Korvasieni.
Tappavan myrkyllinen oikein käsiteltynä. 

Korvasienikeitto omasta päästä.
Höysteenä katkarapuja. 

Äitienpäivälahja? 

Jonkun elukan kaluama ranka. 

Maa.

Vähän tyhmäpaska viikko käsissä, vaikka perusvire onkin positiivinen. Ainakin laatta on lentänyt. En tiedä onko mun korvasieniretkillä mitään tekemistä sen laatta-asian kanssa. Löysin hienon vinkin fb:stä. Mun kaveri on keksinyt myydä korvasienten keitinlientä virkistävänä janojuomana tienvarren turisteille. Mä otin eilen sitä puolitoista litraa mukaani metsään. Nestetasapainon kannalta hyvä veto ja hakkaa mennen tullen kaikki gojimarjat ja raakakaakaot.

Sitten mä menin möyrimään maata. Enimmäkseen istuskelin ja polttelin tupakkia ja kuvasin jo möyrittyä maata. Sellaisista kuvista saa mielikuvan, että olen ahkeroinut talikon kanssa. Kun liitän ne muistojen albumiin, luulen kohta itsekin olevani maatyöläinen.

Mun poikkis sai mut eilen houkuteltua kotiinsa iltamyöhään. Oltiin ensin katsomassa Ristoa, joka oli maanisen psyko, niinku aina. Karvoja sillä oli nyt enemmän ja se piti vaattetkin päällä, vaikka välillä basisti kellahtikin seljälleen lattialle. Se ei kyllä soitantaa haitannut. Eilinen oli oikeastaan muutenkin maailman paras päivä. Se saattaa johtua siitä korvasienten keitinliemestä kyllä.

No siis poikkis sai mut houkuteltua kämpille ja iltakahville vielä. Sain kyllä keitellä ne ite. Kermankin sain viedä ite. Se kinusi mua jäämään yöksi. Mä lopulta suostuin, vähän siksikin että nukahdin pieneksi hetkeksi kahvikuppikätisenä sohvan nurkkaan. Sitten se kysyi multa, että miksi mä jään yöksi? Mä olin vähän häkeltynyt, sitten mä olin vihainen, sitten mä olin surullinen ja sitten mä valvoin neljään.

Mä en ymmärrä miehiä, enkä mä ymmärrä itseäni. Mä olen jo niin vanha, etten mä jaksa enää opetella ymmärtämäänkään. Niitä. Miehiä. Mä toivon, ettei kenekään tarvitse enää kysyä multa mitään.