Aikataulut kuseskelee mun kintuille. Sovin ja siirrän ja tarkistan. Mä sorruin jo perjantaina sosiaalisuuteen ja hukkasin monta tuntia elämästäni. Onneksi se oli hyvä hukka, sillä pääsin avautumaan sielua lämmittävällä tavalla humanismista, rakkaudesta, lapsista, naisista, miehistä, pakkomielteistä, sortumisesta, masennuksesta, turhautumisesta, kirjoittamisesta ja varsinkin ihmnisvihasta ja etäännyttävästä kaikki on kärpäsen paskaa-metodistani.
Kehotin mun muusamaista kanssaihmistä lentämään avaruuteen valoa nopeammin ja unohtamaan kaiken lässytyksen ja ihmisrakkauden joka hänessä versoen kyti. Sellaisesta ei ikinä seuraa mitään hyvää. Alkaa lähinnnä siteerata Tommy Tabermannia ja Paulo Coelhoa ja meditoida aivot verille, hokien jotain merkityksetöntä mantraa. Lopulta kuolee joogasta ja mietiskelystä notkeana, mutta viimeinen ajatus on varmaan aika tyhjä. Mä en ainakaan halua kuolla Paulo Coelho huulillani.
Mikään ei kyllä voita kahden ihmisvihaajan ja elämänpilaajan lämminhenkistä kohtaamista. Siinä on niin paljon humanismia kuin yhteen baarin nurkkapöytään voi ikänään mahtua. Eikä me olla edes kovin itsekkäitä paskiaisia. Me ollaan ihan vitun saatanan itsekkäitä paskiaisia.
"Mikään ei kyllä voita kahden ihmisvihaajan ja elämänpilaajan lämminhenkistä kohtaamista."
VastaaPoistaTää on niin rakkautta.