24.3.2012


Miksi mä en ole ennen tajunnut että miehille voi lähettää tekstarin että lähe mun kaa baariin ja sopia tapaamisen kadunkulmaan. Ja sit vaan menee sinne kadulle seisomaan ja se mies tulee! Jotkut sanoo niitä treffeiksi. Pilvi laskisi nämä varmasti treffeiksi, mutta mä en oikein laske, koska mähän en treffaile. Pilvi on nyt treffeillä ja mua jännittää ihan kamalasti. Syön sipsejä ja juon kokista ja odotan väliaikatietoja. Tää on mun lauantai-illan viihdepläjäys.

Mä sain mun treffeillä orgasmeja, aamukahvia, Hesarin keinutuolissa, siivota parveketta, vuotaa verta ja kotiinsaattohoitoa. Ei paha taaskaan. Me saatettiin puhellakin jotain, käärmeistä, hämähäkeistä, kissoista, naisista, huumeista, koirista, flowsta ja hengittämisestä.

Mä olen vaan koko päivän hymyillyt ja nuokkunut. Kotiin palatessa me huomattiin, että lammelle oli laskeutunut parvi pilkkijöitä. Me katseltiin niitä hetki ja toivottiin, että jää äkkiä pettäisi niitten alta ja ne kaikki upahtaisi pohjaan. Kaikkea ei voi saada.

Ja keskiviikkona muuten nousi hangelta nokkosperhonen lentoon. Eilen kuulin joutsenet. Mä olen hieman ehkä seonnut, puhelen itsekseni ja muillekin kuin puhelisin itselleni. En oo pilvessä, oon vaan jossain, olemassa.

1 kommentti: