10.5.2011


Mä tulin vähän kipeeksi. Mulla on turkulainen rutto. Mä heräsin kuudelta aamulla melkein reippaana ja tein päivän työt muutamassa tunnissa. Mun tavoite oli kirjoittaa 20 sanaa ja kirjoitin ainakin 120. Kirjoitin esimerkiksi että puhalluksen varjo. Olin oikein tyytyväinen.

Päivällä olin terassilla ensin T:n kanssa ja sitten vielä kahvilassa itsekseni kirjailemassa lisäsanoja, sellaisia käsin kirjailtuja, hukkapaloja. Siellä mä huomasin etten enää oikein voi peittää mun yskääni tai valuvia silmiäni. Lisäksi mulla oli vähän höntti ja surkea olo. Kuuntelin jotain haikeaa tangoa ja itkin. Mun oli pakko mennä vessaan itkemään loput kun en kehdannut ulista siellä sohvan nurkassa.

Ajattelin jotakin sellaista että kun on oikein hyvä päivä ja kaikki on jotenkin kohdallaan niin huomaa että se mihin on pitkään pyrkinyt onkin nyt tässä. Käsillä. Siinä auringossa ja kynäotteessa ja omassa mielessä. Ja että sellaisena hetkenä voisi olla mielekästä ja hyvää luopua maailmasta. Kadota ja kuolla. Ettei ole ketään joka jäisi erityisesti kaipaamaan ja melkein joidenkin ihmisten kanssa on sovussa niin ettei kenellekään tulisi paha mieli. Sitten mä aloinkin itkeä sitä että onhan se kamala ajatus ettei olisi ketään joka jää kaipaamaan tai ketään joka rakastaisi. Mutta sitten mun piti mennä taas vessan itkemään vähän lujempaa sitä ajatusta että se kaipamattomuus ja rakkaudettomuus on hirmuisen kaunista sellaisena viitteenä valmiudesta haihtua.

Sit mä tajusin että mulla on joku pöpö ja mun on ehkä parasta vaan haihtua kotiin vetämään nappeja ja teetä ja pumppaaman keuhkoputkia ja vähän tajuntaakin laajentavaa astmalääkettä kitusiini. Varmuudeksi työnsin myös sarvikuonon nenääni.

Nyt mä odotan että lääke taas vaikuttaa ja kokeilen sitten vaakatasossa nukkumista. Viime tunnit olen itkenyt sitä että mä en jaksa hoitaa sairasta minua, kun oon niin rasittava ja itkuinen kun oon tässä tilassa. Ja miten surkeaa on ettei kukaan tarjoile mulle kuumaa teetä suoraan vuoteeseen.

Mun on pakko mennä huomenna eli tänään kauppaan, eli mä voin ihan hyvin mennä aurinkoterassille taas ja yrittää muumioitua siihen. Mä uskon että valohoito parantaa ruton.

Ja sitten tuli vielä tämä ja mun piti taas itkeä: Soulsavers – You Will Miss Me When I Burn - Featuring Mark Lanegan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti