6.2.2011


Enmä ole tehnyt sille matolle mitään. En ehtinyt kun perjantaina mun piti olla kahvilassa juomassa lattea ja illalla mä unohdin mennä elokuviin ja saunaan. Mä masennuin niin että annoin katastrofialueen mun makkarissa jäädä niille sijoilleen ja otin puolikkaan nukahtamislääkkeen. Kyllä olenkin nukkunut. Tänään heräsin jo puoli kolmelta ja huomasin että katastrofialue on lähes ennallaan ja tarvii pikaisia toimenpiteitä. Avasin ikkunan ja panin makkarin oven kiinni. Muutin keittiöön. Täällä on melkein siistiä.

Facebook-statuksia oon näköjään ihan unissanikin tehtaillut ja osallistunut näihin mulle tyypillisiin pissa- ja kakkajuttuihin ihan normisti. Jos mä kirjoitan statukseen että mä karkaan ihan kohta, niin jo kolmas kommentti/69 kertoo pumpattavasta nelireikäisestä katrihelenasta ja ehkä joku on jo ennen sitä ehtinyt kertoa jonkin kastroimiskokemuksen ja loppu onkin homomagneettien flirttailua toisilleen, tanko perseessä. Minä niin tykkään.

K soitti yöllä suoraan mun katastrofialueelle. K soittaa yleensä jouluna ja Runeberginpäivänä ainakin, tai sen jälkeisenä päivänä. Minä ilahduin ihan suunnattomasti ja puhuttiin ainakin kirjoittamisesta ja vähän ihmissuhteista ja siitä riemusta kun niitä ei oo. K on yleensä melkein aina korrekti mua kohtaan vaikka mä en ihan aina jatkuvasti kyllä ole ollut korrekti K:ta kohtaan.

Eläköön korrektius katastrofialueella. Mä menen nyt miettimään että mitä ihminen tekee seitsemällätoista hameella, joista suurin osa ei mahdu päälle ja vaikka mahtuisikin, se ihminen tuskin niitä käyttäisi?

1 kommentti:

  1. Paa ne uffiin, ne hameet. Katastrofialueiden lapset rakastaa meidän hameita.

    VastaaPoista