5/29/2012




Me on vähän hiljennytty Pilvin kanssa. Ei mitenkään suremaan viimeaikaisia ikäviä tapahtumia siellä sun täällä, vaan lähinnä suunnittelemaan yhteisiä kuukautisia, pms:ää ja tapoja ilmaista ihmisvihaa. Lähimmäksi olen päässyt hakemalla kiloittain korvasieniä kotitarpeisiin. T ei vieläkään suostu syömään niitä, sen epäluulo on kokemuksen kautta karttuvaa ja helvetin viisasta.

Tänään Pilvi kysyi multa miehenpaloitteluohjeita. Onneksi osasin antaa niitä, sillä lapseni jakoi niitä puhelimitse jo sunnuntaina. Sunnuntai oli muutenkin poikkeuksellisen sekopäinen päivä, sellainen perinteinen vuoristoratapäivä, nousuineen ja laskuineen. Etenkin laskuineen, sillä iltaa kohden itkun määrä lähipiirissä kasvoi uuteen huippuunsa. Minä olin ihan pingpongmailana kyyneleitä torjumassa. Tai ei niitä tarvinnut torjua, kunhan vaan vastaanotin. Eilinen oli palautumispäivä ja tänään yritän palautua eilisestä.

Mä kirjoitin, että elämä on yhtä monisäikeistä helvettiä, mutta mä perun sen. Mun viime päivät on olleet täynnä kuninkaallisen kivoja hetkiä. Mä olen kävellyt läpi kaupungin ihanassa kekkulissa ja skumppakänässä ja juonut matkalla valkoviiniä suoraan pullosta. Mä olen kuullut mitä hellyttävintä lavarunoutta ja mun suosikki on voittanut siinä mestaruuden. Olen lukenut Pushkinia ääneen puistossa ja laulanut Heart of Goldia ja Hallelujaa. Olen nukkunut tarpeeksi. Olen nukkunut liikaa. Olen saanut yliannostuksen lettuja. Ja vähän prinsessakakkua.

Huomenna ajattelin aloittaa työviikon. Aloitan sen karkaamalla kaupungista. Ei tää nyt onnistu millään. Vihaan silti kaikkia ja kaikkea.



2 kommenttia:

  1. Anonyymi30/5/12

    No ei paloiteltavan miehen päälle ainakaan neitsytkookosöljyä pidä tuhlata! Ohjeessa varmaan tarkoitettiin semmoista uppopaistoöljyä, mielellään käytettyä, eikö?

    -Hen-

    VastaaPoista
  2. Mä en laittaisi neitsytöljyä, mutta kun tää on Sarin ohje, niin en uskalla vastata sen puolesta. Mä tietenkin kaataisin miehen päälle kerosiinia ja viimeistelisin homman tulitikulla, mutta Sari on kuitenkin aika lempeä. Täynnä lempeä.

    VastaaPoista

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...