Kaikki lupaukset uudelle vuodelle on peruttu. Pilvi käänsi kelkkansa ja ryhtyi laulamaan musikaaleja, koska sitä huvitti. Minäkään en jatkanut listaani. Menin peiton alle punaviinipullon kanssa ja kuuntelen Johnny Cashia aika lujaa. Näyttäisi siltä että viini loppuu kesken. Mä saatan juhannushukuttautua heti kun se loppuu tai sitten menen kadulle saamaan silmävamman.
Vähän lupailin lopettavani tupakanpolton, mutta mitä mulle sitten jää? Lisää elinviikkoja? Kuka helvetti haluaa vapaaehtoisesti elää vähän vielä lisää, janoten uutta röökiä joka saatanan tunti, tietäen että jokainen kieltäymys tuo lisää elinaikaa? Lievän psykoottisen kammottava ajatus.
Mä voisinkin sittenkin luvata vielä etten lähde baariin, kahville tai seurustele sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät polta tupakkaa. Pilvi on kuitenkin poikkeus. Ja muut itsestäänselvät. Ja mun lapsi tietenkin. Jotenkin mun täytyy yrittää peittää ketjupoltteluni lapselta, koska olen jo panostanut ja painostanut sen lupaamaan jotain. Tulossa on kyllä tosi kiero vuosi.
En toivota mitään kivaa kenellekään. Ennemminkin toivon, että te kaikki kuolette ja mahdollisimman pian. Jäätte auton alle ja kaadutte lentokoneesta. Ja jos ette kuole, niin katkaisette ainakin jalkanne tai kätenne tai menetätte kassillisen omaisia/läheisiä/rakkaita ja sokeudutte ja tulette kuuroiksi. Tai muuten vaan, putoatte tikkailta ja lähikaupan kassa ei hymyile teille. Eikä kukaan leivo teille pullaa. Jumala hylkää.
Katotaan sitten miten suu pannaan, saatanan ilopillerit ja muusat.
Elämä kulkee sykleissä. Ensin minä olen elävä ja sitten minä olen kuollut. Siinäpä se sitten onkin. Paitsi jos saa toivoa, niin toivoisin aina hetkittäin, en juuri nyt, että elämäni olisi viiden tähden romanttinen komedia, jolla olisi onnellinen loppu ja erityisen hyvä soundtrack. Ja se olisi sekä katsojien että kriitikoiden ylistämä, varsinkin dialogiltaan. Naispääosassa olisi Susan Sarandon. Olisi ollut jo viimeiset 30 v.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti