Kuopion kauppahalli on saanut uuden värin ulkoseinään. Kävin katsomassa sitä sisältäpäin. Tekivät sinne joulua.

Hiljaisia päiviä ovat nämä, lämpö tulee ja menee, silmistä vuotaa vettä. Ilma on tihentynyt sellaiseksi sumuverhoksi, ettei sitä huvita läpäistä. Kaunista ja kyymäistä. Kiemurtelee iholle, kun yritän käydä jossakin.

Olohuoneessa leijuu pikkuisia höyheniä. Kissa pääsi elävän ravinnon makuun ja nyt se päivystää naukuvana ikkunoissa ja vaatii minulta toimia. Se jotenkin kuvittelee, että hoidan sille tipejä tahdonvoimallani. En hoitele, mutta pidän ikkunaa raollaan. Täällä tuoksuu vanha nainen ja vanha kahvi ja kuppiin kuivunut tee. Toivottavasti kukaan ei ole tulossa kylään. Edes ikkunasta.

Kaksi yötä näin piinaavaa unta Elviksestä. Sillä oli hirveä virkattu vyö. Tekee mieli tappaa Elvis.

Poikkis sanoi eilen, ettei se tiedä minusta mitään ja haluaa tietää kaiken. Keskusteltiin siitä eilen kuumepiikkien lomassa. Se ei osannut tietää mitä se haluaa tietää, joten kerroin sille sitten pieniä tarinoita. Olen aina luullut, ettei se halua tietää mitään ja olen ollut oikein tyytyväinen. Jotenkin on riittänyt että olen joskus hoodeilla. Minusta on ollut vapauttavaa, ettei sitä kiinnosta mun pikkuruinen elämäni, se missä olen syntynyt tai asunut, miten olen elänyt ja keitä tuntenut ja kenelle tehnyt töitä. Havaitsin ettei muakaan oikein kiinnosta kenenkään kaikki.

Me puhuttiin mun synkästä ihmisvihasta, tyhmyydestä ja kuuroudesta. Poikkis sanoi ettei mun esitykseni ole mennyt koskaan läpi. Mä en hennonnut kertoa, että mä tiedän sen kyllä.

Mutta mulla on nyt missio. Iltasatumissio. Yritän välttää kuvailemasta kuvitelmia itsestäni tai suuresta vaikutuksestani universumiin ja kerron vain pienistä pienimpiä tarinoita. Niitä jotka tekevät minusta ihmisentapaisen. Tänään kerron aseista joiden kanssa olen joutunut tekemisiin. Kerrankin me maattiin kippurassa mun siskon kanssa valtavan arkun takana piilossa pyssymiestä. Yksi tyyppi oli meidän takapihalla tappamassa meidän kasvattisiskoa ja siinä sivussa meitä. Me hihitettiin. Ei ole hihityksen paikka se, mutta ihan varmasti muillakin on samanlaisia kokemuksia sellaisesta tilanteesta. Mä en edes usko, että se tilanne on mitenkään muovannut mua ihmisenä. Ehken mä kerrokaan siitä vaan kerron miten paljon mä tykkään mesimarjan kukista.

Nyt mä kerron että nousen seisomaan ja tiskaan tiskit loppuun ja olen jotenkin perinjuurin onneton.

Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi – Regina Linnanheimo