Mä olen lojunut itseni kipeäksi ja yrittänyt välillä spurtata jonnekin apteekin tienoille diilaamaan lisää mömmöjä. Punaviinit juotin hoitajalle. Mulla on (tai oli) sentään hoitaja. Olisipa hoitojakin. Kuumeessa tosin käy mikä vaan, omatekoisten unien lisäksi vaikka James Bond. Ja sitä on vaan että oi, onpa tää Skyfall tosi hyvä, vaikka oikeesti se on ihan paska ja saamaton raina, joka ei koskaan lopu. Lisäksi se on läpikotaisin harmaa, paitsi ne yhden rikollisen hipsterin murretun oranssit housut.
Mua ei ilahduta mikään. Paitsi tietenkin Pilvi. Se tekee hurrikaanina elämänsä päätöksiä ja mä tuen sitä lähettämällä nauravia naamoja aina kun jaksan. Yhtenä päivänä me mietittiin, että miksi miehet aina kertoo Me Naisten haastatteluissa, että ne rakastuu älykkäisiin naisiin. Naisina me ei uskota siihen. Ainakaan mä en ole ollut koskaan tarpeeksi älykäs joutuakseni kenekään rakkauden tulilinjalle. Mä en rakastu älykkääseen mieheen. Mua kiinnostaa miehet jotka on tarpeeksi pitkiä, tulevat toimeen itsekseen, pesevät pyykkinsä ja ovat hyviä sängyssä. Piste. Muu on määrittelemätöntä ja auki.
Ei ole mikään ihme että elän yksin. Elän luultavasti lopun elämääni yksin. Töhrin sanojani ja katselen vapaahetkinäni niitä korealaisia rakkauselokuvia. Ja Totoroa. Ja Ponyota. Toivottavasti se kaikki on hauskaa ja vaivannäön arvoista. Toivottavasti mä kuolen nuorena. Tai keski-ikäisenä, koska nuoruus meni jo ajat sitten.
Välillä mä kuvittelen hyvästeleväni ihmisiä. Sitten kun jokin määrittämätön määrä hyvän mielen toivotuksia päivää kohti on täynnä, voi hypätä keittiön ikkunasta tupakki suussa. Sitä ennen pitää treenata vatsalihaksia ja laihduttaa pari kiloa, sillä keittiön ikkuna on harmillisen kapea.
Voikohan nuhaan kuolla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti