyneliin ja katsomassa kahvinvalmistusta CafeArtissa. Voi niitä kahvin parissa työskentteleviä miehen käsiä. Antaisin sellaisista mitä vaan. Oikeesti tarvitsi antaa vain 3,30 € ja se oli reilu peli. Pyyhittiin kyyneleet ja juotiin kahvit.

Nyt vaan ollaan. Ai niin, Pilvi on johdattanut mua kosmetiikan maailmaan. Ripsiväreihin ei oo päästy vielä, se vois olla mulle liikaa.

2011-09-09T10:31:00.002+03:00

Mä olen viettänyt muutaman päivän unessa. Tänään mä kampean haisevan ruhoni ensin suhkuun ja sitten Pilvin luo. Mä olen mediumisti vielä raatona, mutta Pilvi on ainakin melkein luvannut tehdä mulle täytekakkua. Mä en muista milloin joku olisi vapaaehtoisesti ja varsinaisesti minulle tehnyt kakkua, eli mä menen sen perässä vaikka maailman ääriin. Ja Turku kyllä tavallaan on maailman ääri.

Kakku on varmaan mahtava lisä mun viime päivien ruokavalioon joka on koostunut pakastepizzasta, Strepsilseistä, erilaisista hajamielisistä teesekoituksista ja kahvista kermavaahdolla. Ja unisista haaveista tietenkin.

Eniten mä olen haaveillut äidistä joka hoivaisi. Tunnustan taantumiseni. Tunnistan. Ihan sydän on kipee.

Chris Isaak – Blue Hotel

2011-09-07T10:44:00.001+03:00

Mä olen joutunut nöyrtymään vehkeen edessä. Kävin miesten Tiimarista hakemassa yleiskaukosäätimen jolla hallitsen suvereenisti mun televisiota, digiboksia ja dvd:nauhuria. Kaksi päivää olen klikkaillut sitä toimintakuntoon ja tuloksena on kaukosäädin joka ehkä sulkee television jos jaksan ohjelmoida siihen aina uudelleen ja uudelleen tarvittavan koodin.

Muuten olen enimmäkseen lajitellut ja laskenut nauloja.

Eilinen oli kyllästetty ihmissuhdepuheella. Miesnaisasioilla. Niitä on ilmassa. Aina. Mä hämmästelen ajatusta siitä, kuinka sinkkunaiset metsästävät varattuja miehiä mennen tullen, rikkovat liittoja, pistävät perheitä pillun päreiksi ja elävät jotenkin kovin mieskeskeistä elämää sellaisessa isossa mieskarusellissa joka on namuja täynnä.

Mun huomioni oikeasta elämästä, tästä jota eletään ruudun tällä puolella lihoineen päivineen, on ihan toinen. Usein se on varattu mies, jonka alttius uuteen suhteeseen ja säpinään on näkyvästi ja häiriöön asti tapetilla.

Mua on jo pitempään vaivannut tämä perheenisien elämä. Mä en edes usko että kukaan niistä voi jotenkin huonosti perheessään tai etsii uutta elämää. Ne tarvitsee vaan jotain ekstraa, jotain siitä mistä ne kuvittelevat jäävänsä paitsi. Koko ajan. Vähän vielä. Lisää. Edes jotain. Vähän salaista sättiä ja säpinää. Sellaista pientä kutinaa kun vaimo ei ymmärrä ja kuule ja uudet verhot ja auto on saatu jo valittua, lapset on saatu päivähoitoon ja kouluun. Mä voin kuvitella sen tunteen kun mies tajuaa, että tämä on nyt tässä, tätä me rouvan kanssa tehtiin valmiiksi, mutta mitäs nyt? Miksi me tehtiinkän näin?

Sinkkunaisille ne varatut miehet voi olla helppoja ja turvallisia kohteita ihastua. Tietenkin. Ne ovat sidoksissa jo jonnekin muualle, ainakin osittain. Toinen jalka haudassa siis. Toisaalta on väsyttävää potkia niitä varattuja miehiä tieltään kun itse on alttiina suhteiluun ihmisen, vaikka miehen, kanssa.

Mä arvostan lopulta enemmän niitä lähtijöitä kuin niitä jotka elävät monimutkaisissa rakennelmissaan ja haaveissaan ja toivovat lopulta saavansa ihan kaikesta edes murusen. Lähteminen ja uudelleenohjelmointi sattuu, mutta on väärin kahlita toinen ihminen kulisseihin loppuelämäkseen. Ellei se ole yhdessä sovittu leikki ja kulissi.

Mä puhuin myös viime viikolla siitä kuinka vaikeaa miehen, jonka pitkä suhde tai liitto on hajonnut, on aloittaa uutta elämää tämän päivän treffimarkkinoilla. Miehet on ihan yhtä herkkiä, epävarmoja ja tarvitsevia kuin naisetkin.

Kaikki sympatiani on sen miehen puolella. Mä en voi edes kuvitella kuinka paljon mä sympatiseeraan sitä naista joka pian saa tietää miehensä vuosikausia jatkuneista yrityksistä sitoutua milloin mihinkin ja keneenkin.

Mä olen ihan kokonainen itsekseni. Anteeksi etten ole vastaillut teille jotka haluu vähän jotakin ekstraa. Mä en aina jaksa teitä. Tänään en.

Kai Hyttinen – Flirtaten

2011-09-06T19:38:00.012+03:00

Tällaisista kotiintulotoivotuksista mä pidän. Mä olin aivan varma että nyt mulla on salainen ihailija, tai ehkä jopa ihan oikea stalkkeri, mutta uskokaa tai älkää, tässä kaupataan NAISTENLEHTEÄ! Ja ei, en tilannut Elleä, mullehan tulee jo Me Naiset, jossa on muuten viime aikoina käsitelty juuri mun elämää koskevaa problematiikkaa eli Tärkeitä Asioita. Paitsi että viime numerossa oli Minttu Mustakallio, joka näyttelee aina hysteerisiä, ärsyttäviä naisia ja mä olen luullut että se on rooli, mutta ei se ole. Minttu Mustakallio on ärsyttävä. Mä siteeraan sitä kohta, niin huomaatte miten ärsyttävä.

(Muuten, ehkä mulle tulee mieleen parempiakin toivotuksia, mutta mä en oikein voi ajatella niitä nyt etten tulisi surulliseksi.)

Ja nyt annetaan Minttu Mustakalliolle puheenvuoro: "Olen onnellinen, että olen saanut oman perheen. Olisin treffeillä varmasti tosi huono."
Toihan on vähän niinkuin sanois Somalian nälkäisille että tosi ihanaa kun mulla on vitusti ruokaa koska en varmaan kestäisi nälänhätää.

2011-09-04T22:03:00.002+03:00

Mun syksyyn käpristyvässä sisimmässäni on kehittymässä sellainen tunne, että jokainen päivä on torstai.

Mä uskaltauduin sinne Sokoksen kemppariin, kun poika halusi esitellä mulle jonkun Helena Rubinsteinin 269 € maksavan tuotteen*. Ja sitten me haisteltiin kaikki hajuvedet läpi. Kempparin uutuutena on pienet purkilliset kahvipapuja, jotka ehkä tuoksuivat kaikista ihanimmalle. Kotimatkalla poika sanoi, että ne hajuvedet on kuitenkin aika turhia, kun ihminen haisee muutenkin ihan hyvälle. Mä olin hengittämättä, koska minusta se oli ihanasti sanottu.

Mulla on se ongelma etten mä haista ihmistä kovin hyvin. Paitsi tietenkin jos se ei ole kahteen kuukauteen peseytynyt ja on sen ajan kussut ja paskonut housuunsa. Silloin saatan nyrpistellä nenäni. Vaikkei olisi mitään syytä. Sehän on vaan paha haju. Pahempia saattaa olla hyvältä tuoksuvat ja aamulla peseytyneet, Rubinsteinia itseensä levitelleet ja kaikille hymyilevät tyypit. Ne usein löyhkää.

Sellainenkin ajatus tuli jostain, että ehkä ne ihmiset jotka vähiten välittävät toisten seurasta, ovat niitä jotka ovat siellä seuroissa kuin kala vedessä.

Mä meen nyt suihkuun.

*Mä en tajua missä välissä se on ehtinyt senkin käydä bongaamassa.

2011-09-02T09:03:00.000+03:00

"Me kuoltais jos meitä ei olis"

Kuten Pilvikin, mä peruutan Tytössä taaksepäin ja rakastun meihin yhä enemmän ja taas. Mulla vaan on tylsä syy. Kaivelen mun kuvakansioita ja uusiokuvitan kirjainjonoja. Mäkin kuuntelen Ankia ja välillä kiroilen. Mä en haluaisi mennä kovin kauas. Mut nolouteni ei kasva syödessä, mun nolouteni on vakiolinja. Kaikille teille.

Sen lisäksi mä terrorisoin puhelimitse lastani, tallon töissä muurahaisia ja lakaisen näyteikkunasta kärpäsenraatoja ja olen ovikellona. Siinä on kylliksi yhdelle elämälle. Pim pom.

Mulle tapahtui sunnuntaina jotakin mullistavaa. Mä en ikinä kerro siitä kenellekään, paitsi Pilville. Tosin te varmaan saatte lukea siitä täällä ihan kohta.

Lähtöbiisi. Pakko mennä vähän shoppaileen kun on niin tuskainen olo. Ainakin yhdet sukkahousut. Luovutan syksylle, luovin siinä.

2011-09-01T20:03:00.015+03:00

Ihmiskunnan rakastamisharjoitukset jatkuvat kohtuullisin tuloksin. Luin eilen Tytön alusta asti ja huomasin roiskineeni puolentoista vuoden aikana tiedostamattani laiskoja, samansuuntaisia linjoja, sitten kuitenkin lopulta. Tunnemuistissa on vielä se kun luulin että kuolen, jos en muuten niin omaan tyhmyyteeni, mutta tässä minä vieläkin olen, jokin ohut säie pitää minut kuitenkin sidottuna tähän olemiseeni. Lisäksi rakastuin eilen uudelleen Tyttöön, siihen arvaamattomaan ja radikaaliin joka pyllistää ilolla ja tasapuolisesti jokaiseen suuntaan. Luovuttaa välillä ja kokeilee veitsen terää ranteeseen mutta itkettyjen öiden jälkeen päättää ettei vielä ole aika. Mä tiedän että Sarikin vielä rakastaa. Voimattomuuden voimallisuus.

Mä tunnustauduin tänään arvo- ja pervoliberaaliksi. Iltapäivällä kävin psykomotorisen liikunnan ohjauksen kurssilla istumassa sylissä. Tai linnunpesäksi sitä kutsuttiin. Siinä minä istuin tiukassa lintuemon syleilyssä ja pidättelin kyyneliä. Siinä harjoiteltiin läheisyyttä ja luottamusta.

Mun tekee mieli siteerata tähän. Vaikka jotain biisiä. Tätä.

2011-08-31T10:41:00.022+03:00

Kohta kuukauden jatkuneet yölliset, osin varsin kuumottavatkin keskustelut ovat saaneet aikaan yllättäviä fyysisiä ja sosiaalisia ongelmia. Mun perse on sanonut täysin sopimuksensa irti pullauttamalla ulos maailman suurimman ja kipeimmän peräpukaman ja se kaikki mukatärkeä diibadaaba jota mä päivisin mukahommailen on jäänyt yöllisten virtuaaliseikkailujen jalkoihin. Tänään tosin päätin että ryhtiliike alkaa nyt. Mulla ei ole enää varaa emotionaaliseen sekoiluun, mun sielu on jo ihan lähmäinen eikä siitä ole koskaan seurannut mitään hyvää. Ja toisaalta... olen niin äärimmäisen väsynyt ja kyllästynyt olemaan järkevä ja kaukaa viisas ja harkitseva eli ehkä ratkaisu olisikin seota pahemmin.

Näin viime yönä unta Seilin saaresta , jonne vietiin 1800-luvulla seksuaalisesti aktiiviset naiset ja hullut miehet. Mukaan sai ottaa vain laudat omaan ruumisarkkuun. Mua kosketti erityisesti 26-vuotiaan turkulaisen Amandan tapaus. Amanda oli näpistellyt, syyllistynyt irtolaisuuteen, juopotellut ja ollut prostituoitu. Hän oli matkustanut Pariisiin ja Hampuriin sekä ollut kuumailmapallolla matkustaneen miehen rakastaja. Amandan hauta on yhä saarella, jonne lähetettiin vuosina 1889-1944 parisataa parantumattomasti mielisairaana pidettyä naista.

Mun piti heinäkuussa suudella niin että se ei tuntuisi täysin vastenmieliseltä ja nyt meni jo elokuukin enkä ole suudellut edes vastentahtoisesti. Kuuntelen Ankin biisit sataan kertaan ja mietin voileipärakastajaa ja miestä joka lajittelee öisin aatteita. Ilmassa tuoksuu kouluaamu ja vakaat päätökset.

Joku biisi tähän. Tää.

2011-08-31T10:19:00.001+03:00

Viime päivinä mun kaikki kaapelit ei oo ollunna ihan kunnolla kytketty. Mun suusta tipahtelee möhkälemäisiä kirosanoja ja mun on vaikea kertoa elämäntarinaani silleen korrektisti. Joissain kohdissa olen älynnyt sanoa vaan että tää ei sovi ruokapöytään, mut kerron nyt kuitenkin, jää siten kuulijalle aikaa nielaista ennen tukehtumista.

Mä heräsin aamulla lähestulkoon unettoman yön jälkeen vannomaan, että tänään oon korrekti, niin vitun korrekti että tukka menee itsestään nutturalle.

Eilen mulla oli ilo tavata uusi ystävä. Sellainen mies on ihan paras, joka antaa omasta lihastaan puolet mulle. Siis lautaselta. Härkänsä antoi, kun valitin kylän parhaan ravintolan annoksen pienuutta, tai lähinnä sitä, kuinka mun himoni lihaan vaan kasvaa sitä syödessä. Samalla opin paljon uusia asioita miehistä ja niitten herkkyydestä. Mä en siis ollut millään treffeillä, joten oli ihan korrektia puhua sellaisesta. Mä en ole millään treffipalstoilla ja ne alastonkuvatkin on vielä laittamatta, eli lopettakaa se vitun googletus.

Mulla oli myös ilo tavata mies, herrasmies 80 v, jonka muna jöpötti iloisesti mennen tullen. Lopulta se kävi käsiksi mun korvaan. Se lienee ensimmäinen tapaamani mies joka käy ensimmäiseksi käsiksi korvaani. Tosin se on myös ensimmäinen mies, joka ottaa tuntemattoman naisen vastaan ilman päällyhousuja, halaamalla kiihkeästi ja seuraavaksi kehottaa minua kaatumaan risukkoon, jotta voisi sitten nostaa minut ylös. Mainiota. Tunnen itseni naiseksi taas. Opin paljon eksisteeraamisesta ja nutturalla olemisen lisäksi aion tänään eksisteerata sydämeni kyllyydestä.

Aamukahvi on jo vähän haaleaa, mutta sain juuri viestin ja kiitoksen lämpimyydestäni, älykkyydestäni ja kauneudestani. Että näillä tänään mennään.

Lisään vielä villasukat. Ja uneni jossa tuoksui elävä nahka, ehkä prinssi.

2011-08-30T09:34:00.001+03:00

Eilen tein enimmäkseen lihapullia. Leivoin niitten sisään mun tukkaa ja vein prinssille ja kainalosauvalle. Vittu että semmoset lihapullat.

Sitten mulla alkoi kilistää päässä ja taivuin hiukan agressioon. Sain mun pojalta lahjaksi legoukon ja ajattelinkin ryhtyä sen kanssa suhteeseen. Hylkään sen oravan. Tai pidän varalla.

Tänään mä heräsin samasta asennosta mihin joskus yöllä sammuin kun pidin synkeää yksinpuhelua minulleni. Mun olo on kuin olisin juopotellut läpi yön mua parhaiten ymmärtävän ystävän kanssa. Harjoitan hermojeni tiivistämistä kimpuksi joka ei olisi ihan levällään ympäriinsä. Aika zeniä.

Vittuun zen. Lisää kahvia.

2011-08-28T22:32:00.002+03:00

Mä olen tänään pettynyt itseeni. Eilenkin olin ja perjantaina. Tai ainakin tänään olen pettynyt siihen mitä olin perjantaina. Tai eilen.

Mua liikuttaa Pilvin yritys kohdata ihmisiä. Kun minusta on aina ihanaa kohdata Pilvi. Tiedän että sillä on uutta Doll eyes-ripsaria ja mä haluan nähdä mitä se ihmisen ripsille tekee. Ehkä Pilvi vie mut jonnekin Turun meikkibasaariin ja auttaa mua valitsemaan ripsarin mulle. Vaikka mä olen monissa asioissa aika peloton, niin kaikki naisten meikkikaupat hirvittää mua. Tosin mä en vielä tiedä mitä mä sillä ripsarilla tekisin.

Mä olin eilen hirvikärpäsmetsällä ja näin jumalaisen mustan kyyn. Mä haluaisin olla oikeesti käärme enkä mikään hajamielinen naisenpuolikas joka ei osaa edes kynsiään lakata. Elämä on pettymys, upottava suo, jolta hillat on viety ja jonne on haudattu Kyllikki Saari.

Mulla on hirvee pelko, että viikkokausia jatkunut kehuminen, jatkuva iholle tuleminen, halailu ja eteeni lankeilu loppuu jotenkin äkillisesti tai et mä joudun vaikka huomaamattani ihmissuhteeseen.

Mä harkitsen paperilehden tilaamista. Mulla olisi aamulla aikaa lukea sitä, ennen kun ei huvita mikään.

Mä söin tänään vahingossa banaanin, vaikka jo tammikuussa tai jossain, lupasin ettei sitä tule enää ikinä tapahtumaan. Mä en pidä banaaneista. Banaanit on apinoiden ruokaa. Syököhän apinat oikeesti banaania?

2011-08-27T15:37:00.006+03:00

Mun pyrkimykset ottaa kontaktia satunnaisiin, vieraisiin ihmisiin (jotta sydämeni olisi vähemmän yksinäinen saari) ovat olleet tuloksekkaita. Jonkinlainen hymy hoitajan kanssa ulkoilulenkillä olevalle vanhukselle, aurinko loistaa vanhan naisen kasvoilta, sen kerran kun ulos pääsee. Kysymys etsivän näköiselle juopolle jokirannassa, tarvitsetko apua, joo kaksi euroa katosi nurmikolle. Ei löydetty yhdessäkään. Rappukäytävässä naapurit, pikaiset moit, tämä on helpoin osuus. Kirjaston painavaa ovea auki pitävä mies, kiitos ja hymy. Hymy myös kirjaston sedälle, bändipaitainen herkkä FM, yllätysreaktiona punastuminen. Ehkä en ole ihan toivoton. Ehkä tämä maailma ei ole ihan toivoton.

Anki – Sydämeni on yksinäinen saari

2011-08-24T22:42:00.000+03:00

Tänään olen enimmäkseen tehnyt virheitä. Olen myös tappanut paljon kärpäsiä ja muutaman ampiaisen ja keittänyt kaikki kahvini päin vittua. En ole ajatellut sanaakaan.

Leonard Cohen – Bird On The Wire

2011-08-24T06:34:00.002+03:00

Kerroinhan siitä että kaikki vaatteeni ovat muuttuneet liian isoiksi. Kengätkin, vaikkeivat ne mitään vaatteita olekaan. Pakkasin ne banaanilaatikoihin ja myin vähiten tarjoavalle. Ihanan kevyt olo tuli. Mä en vaan muistanut ettei mulla ole varaa uusia vaatekaapin sisältöä ihan heittämällä. Mut jonkun talvitakin ajattelin hommata. Mun lampaansikiöistä kokoon harsittu turkkini on kyllä sangen voittamaton vaate, mutta sen ongelmakohdat ovat muistaakseni jo aika isoja.

.
Mulla ei ole ollut ihan vitosvaihde päällä sen hehkun kanssa tänään tai eilen. Kukaan ei kaatunut eteeni työmatkalla. Kotimatkalla mä sen sijaan pongasin kadulta prinssin. Oikean vonkaleen. Jouduin huutamaan lujaa ja juoksemaan sen perään, mutta sain sen kiinni. Aika harvoin mietin olenko ahdistavan hyökkäävä ja onko prinsseistä oikeesti kivaa kun hyökkäilen niitten kimppuun. Vaikka Pilvi sanookin etten ilmeisesti tarvitse vaatteita ja meikkiä en ainakaan, niin olin vähän pahoillani että haisin pahalle ja mun meikkivoiteeni loppui joskus viikko sitten. Hehku pettää joskus. Ja alta pilkottaa vähän väsynyt ja aika vanha noita-akka joka saattaa sivulauseessa vielä vittuilla, ihan huomaamattaan. Musta ei välttämättä saa viehättävää kirveelläkään.

Aamuyöstä mä heräsin siihen että mun ikkunan alla huusi kourallinen miehiä. Jotain sellaista että..."päästä ne vaan sun lähelle, sano niille vaikka sun nimes ensin, ne on ihan hyviä tyyppejä, sano niille nimes, että me tiedetään kuka sä olet, ettei ne pelkää sua, kun tähän aikaan yöstä on kaiken näköstä porukkaa liikkeellä!!"

Minusta se oli kohtuullisen hyvä ja kannatettava lause miestä lähestyttäessä, mutta kun heräsin ihan kunnolla, tajusin ettei ne mulle mitään miehenkohtaamisneuvoja huudelleet, vaan ne huusivat mun talon katolla itsemurhaa suunnittelevalle miehelle, ettei se tekiskään sitä. Mä olen iloinen ettei se mies sitten hypännyt. Se saattaa ihan hyvin olla jonkun prinssi.

2011-08-21T23:35:00.000+03:00

Minäpä jäinkin tähän. Kuume vei saaren minusta ja minulta. Ehdin kyllä käydä melkein venerannassa asti ja paahtaa viimeisillä voimillani niitä oikeita vaahtokarkkeja, tosin ihan sisätiloissa, vilttikäärönä. Kuvan vaahtokarkit on niitä joita pakkosyötin asiakkaille. Neljä tuollaista korvaa lounaan.

Kävin sanomassa niistä kantarelleista yhdessä ravintolassa, jota olen täällä haukkunut ennenkin. Että tämä teidän lounaslista on väärin muotoiltu, saatanat. Että minä syön sitten tätä artisokkaa jota te otatte suoraan purkista, saatanat.

Miksiköhän mä palaan siihen ravintolaan ja miksiköhän ne palvelee mua? Siinä hommassa ei hyödy kukaan, ei niin kukaan.

2011-08-20T14:07:00.001+03:00

Ne on tehneet sen! Joku pakkaussuunnittelija on pakkaussuunnitellut! Ihana elämä.

Ootan tässä autoa tai ennemminkin venettä, meen saareen ja oon siellä sitten. En tuu pois enää ikinä. Laitan pipon päähän niin selviän talven yli. Löydätte mut mun hehkuni avulla, tai siis toivottavasti ette. Tiäättehän ne ihmiset jotka hehkuu jotain mystistä hommelia. Muhun on tarttunut se hehku jostain, eikä se sammu millään. Voi se kyllä olla outo hohtokin. Vedän kaikkia puoleeni magneettin lailla. Pakko siis karata.

2011-08-16T23:49:00.000+03:00

Mä sain eilen raivokohtauksen. Mun (melkein) kaikki kengät on muuttuneet liian isoiksi. Se ei ole mahdollista, ei ole, mutta niin on vain käynyt. Mä riivin vaatekaapista kaiken liian isoksi käyneen ja totesin ettei sinne paljoa jäänyt. Laitoin heti kymmenen mekkoa myyntiin nettikirpparille. Ja kaiken muunkin. Kukaan ei ole ostanut niitä. Huomenna annan ne pois ekalle vastaantulijalle. Myös ne kengät. Ja ne takit. On alaston olo nyt.

Raivona ja rahattomana kannattaa aina lähteä osteskelemaan. Otin makutuomariksi pojan. Se kokeili tyytyväisenä henkkamaukan naistenosastolla jakkupukuja ja korkkareita. Se oli ihan kiihkeenä korkkareista, että ei hitsi! Eihän näillä voi kävellä, ei vaan voi! Ois kamalaa olla nainen! Hullua! Se sovitteli siinä samalla jotain bikinin yläosia lippalakkiinsa ja mä vilauttelin sille mekkosia. Se valitsi, lievästi ohjailtuna ("jos mä otan tän jossa näytän sikamakeelta niin voi olla, ettei mulla oo varaa ostaa sulle uutta taskaria ja kävelyjäätelöitä kotimatkalle...eikä antaa viikkorahaa..." ) yhden halvimmista. Poika on hyvä ja ystävällinen makutuomari. Kun se vertaa jotakin aamutakkiin, voi olla todella varma ettei sitä kannata ottaa. Ei tarvii miettii että jos nyt kuitenkin. Ja ostos palveli tänään mainiosti työmaalla. Pyllistelin ikkunassa, perse aika paljaantuntuisena kohti Snellmaninpuistoa ja sovittelin tiiliskiviä maalauksen alle. Että anteeksi vaan kaikki. Se perse. Ei välttämättä tule toistumaan.

Mun piti sanoa, että se päällä mulla kävi helvetinmoinen flaksi tänään, mutta kun ei käynyt. Mulla kävi tänään helvetinmoinen flaksi ennen kun vedin sen päälleni. Mun elämäni mies tuli mua vastaan aamusella. Hohhoijaa miten ihana se oli! Upahdin sen silmiin. Tuli niin hyvä mieli että melkein kaaduin (mulla oli myös liian isoiksi muuttuneet kengät jalassa).

Toisesta elämäni miehestä näin vaan pinkeän perseen ja terävänenäisen profiilin. Mun mielenkiinto kohdistui hihittelevään T:hen joka repsahteli kadulla, seuratessaan miehen katsetta ja lähestymistä. Kaiken ne naiset huomaakin. Mä en yleensä huomaa.

Näyttäis siltä että nyt ois hyvä sauma solmia ihmissuhde isolla iillä. Lupaan solmia sen heti aamulla jos elämäni mies kävelee mua taas vastaan. Toisaalta viikko sitten lupasin solmia ihmissuhteen oravan kanssa. Mun on pakko vielä miettiä. Lisäksi mun kahvihommelit on muuttuneet niin monimutkaisiksi ja hienovaraisiksi, että kestäisi vuosia koulia mies tyydyttämään mun vaihtelevia tarpeitani sen suhteen.

KAHVI~~ESIMERKKI~~
Mittaa pressopannuun 6 mittaa Nordquistin tositummaa.
Kaada päälle ~~tilkka~~ kiehuvaa vettä.
Anna tekeytyä.
Keitä maitoa sopiva määrä ja sekoita kahviin. Tai sitten älä keitä. ~~Älä~~ lisää kylmää kulutusmaitoa. Lisää ~~vähän~~ ~~kylmää~~ soijamaitoa, vaniljaista. Tai sitten älä missään tapauksessa. Pursota ~~päälle kermavaahtoa~~. Tai sitten ~~älä missään tapauksess~~a pursota kermavaahtoa. ~~Lisää~~ pelkkä kerma. ~~Kylmänä~~. Tai sitten ei mitään. ~~Mustana~~. Mutta ~~vaahdolla~~.

2011-08-11T00:13:00.001+03:00

Mun pojalla on uusi lempisana. Se on homonyymi. Esiteinin esiaste tekee kaikkensa saadakseen kielelliseen ilmaisuunsa pontevuutta. Muita suosikkisanoja ovat
kateelli-
seksi,
tavalli-
seksi,
jne. Kirjoitettuina ja löydettyinä, erilaisista julkaisuista, juuri oikealla tavalla tavutettuina.

Elämä on mehevää. Jokohan se on huomenna se vuosisadan täysikuu. Kaikki kuutamoisen merkit on viipyilleet taivaalla ja maalla jo viikon. En aio estää yhtään itsemurhaa.

Mä ostin tänään villatakin. Se on musta ja halpa ja vähän liian iso. Ja kalsarileggingsit, lastenosastolta. Mä olen siis ihan varmasti laihtunut vaikka viikonlopun pääasiallinen ravinnonlähde oli Aino-kermajäätelö. Ja pihvi. ja Weeruskan pizzat.

Eilen mun töissä kävi action män ja toi mulle lahjan. Kirjan. Vähänkö mä oon onnellinen. Mä kyllä salaa toivon että joku tuo mulle 12-kerroksisen konvehtirasian. Semmosen metri kertaa metri kokosen. Muutan siihen sitten asumaan. Onneksi jokainen konvehti on erilainen.

Toissapäivänä mä sain vihdoinkin sähköpostia. Joku mun (taiteen ja kotisivujen) ihailija oli löytänyt minut yllättäen internetin syövereistä. Se ei varmaan kauheen intensiivisesti oo mua googlannut kun sillä kesti 15 vuotta törmätä minuun uudestaan.

Ja just tuli tekstari tuntemattomasta numerosta. "..että mä oon päissään..kerro jotain.." Mä menen nyt kertomaan jotain. Ottakaa ihmeessä jonotusnumero, tekin siellä takarivissä, nyt on ruuhkaa. Ne joilla on konvehtirasia valmiina, eivät tarvitse jonotusnumeroa.

Näettekö? Täysikuu.

2011-08-09T00:05:00.000+03:00

Mä olin tänään tutustumassa uuteen Musiikkitaloon. Siellä oli mukavat vessat. Mun poika testasi pääoven jälkeisen portaikon liukuesteet pyllyllään ja ne toimi. Otin valokuvan muistoksi mun ja pojan suosikkipaikasta.

Kantarelli muuten kirjoitetaan kantarelli. Tää on vituttanut mua jo pitkään. Unohdan aina puhua tästä ääneen, mutta nyt kun kaikki kaksisataa fb-kaveria poimii kanttarelleja, niin nyt tää jotenkin on taas ajankohtainen. Poimikaa kantarelleja. Nyt on hyvä vuosi.

2011-08-03T01:06:00.003+03:00

On tullut vähän syötyä. Lähinnä jäätelöä. Mulla on sisäpiirin tietoa siitä että Pilvi on samalla dieetillä, mutta siihen kuuluu myös keksejä "ja kaikkia muita herkkuja". Mä syön vaan jäätelöä.

Koska kaikki laihduttajat kirjaa ylös jokaisen syömänsä hippusen ja laskee niitten kalorit, niin mä olen tehnyt kiireissäni tämmöisen viikko-ohjelman. Sitä on mahdottoman helppo noudattaa ja kaloreitakaan ei tarvitse laskea.

Maanantai: Litra Tiikeriä.
Tiistai : Litra Euroshopperin vaniljaa, koristeeksi kaakaojauheesta tehtyä suklaakastiketta kuumana.
Keskiviikko: Halloumia ja papusalaatin tapaista.
Torstai: Litra Tiikeriä.
Perjantai: L:n töissä tarjoama vissy ja salaatti.
Lauantai: Litra GB Toffeeta.
Sunnuntai: Joku kolmen suklaan sydeemi ja vadelmamustikkamarenkiunelma.

Lisäksi nautitaan tupakkaa, erilaisia kahveja ja vettä ja yksi Ginger Ale Helmen terassilla. On tärkeätä noudattaa ohjeita säntillisesti ja juuri oikeassa järjestyksessä. Viikossa laihtuu 1-2 kiloa. Onnea matkaan. Ton perjantain salaatin voi vaihtaa miksi haluaa ja joku muu saa tarjota sulle kun L. Lisäksi kourallinen miehiä. Kivoja miehiä. Ja metsästystä. Jatkakaa samaan malliin. Jäätelö kannattaa hakea vähän kauempaa jos tuntuu että tarvii liikuntaa. Mä olen yleensä hakenut sen kolmensadan metrin päästä.

Mä olen tosi pahoillani että blogista on hävinnyt mun kuvat, mut mä en ole jaksanut latoa niitä takaisin. Mä tuhosin kaksoishenkilöyteni erään yön kuumuudessa, siivoillessani virtuaalinurkkia. Nyt mua on ehkä jotain yksi jäjellä.

Ai niin, mun on pakko: Mä kuuntelin yhtenä yönä semmosta meditointilorinaa. En saanut unta niin pistin Soptifyn soittamaan kaikki mahdolliset meditointituutulaulut. Tuli muuten uni ja aika psykedeeliset fiilarit oli heti aamulla kun heräsin. Vähän kun ois valaan vieressä maannu. Suosittelen. En viitti kaivaa linkkiä kun sain eräänlaisen yliannostuksen.

2011-07-27T02:26:00.002+03:00

Lapsi sanoi että ensin kannattaisi opetella kirjoittamaan.

Mä olen lueskellut Breivikin manifestia muutamana päivänä päiväkahvin aikaan. Olen päätynyt siihen ettei se ehkä sittenkään oo mun unelmadeitti, vaikka tykkääkin lukemisesta, kirjoittamisesta ja hyvästä viinistä (Château Kirwan 1979) ja kävelemisestä ja lääkkeiden väärinkäytöstä (ainakin aspiriinin). Mä taidan olla myös sen tappolistalla ja näyttäisi että listalle pääsee ihan vaan olemalla ihminen. Muita selkeitä avujani ovat naiseus, taiteilijuus ja kaikki muu.

Mä uskon ettei Breivik ole yksin. Ainakaan enää. 1-2 hengen soluja voi olla missä tahansa. Toivon että he ovat peitelleet jälkensä huonosti, lipsautelleet, innostuneet ja vuotaneet suunnitelmiaan vaaditun useamman kuukauden hiljaiselosta huolimatta ja jäävät kiinni kuin kärpäset paperiin. En silti usko että niin käy. Järjettömiä tekoja tekevät ne "maan hiljaiset", naapurissa kivääriään rassaavat pojat jotka ovat ihan mukavia, hauskoja ja nokkeliakin. Naureskelevat partaansa ja ampuvat päin, heti kun silmä välttää.

Mun naapurissa asuu vaan mummoja. Ja niitä deekuja liikkuu tuolla alemmissa kerroksissa. Ne on silleen vaarattomia ja lepposia tyyppejä, muistihäiriöisiä ja niin kännissä etteivät löydä aina edes itseään, saati sitten pyssyä.

Mä löysin kutenkin lähipiirin lähipiirin lähipiiristä muutaman potentiaalisen nationalistin ja menen nyt antamaan ne ilmi poliisille. Jotainhan tässä on tehtävä kun ei telkustakaan tule mitään. Sitä paitsi, mun on jo vaikeuksia saada kunnon orkkuja kun maailma on niin paha. Saatana.

2011-07-24T01:18:00.003+03:00

Kävin tänään ruokkimassa muurahaisia. Autoin niitä pilkkomaan suolapähkinöitä sopiviksi taakoiksi muurahaisten polulle. Saatoin muutaman tohkeissani tappaa. Ajattelin siinä samalla Anders Breivikiä noin niinku deittinä. Että mukavan oloinen poika, tykkää kirjoittamisesta ja lukemisesta, Dogvillestä ja klassisesta musiikista. Puutarhurin hommia ja sellaista mukavaa, kädentaitoja ja metsästystä. Lähtisin kyllä kahville. Se on vielä ihan ihannemitoissakin.

Plussan annan Breivikille siitä että jätti itsensä henkiin ja edes jollakin tasolla vastaamaan teoistaan. Ehkä. Ehkäplussa ja ehkäjäähenkiin. Sillä saattaa olla näitä aiempia joukkoteurastajia, jotka ovat samalla teurastaneet itsensä, paremmat mahdollisuudet saada seuraajia ja ihan true faneja. Voisin vaikka vannoa että facebookissa on jo 30 we love Anders- ryhmää. Saattaa olla niitä viharyhmiä myös. Mä en tunne vihaa, en kiukkua, enkä suurta iloakaan. Meistä ihmisistä on niin moneksi ja aina löytyy niitä jotka tällaiset spektaakkelit saa ihan täpinöihinsä. Jos se hoiteli koko saaren ja Oslonkin ihan yksikseen niin on se kyllä aika topakka poika. Jos sillä oli kaveri tai kavereita, niin silloin saamme varman odotella jotain vastaavanlaista ihan kohta tapahtuvaksi, lisää mättöä. Silloin olisi ihan ymmärrettävääkin se itsensä henkiinjättäminen.

Uimarannalla kuuntelin äitiä joka torui poikiaan. Kävelivät ihan väärin. Upottivat jalkansa hiekkaan vaikka ei saisi. Pitäisi hiekan päällä kävellä, siivosti. Alkoi ahistaa. Ripottelin lisää suolaa muurahaisten päälle. Niille kävi kun ihmisille käy, milloin tahansa voi pamahtaa.

2011-07-17T02:00:00.002+03:00

Eilen mä istahdin aamupalaksi Paavon oksennukseen juomaan kahvia. Heti kohta perään liukastuin pihalla jonkun paprikaa nauttineen oksennukseen. Minusta se oli ällöttävän hauskaa.

Tänään kun mä söin, mun haarukka katkesi. Ajattelin että tämä oli nyt sen haarukan viimeinen ehtoollinen. Pidin sille hautajaiset. Söin sen kunniaksi kanelikermavaahtoa. Lusikalla.

2011-07-13T02:41:00.003+03:00

Mä heräsin viime yönä neljän maissa siihen, että seisoin jääkaapin avoimen oven edessä. Mun kädessä oli Imatran riisipiirakka (Fazer) ja mä olin mahdollisesti etsimässä Ingmariinia tai munaa tai voita sen piirakan päälle.

Freudilla olis joku juttu tähän. Olin nimittäin iltasella julkisesti viitannut johonkin selibaatin tapaiseen, niin munan kuin viinankin suhteen. Että sitten salaa tyydyttämään halujani, hiivin, unissani. Mä hymähtelin aika hysteerisenä. Kun ihminen menettää jotain, niin tilalle täytyy saada jotakin korvaavaa. Tässä tapauksessa, ehkä jonkin puutteeseen, hain riisipiirakkaa ja munavoita. Munat oli ihan raakoja. Leikkasin kurkkua sille piirakalle kyytipojaksi ja ripottelin päälle sormisuolaa. Munaan asti pääsin vasta iltapäivällä kun tulin töistä.

