28.4.2011


Mä pidin tänään kaksi kahvitaukoa. Niiden yhteenlaskettu kesto oli noin viisi tuntia. Mä olin ensin skeittikainalosauvan kanssa. Me vaihdettiin elokuvia ja puhuttiin jotain turhanpäiväistä löpinää ja vähän jumalaisia asioita. Niihin liittyy valta ja kymmenen käskyä ja kiristystä ja uhkailua ja Mooses. Mä vähän mietin sitä että kyllä jumalillakin pitäisi jokin roti olla. Joku esimies.

Unohdin kertoa kaikki salaisuuteni, Matti Nykäsen suhteesta Tarkovskiin ja Bergmaniin ja minuun ja uniini. Onneksi.

Me harhaannutiin kaupungille ja kohdattin E. Mä pääsin puhumaan lisää ja jäin E:n kanssa istumaan kivetykselle, aurinkoon. Me puhuttiin kuolleista ja elävistä ja toipumisesta ja  rotasta joka mahdollisesti on raskaana. Me ajateltiin että me saatetaan olla kuolleita ja istutaan pilven reunalla, koska joku tulitti meitä konekiväärillä. Minusta ne oli kyllä puluja, mutta lopulta mä en osaa olla ihan varma.

Sit mulla tekikin jo mieli kahvia ja tulin viettämään toisen kahvitauon kotioloihin. Mä lauloin vähän ja jos mä olen yhtään oppinut kissojen kieltä niin Paavo sanoi jotain sellaista että jumalauta ämmä, ole hiljaa.

Jatkoin kotikaaoksen selvittelyä luomalla lisää kaaosta. Mä saatan ehkä löytää salaoven mun olkkarista makkariin. Seinässä on outoa onttoutta. Jos siinä on aukko ja siitä menee läpi, pääsee mun vaatekaappiin. Se ei ole kovin jännää, mutta jos siinä välissä onkin jotain piilotettua ja salaista. Kuuraketti ehkä tai luuranko, tai luuranko kuuraketissa, tai Laika-koira ja/tai Juri Gagarin, tai linnanneidon muumio tai merirosvoaarre.

Mä olen iloinen ja kelmeä. Tapettien repiminen seinästä on ihaninta mitä mä tiedän. Vähän kun nylkisi omia ajatuksiaan siinä samalla, sipulia kuorisi.

27.4.2011



Mä Pilville aloin eilen analyysia vääntää. Mun yhdestä unesta ja elokuvasta ja kuolemasta ja miehistä ja Matti Nykäsestä ja hautuumaasta ja siitä miten ne liittyy yhteen. Mun puolustus on että se ite kysy. Sillä meni siinä analyysia avatessa jonkin verran jädeä, mutta ei se haittaa koska Pilvi on laihtunut. Mä olen seonnut niin omiin ihan rehellisen sekopäisiin analyyseihin, että tänään oli helpotus kävellä Saleen ja sanoa moi kassaneidille ja ostaa jauhelihaa. Kyllä vaan, minä syön jauhelihaa tuosta vaan, enkä välttämättä edes luomua. Toki, jos olisi mahdollista, kasvattaisin jauhelihan omassa pikku luomubunkkerissani ja niin edelleen. Siellä se röhkisi ja ammuisi kuin vanha tekijä.

Mutta mä siis kävin ensin hautuumaalla analysoimassa bergmanilaisen naisen ja tarkovskilaisen maailman ja sen miksi aina itkettää yöllä kun katsoo romanttista komediaa/draamaa. Mietin myös mitä Bergman mulle siten edustaa kaikessa hirviömäisessä voimassaan. Katselin kaikkia niitä Toivoja jotka on parikymppisinä saaneet jauhelihan osan.

Hautausmaa on kuoleman ja unen paikka. Mutta siellä saa katsella mitä unta huvittaa, käsittääkseni se on ihan ikuista.

Mä unohdin mitä mun piti. Jotain siitä unesta. Ja sitten tietenkin se että mun analyysini ovat ihan urpoja. Liitteenä Sarin pää. Kaikki viittaukset suoraa Sarin päähän. Analysoi siinä sitten.

Miksi rullamitta on aina hukassa? Voisko joku kertoa? Mä olen kysynyt tätä aiemminkin, mutta se vaivaa mua. Se rullamitta. Miten se oikein elämänsä elää? Ajelehtimalla. Vaikka sillä olis suojaisa satama mun jossain tallessa jonka sijainnin olen unohtanut. Turha yrittää silti, mä olen nähnyt sen ajelehtimassa silloin kun en tarvitse sitä.

Ja miksi Sandra Bullock on mun mielestä kamala? Tai Jamie Lee Curtis? Mut Susan Sarandon on mun suosikki, koska se tuo mun mieleen lehmän ja rakastan lehmiä.

Ja miksi jauhelihassa on joutsenmerkki?

25.4.2011

 
 

Linnut kirkuu läpi yön nykyään. Uniin sekoittuu eläimiä, vettä, puhetta, hiljaisuutta, ihmemaata, katseita ja elokuvia. Pidän siitä millaisina Tarkovski näkee maidon ja veden.

Olen mahdollisesti puhunut ääneen viimeksi perjantaina, Tainan divaanilla, vähän kaikesta ja miehestä. Huolettaa ajatus siitä että joudun rikkomaan hiljaisen lumoukseni. Ehkä jo tänään tehdessäni kermakauppoja. Sanomaan päivää tai kiitos tai ole hyvä tai ymph.

Pyhien ratoksi olen luutunnut ja riepotellut mattoja ja istunut lammella silmät kiinni, varovasti, etten palaisi. Tapoin myös yhden hyttysen. Ehkä. Tyynyllä. Ainakin hakkasin sitä sillä. Munankin maalasin, tai en siis maalannut vaan syövytin. Maanantaikappale.

Tänäänkin on jokin pyhä, joten vasaroin vähän joka huoneessa. Minulle mikään ei ole pyhää, patsi tietenkin maanantai. Paitsi silloin jos se sattuu olemaan pyhä.

23.4.2011


Jotain pyhää on taas ilmassa. Kirkollista. Ihmisiä ristiinnaulitaan maailmalla. Suomalaiset ostavat vitusti viinaa ja juovat sitä monta päivää, sivistyneesti toki, lampaanlihan kaverina ja muutenkin, saadakseen mämminsä nieltyä, laskeutuvat hiljalleen kohti Vappua, oletan.

Joku lällyvaihde meni mulla päälle ja katsoin viime yönä romanttista elokuvaa. Join kylmää kahvia ja itkin niissä kohtaa kun melkein suudeltiin. Mä mietin samalla, että miltäköhän se tuntuisi nukkua jonkun kanssa, samassa sängyssä joka yö? Kiitin itseäni kaikista mahdollisista aiemmista toimistani jotka on saaneet mut siihen pisteeseen, että sellaista tuskin tapahtuu. Levittelin itseni kaikkialle sänkyyn, tyynyihin ja peittoihin ja melkein naukaisin onnesta.

Mutta ihanaa olisi herätä kahvin tuoksuun ja siihen että joku tuo sen naaman eteen, pitää turpansa kiinni ja keittää lisää. Mä voin vastapalvelukseksi olla hiljaa ja tyytyväinen. Alan säästää kotigeishaa varten. Kissakin saa säästää, juodaan vähemmän kermaa.

Parasta mennä nyt torille ottaman aurinkoa ja laskemaan puluja.

19.4.2011


Mä rakastan Johanna Tukiaista taas tänään. Minusta niin Johanna kuin ryhävalaskin ansaitsevat tulla suojelluiksi. Molempien tulee saada elää vapaina ja uida maailman ääriin, 10 000 kilometriä löytääkseen kumppaninsa. Johanna Tukiainen pitää laskea arvokkaasti mereen ja päästää polskimaan sydämensä kyllyydestä.

Johanna on pehmeä ja siliteltävä, jopa minulla tekee mieli vähän koskettaa märkää villieläintä, sanoa sille että älä välitä, teitä on maailmassa vain yksi lajiaan ja te olette kauniita ja suloisia, pantavia ja suolaisia. En tiedä miltä tuntuu nuolaista ryhävalasta, mutta uskon sen olevan erityislaatuinen kokemus.

Tänään minä lähetän kaiken ylenmääräisen ja kohteettoman rakkauteni Johannalle. Se saa olla lämmin merivesi, merimesi, lempeni keinuva kohtu, lohtu, jossa Johanna saa kelliä. Sitten juodaan kahvit.

Kuulemani mukaan joku ryhävalas on lopetettu räjäyttämällä. Jännä ajatus. Paljon lentävää lihaa.

Tyttö: ihan sees
Biisi:

18.4.2011



Mä hälytin tänään hieromasauvan, eiku kainalosauvan, kahvilaan kesken kaiken kaduilla haahuilun. Mä olin viime viikolla yhdessä sanoistakeskustelemistilaisuudessa, jossa keskustelin jonkun miehen kanssa sanasta portto, että miten kiva se sana onkaan, kuin viini.

Kainalosauvakin oli siellä ja sitten mä kadotinkin heti punaisen langan sen porttohommelin suhteen, kun jouduin valehtelemaan kainalosauvalle, että mulla on kaikkee tekemistä, etten vaan millään ehdi nähdä sauvaa. Oikeesti mä en haluu nähdä sauvaa, koska se häiritsee mun libidoa ja seksuaalista suuntautumista. Mä ikään kuin suuntaudun kohti esineitä. Mua pelottaa että mulla on kohta joku kokakolapullo perseessä tai mä panen vaikka pannumyssyä silleen miehekkäästi, strap-on. Kai tää on vaan kevät.

No, me juotiin hirveesti kahvia ja puhuttiin jostain persuista ja kiinnostavasta vaalienjälkeisestä päivästä. Mä annoin kainalosauvan lukee mun päiväkirjaa. Mä en oo ihan varma vieläkään siitä että osaako se oikeesti lukee vai esittääkö se vaan? Niin vaivalloiselta se näytti. Mä jouduin sensuroimaan muutamia sivuja kuitenkin, (n.256), koska niillä sivuilla käsittellään vaan jotain unia joita oon kainalosauvasta nähnyt ja ne ei oo ihan sellaista kahvilakamaa.

Puhuttiin sitten virpomisesta ja mä pyysin että se tulis mun luo virpomaan. Antasin munaa. Pyytäisin eteiseen. Voi tulla millon vaan sanoin. Nyt vaan sit odotan.

Se vähän jo tulikin. Silleen sievästi. Tuksumaisen pehmeästi mun postilaatikkoon. Mä olen nyt sellaisessa tilassa että menen suojelemaan valaita ja panemaan pannumyssyä kuumaksi.

Tyttö: hohhoijaa
Biisi: Kelpo Pojat – Katinkultaa

11.4.2011




Mä olen nyt virallisesti Kissanainen. Kissan nimi on Paavo ja se on tyttö. Paavo on saanut alle viikossa mun uniongelmat hallintaan. Kun ei oo unta, ei oo ongelmia. Se myös söi mun rosvopaistin ja vaihtoi kukkiin mullat. Tavallaan. Nyt kun pääsiäinen on tuloillaan, niin me voidaan kylvää se rairuoho tuohon olkkarin lattialle suoraan. Alkaa jo tuntua oudolta että mä olen selviytynyt tähänkin asti ilman Paavon apua.

Lapsen kanssa ollaan muutenkin eläinaktivisteja ja -rakkaita. Me käydään näin kevään korvalla raatokävelyillä. Se on hauskaa. Yritetään bongata jotain tuoretta joka päivä. Lauantaina me tarkailtiin pupua syövää varista pitkään ja sunnuntaina käytiin tsekkaamassa tilanne. Ei tarvii paljoa telkkua katella. Löydettiin me päätön ritarikin. Se me tuotiin kotiin.

4.4.2011

Tänään.
Mä nukuin vähän pommiin.
En saanut kaikkea pyykkiä pestyä, koska olin varannut koneet vain kahdeksi tunniksi.
Toinen kuivuri jätti pyykin märäksi ja jouduin sisustamaan asuntoni niillä.
Maksoin laskuja yli 700 egellä.
Päätin lopettaa sähkön tilaamisen, vuokran maksamisen jne.
Peruin päätöksen.
Tein kauppalistan.
Kadotin kauppalistan.
Yritin ulos, mutta siellä satoi kaatamalla.
Palasin ylös.
En löytänyt yhtään sateenvarjoa.
En löytänyt yhtään sadetakkia.
Kävin yökkäämässä, koska rapussa haisee pinttyvä oksennus.
Join vettä.
Löysin yhden kertakäyttösadetakin.
Kävelin sateessa.
Hyräilin.
Kävin kaksi valtavaa sukkalaaria läpi henkkamaukassa. Pojan kokoa ei löytynyt.
Vittuunnuin. Hyllystä löytyi heti. Halvemmalla.
Ostin epähuomiossa marinoitua kanaa.
Muistin avokadot.
Kaupan kassa meni lukkoon.
Vaihdoin kassaa.
Kassa jolle vaihdoin, meni auttaamaan kassaa jolta vaihdoin.
Murisin kanssa-asiakkaalle ja nauroin.
Kävelin kotiin. Nyt kastuin. Väistelin koiranpaskoja kun Black Swan. Poika ja eksä soittelivat kilpaa. Jokainen puhelu katkesi.
Meinasin oksentaa rapussa.
Keitin kahvia.
En ehtinyt juoda kaikkea.
"Perhe" tuli luokseni selvittelemään välejään. Välejämme.
Migreeni aloitti.
Paistoin kanaa.
Sanoin pojalle että annoksen nimi on koiran oksennus.
Söin koiran oksennusta.
Oksetti.
Otin nappeja.
Otin lapsen syliin.
Jossain välissä lapsi rauhoittui ja nukahti.
Avasin avokadon. Se oli mätä.
Otin napin.
Vääntelin puhelinta.
Ei se ollutkaan migreeni koska nappi auttoi.
Juon vissyä.
Ihan kohta on tiistai.
Pilvin kanssa puhuttiin vähän ovien avaamisesta ja taakkojen kantamisesta.
Mä ajattelin että Robert Helenius vois avata mulle parit ovet. Ja sytyttää mun tupakan. Se on 199.5.

Onneksi mun kevätmieli tanssi ripaskaa kun katselin näitä kauniita otoksia kevään synnissä sykkivästä Iisalmesta.





2.4.2011


Tämä päivä on kulunut ihan ilman harhoja. Siksi en ole viitsinyt ryhtyä mihinkään kummempiin toimiin todellisuuden suhteen. Se lähestyi minua omatoimisesti ja kulutti päiväni loppuun.

Puhuin pitkään tänään naisen kanssa joka on ihana, vahva ja kykvykäs. Niin vahva ja reipas, ettei saa tarvitsemaansa apua tai tukea. Siis sitä mikä kuuluu kaikille tarvitseville. Onko tarvitsevan oltava aina kyykyssä, säädyllinen äänenpainoiltaan ja nöyrä kun joku saatanan tallottu lettu? Puolustuskyvytön ja omanarvontunnoton? Ilmeisesti on, sillä sellaista tapausta koneiston on helppo pureskella rattaissaan, virka-ajan puitteissa ja ilman suuria inhimillisiä ponnistuksia, jotka liittyisivät työhön, joka kuitenkin on sen koneiston tehtävä.

Samalla olen koko päivän laihduttanut rivakasti. Ruokalistani koostui kuumaan suklaakastikkeeseen dipattavista mansikkatuuteista, sokeriliemessä uitetuista säilykekirsikoista, kermanougatjäätelöstä ja triojäätelöstä. Join myös paljon kahvia.

Yöllä mä näin unta kasvattisisarestani, jonka olemassaoloa tuskin muistan. Hän töpeksi vähän tuossa 80-luvun loppupuolella ja tappoi yhden miehen. Ei olla paljoa oltu yhteyksissä. Inhottavinta oli herätä sisaren teinihajuveden kitkeränhikiseen ja vähän oksettavaan lemuun. Se on koko päivän leijunut nenäni liepeillä. Mä en tiedä uskallanko mä mennä nukkumaan. Poikakin karkasi ortodoksien pariin, siellä kun on paremmat iltapalat.

Tyttö: sokerista
Biisi, looppina:


1.4.2011


Vuosisadan hedari takana. Se kesti ikuisuuden ja olin siinä läsnä ja asianosaisena joka sekunnin. Nyt tuntuu että mun elämästä on kadonnut reilu vuorokausi. Jos olette soitelleet tai jotain tai jotain on sovittu tai jotain niin muistakaa etten mä muista mitään.

Tänään kykenin apteekkiin asti ja hain kassillisen nappeja. Nostin pankkiautomaatilta rahaa ja jostain syystä se tapahtuma kääntyi sellaiseksi että se automaatti pyysi minulta rahaa "koska on tyttö". Sihisin sille ihan hiljaa että perkelesaatana. Kamalia harhoja, ihan hävetti olla olemassa.

Kotona mä suoritin hallitun napinoton. Mun relaksanttien sietokyky on nollaluokkaa. Muutun aika harhaisen rennoksi. Otin siis tupla-annoksen normaaliin verrattuna. Hihitin voipuneesti monta tuntia. Hihitin myös Tubbsin jokin aika sitten saamalle mahtiviestille. Mulle ei ikinä tuu tommosia. Niinpä mä kopioin sen nykyaikaisin metodein ja magneettasin mun jääkaapin oveen. Mä tykkään siitä. Siinä kiteytyy paljon asioita. Niinkun nyt Hyvinkää. Hyvinkää on maailman perseen tulehtunut reikä ja on ehkä ihan asiallista alkaa toivottamaan kaikki eksät sinne jatkossakin.

Mä luulen että mun hedari johtuu skeittilaudasta. Olen saanut tänä vuonna tapposäryn kahdesti, heti kohta tavattuani skeittilautakainalosauvan. Mä en ihan varmasti tiedä kumman mä haluan, skeittilaudan vai päänsäryn? Eiku nyt menee jotenkin väärin? Mä vaan hihitän kun nää napit on niin nannaa. Siis valitsemalla miten vaan luopuvansa, saisi molemmat, eiku siis pääsisi eroon molemmista. Eli jos valitsee luopuvansa skedestä, saa kaupantekijäisiksi päänsäryttömän elämän. Jos valitsee luopuvansa päänsärystä, saa skeittilaudattoman elämän.

Mä taidan vaan hankkia vahvemmat lääkkeet. Ja luovun vaan mun punaruudullisista pyjamahousuista.