Joukkoliikenne ja joitakin huomioita yössä

Joukkoliikenne. En tiedä kutsutaanko tätä joukkoliikennettä täällä joukkoliikenteeksi. Ehkä. Olen tutustunut siihen nyt parisen viikkoa ja alan olla sujut sen kanssa. Vielä maanantaina pelkäsin henkeni puolesta, se tuntui arvotavaralta kuskin kyydissä, joka kaahaili motarin rampeilla ja vei matkustajia piennarten kautta vain vähän ohi pysäkin, kiilasi toisten bussien kylkiin ja ajeli kaupunkialueella agressiivisesti punaisia päin. Matkan aikana ajattelin useasti, että no nyt ja nyt kyllä viimeistään! Ei naarmukaan. Normiluisena pääsin ulostumaan enterprisestä kadulle. Hetken luulin, että jumala olisi olemassa, mutta ehkei se sentään ole. On vaan helvetin tehokkaita, kauhun tasapainoa ylläpitäviä bussikuskeja.

Oikeesti suurin osa niistä on kivoja ja hyviä kuskeja, hymyilevätkin ennen aamuseiskaa ja sanovat että hyvää huomenta, nyt mennään. Mutta joskus ihan varmasti on bussikuskillakin pms. Minusta niillä pitäisi silloin olla palkatonta vapaata, jonka ajan ne pelaisivat Need for Speediä ja söisivät suklaata.

Olen tässä hoidellut vuoden kalenteria pois alta ja kiire alkaa helpottaa. Ihan hyvä niin, mä niin inhoan savuttomia työpaikkoja, melua ja paskaa paskamokkamasteripaskakahvia ja tuoreelta tuoksuvia lehtipinoja, joita ei ehdi koskaan lukea. Työni kohteet ovat kuitenkin hauskoja ja nöpöjä. Mulla oli tänäänkin hienoja keskusteluja valokuvareportaaseista, muotiblogeista (uskokaa tai älkää) ja  paikallisen kirjakaupan liiketoiminnan mahdollisuuksista ja liikevaihdosta. Ja maailmanlopusta. Hieman vetelehtivä suosikkioppilaani kärtti mua kertomaan milloin sen työn olisi oltava valmis. Lopulta sanoin, että maailmanloppu on deadline ja sen jälkeen alkaa joululoma.

Mun mielestä opetustyössä on tärkeintä antaa lukiolaisten hakea kahvia automaatista kesken oppitunnin. Jos taas joku haluaa vessaan 10 minuuttia ennen kokeen päättymistä, niin se ei kyllä käy. Joku roti pitää olla.

Mä sain myös eilen hauskan puhelun. Paikallinen taideneuvosto kysyi, voiko mun hakemuksen siirtää pois yhdestä paikasta toiseen paikkaan, johonkin muuhun taiteeseen ja ehkä kirjallisuuteen tai johonkin muuhun nyt kuitenkin?  Siellä kun on kuulemma ihan koulutettuja hakijoita ja hyviä hakemuksia! Mä sanoin että siirrelkööt vaan. Mä en tajunnut ehdottaa, että ne voisi luoda sellaisen mappi ö:n, johon laitetaan erikseen kaikki paskat hakemukset ja sellaiset jotka ovat yksiselitteisen hankalia. Ja sinne sitten oma määräraha. Miksi helvetissä näin ei olla jo tehty? Koskaan ei ole liian myöhäistä ehdottaa.

 Mä olen viisi vuotta lukenut niitä hakemuksia itse, joten mulla on jonkinlainen käsitys niistä ja niiden tasosta. Myös siitä millä periaatteilla niukkuutta jaetaan. Siirrellään viisikymppistä kerrallaan kuvataiteesta musiikkiin ja juodaan kahvia päälle. Onneksi sentään on kahvia. Vertaisarvioinnissa on se paha puoli, että arviota tekevällä olennolla saattaa olla käsitys hakijan terveydentilasta, taloudellisista ja ihmissuhteellisista asioista tai pelkästään siitä, että tyyppi on aika vittumainen. Kukaan vaan ei ole niin täydellisen immuuni, että saisi suljettua sen ulkotaiteellisen sirinän kokonaan pois. Olen itse joskus ollut tilanteessa jossa ruoditaan hakijan miehen ansioita. Tai ennemminkin ansiotuloja. Pätee myös hakijan  rouvan ansiotuloihin. Tasa-arvoisesti. Onneksi siellä on yhä niitä, jotka muistavat sanoa että tämä ei käy.

Paljastin juuri salaista tietoa ja kirjoitin vahingossa myös vähän kulttuurista. Toivottavasti ei nyt mennyt työpaikka tässä. Tulen sitten kertomaan. Nukun ensin pienet unet.