18.12.2011


Mun tähti
Kun olin pieni meillä oli sellainen punainen joulutähti ikkunassa loistamassa. Mä rakastin sitä. Se kärähti, syttyi palamaan ja uutta ei tainnut tulla tilalle. Mulla on sellainen muistikuva, että se tähti oli ensimmäinen tavara joka syöpyi lähtemättömänä mieleeni, sellaisena todisteena rahan autuaaksitekevästä voimasta, siitä kuinka raha valaisee, rauhoittaa ja herättää halun, antaa turvankin. Meillä ei paljoa rahaa ollut ja jos oli, se sijoitettiin useimmiten nestemäisiin jouluherkkuihin.

Mun aikuisessa elämässäni ei ole koskaan ollut joulutähteä. Nyt on. Yllättäen se saa nousemaan pinnalle myös niitä vähemmän viehättäviä lapsuusmuistoja. Kuusenhakureissulleen kadonnut isä, loppumaton humala, veriset lattiat ja jatkuva pelko, epävarmuus ja nälkä.

Ehkä minä siksi en aikuisena koskaan juhlinutkaan joulua, paitsi sitten kun tuli lapsi. Lapseen yritän pakkosyöttää nostalgiabiittiä joka sisältää rauhan ja riisipuuron ja sen, ettei jouluna tarvitse juoda sangoittain viinaa ja vetää turpiin lähimmäisiä. Pienellä liekillä mennään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti