Anteeksi kaikki kauniit fanit ja sinnikkäät pervot. Mulla on ollut häviävän kiivas viikko. Suorastaan toimelias. Mun aktiivisuuttani on lisännyt aktiivisuus ja hauskat elämänsattumukset. Viikon aikana mä olen tehnyt paljon sellaista  mitä en normaalisti tekisi  ja nyt kun olen sitä normaalisti tehnyt, aion tehdä jatkossakin. Paitsi kirjojen ja vihkojen päällystämistä kontaktimuovilla aion rajoittaa. Ja ehkä kontaktia poliisisetiin.

Mun unentarve on vähentynyt ja jostain syystä mun unet on muuttuneet aika viihdyttäviksi. Silti mua haittaa syvällisesti se, että Dexterin esitysaika on taas siirtynyt johonkin hevonvitun perukoille.

Mä olen samalla miettinyt niitä ihmisiä jotka seuraavat kiivaasti maailmaa ja sen menoa ja kommentoivat sitä vaikkapa sossumedian pyörteissä, ryhtyen tositoimiin tasan ei koskaan. Kaikki on väärin ja piloilla ja mielipiteet on vahvoja ja nokkelia, mutta todellisuudessa elämänrytmi on sisältöineen sama kuin laajakaistalla ja mielipide = pikainen jako naamakirjassa. Tärkeintä on tietenkin olla samaa mieltä samanhenkisten kanssa. Eilen illalla kun odotin uunilenkkini valmistumista, tunnustin Pilville että mä olen alkanut yhä enemmän tykätä Timo Hännikäisestä.  Tämä saattaa olla kuluneen viikkoni täthtihetki.

Muita tähtihetkiä olivat Yamahan moottorin kiukuttelu järvellä ja soutaminen, kuntosalin kahden kilon vapaat painot ja kahvakuulan esihypistely,  juokseminen, uiminen, maaninen virkeys, Pushkinin valjastaminen Pussy Riotin hengessä,  tasapaino, ilo, juoruilu, leivokset ja orgasmit. Ja se että Pilvi sai mut liittymään heiaheiaan. Se jos jokin on mun mukavuusalueen ulkopuolista aktivismia.

Aina kannattaa kokeilla. Turhaa on se ininä että sitten joskus kun tai ettei kiinnosta tai ehkä mutta kun ei. Epämukavuusalueella on kivaa, koska se laajentaa mukavuusaluetta. Jos huvittaa laulaa levylle niin laulaa. Jos huvittaa opetella soittamaan soitinta niin soittaa. Jos huvittaa juosta niin juoksee. Jos huvittaa syödä lenkkimakkaraa niin syö. Keep it simple vitun idiootti. Mene ja tee.