Mä olin tänään siis töissä. Yksi asiakas yritti olla oikeassa, mutta mä sanoin että se on väärässä ja hymyilin sille vienon junttimaisesti. Se hymyili minulle vienon poikamaisesti ja oli ihan kiltisti sitten väärässä. Konsensus. Mä lupaan tänään olla koko päivän väärässä, samalla kun opettelen elämään sen hirviömäisen kahvinkeittimen kanssa, johon mulla on jo ennestään vähän huono suhde. Mä en vaan tajuu sitä. Siinä on liikaa kaikkia ääniä ja vilkkumisia ja syboleja joiden merkitystä mä en tajua. Niinku se vilkkuva suihku. Jos haluatte nähdä mun hämmentyneen kärsimykseni livenä, niin tulkaa tänään mun kanssa juomaan kahvia. Tulkaa sittenkin jos maailma kohtelee teitä kaltoin ja haluatte siitä syystä olla oikeassa.

Mä näin tänään kaksi lepakkoa. Mulle tulee aina niin hyvä mieli lepakoista. Ja siitäkin tuli hyvä mieli että minua ikävöidään. Mikään ei ole kivempaa kuin se että jollakin on minua ikävä. Sellainen ihminen on ihan poikkeuksellisen ihana ja rakas ja fiksu ja kaunis ja kaikkea sellaista.

Sori noi tuotesijoittelut. Toivon saavani postissa pari pakettia Ingmariinia kokeiltavakseni. Kokaiinikin käy, vaikka Freud epäilikin sillä olevan vakavia haittavaikutuksia.

2011-07-10T00:35:00.002+03:00

Kissanaisen päiviä olen viettänyt. Vähät välitän muusta kun rakkaistani ja summittaisista ruoka-ajoista. Mä olen uinut, ihan vähän heiluttanut pyllyä varjoviinijuhlissa, seisahtanut sittenkin päälleni Pian pihalle ja linnottautunut varjoon juomaan kahvia, lähtenyt huolettomasti retkelle mukanani vain uikkarit, pyyhe ja poika.

Me tehtiin hieno veneretki joka ei missään kohtaa sujunut yksinkertaisen suunnitelmamme mukaan ja oli juuri siksi erityisen hauska. Meiltä puuttui ensin airot, sitten bensa, lopulta moottorikin levisi. Leppoisaa mieltä ja parasta seuraa oli onneksi tarjolla. Ja tyyni mies joka autoili hakemaan milloin airot, milloin bensan ja lopulta souti meidät minne meitä vain huvitti mennä. Kunhan kuljettiin ja kerättiin vedessä kelluvat kaljatökit pois. Katseltiin hautuumaan kivissä välkkyvää vettä, valkoisena hohtavia ristejä ja rauhattomina vaeltelevia haamuja.

2011-07-06T01:24:00.004+03:00

Olin jossain kahvilassa ja luin vanhaa naistenlehteä (Anna). Siinä luki että joku joogajanne ei suosittele päälläseisontaa tuosta vaan harjoitettavaksi, koska se on kuninkuuslaji. Pitää ensin mennä esiasentoon ja yhteen jos toiseenkin asentoon ja varmaan johonkin mentaaliasentoonkin ja sitten joskus kolmen kuukauden kuluttua voi seistä päällään. Ajattelin sanoa joogajannelle että imisi munaansa joskus kuukauden kuluttua ja pitäis turpansa kii. Tosin siinä artikkelissa oli sellainen pelottava juttu, että päälläseisonta johtaa lopulta kuolemattomuuteen.

Mä en ole viikkoon uskaltanut seistä päälläni ja jos mä ikinä saan joogajannen käsiini, mä seison päälläni sen päällä ilman esiasentoa, kuoli se siihen tai sitten ei.

Lauluna: Kauko Röyhkä & Riku Mattila – Sinä
Kauko Röyhkä & Riku Mattila – Kuuletko ääneni

2011-07-03T00:17:00.003+03:00

Viime päivinä mä olen syönyt lähinnä vettä, kermajäätelöä, kermakahvia, suklaakastiketta, räiskäleitä ja yhen näkkärin. Mä olen siinä sivussa laihtunut ihan mukavasti, varsinkin kun ennen sitä laihduin tasan en yhtään moneen viikkoon. Mut mä kyllä kävin leikkipuistossa hengailemassa ja suorittamassa sellaisia +15 laitteita. Yhessä sai seistä pyörivän lätkän päällä, pitää tangosta kiinni ja heiluttaa persettä. Voi olla että se autoi. Laihtumista. Ja tietenkin nestehukka.

Kävin juomassa kahvia action mänin kanssa. Se kyllä ois halunnu juottaa mut känniin, tai ees maistattaa, mut mä kieltäydyin kun mulla on tää tipaton vuosi tai loppuelämä. Action mäneissä on se hyvä puoli, että ne on nopeita, perusteellisia, säälimättömiä ja söpöjä. Eli vitun hyviä juoruämmiä. Miks juoruämmät muuten on vanhoja, hitaita ja sapenkarvaan katkeria? Kirjoitin tähän äsken että panisin, mut näpsyttelin sen pois. Mä epäilen että action män käy välillä täällä niin en viitti antaa väärää kuvaa itsestäni. Tai action mänistä.

Helle on kiva. Tykkään kun iho menee kananlihalle.

Ai niin, mä tarvitsen polkupyörän koska joku näyttää tarvinneen mun pyörää.

Tyttö: Vitun kuuma
Laulu: The Beach Boys – Good Vibrations