8/01/2012




Mä surin eilen julkisesti, puolijulkisesti ja taas, mun lisääntynyttä kiltteyttäni ja ihanuuttani. Mä olen muutamassa tunnissa taas lupautunut yhteen sun toiseen, vaikka entisetkin lupaukseni höyrystävät päätä.

Mä olen samalla miettinyt kaikenlaista. Kafkaa ja puheluja, puhelinpuheluja, juoksentelua ja sitä mitä kaikkea mä olenkin ehtinyt olla. Tänään mun pitäis ehtiä vielä olla levylaulaja ja soitin siinä samalla. Ja juoksija.  Toivottavasti saan tarpeeksi viinaa tai punaviiniä kestääkseni moiset koettelemukset. Ikinä en ole sikahumalassa lenkkeillyt, mutta kohta varmaan olen.

Mä lupasin myös olla puheenjohtaja. Aiemmin mä olen luvannut, etten mä ikinä enää koskaan ole puheenjohtaja tai mitään sellaista. Mutku mä lupasin, vähän vaan, ylimenokausi tai jokin sellainen, alku.

Kerran mä olin elävänä huorapatsaana. Mulla oli työsuhdehuulipuna ja työsuhdetukka. Sitten mä olin pikajuoksujoukkueen kapteeni.

 Tässä välissä mä poltin tupakan ja muistin, että mä olen ollut teipattuna myös Taidehallin seinään. Kerran mä myin hampurilaisia monta vuotta ja sitten mulla oli koira ja sen nimi oli Jeri.

Joskus mä myin jäätelöä ja kirjoitin romaanin hamsterista. Se romaani ei ole vielä ihan valmis. Ihan pienenä mä söin koiranraksuja ja minusta ne oli herkullisia. Sitten mä olin terapiassa yli kaksi vuotta ja näin niin paljon unia, että nykyään yllätyn jos näen yhden vuodessa.

Miksi ikinä ei tapahdu mitään? Mä menen nyt kyllä nukkumaan, koska muuten en jaksa katsoa illalla telkkarista Dexteriä.

 Mä haluaisin olla Dexter.

Ai nii. Me mietittiin eilen poikkiksen ja omalla nimellään blogissa esiintyvän pojan kanssa, että olisi aika hyvä idea pyytää kaikki ne asiakaspalvelupuhelut joita olen suorittanut, mulle itselleni ja tehdä niistä levy. Mulla oli eilen sähköt poikki 5 tuntia. Mä soitin siitä asiakaspalveluun. Koska ne kertoo, että ne nauhoittaa ne puhelut, mä olin asiallinen noin 15 sekuntia, siinä ihan alussa. Sähköt tuli aika nopeesti takas. Koko kiinteistöön. Ennen sitä mä harhailin pihamaalla psykoottisessa tappotilassa etsimässä niitä vitun asentelijoita, jotka oli paenneet pakuillaan kahville tai muuten vaan chillailemaan. Sanoinko jo että mä haluaisin olla Dexter?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...