Tänään olen kävellyt, takaisin ja edestakaisin.
Aamulla satoi lunta tai räntää ja ihmisten jalanjäljet näkyivät selvästi satavassa ja melkein heti sulavassa lumessa. Kengät painuivat räntämaton läpi ja paljastivat tummanharmaan maan, asfaltin ja lupauksen maanalaisesta elämästä. Oksetti taas ja huimasi. Ajattelin miten paljon niitä jälkiä on, miten paljon niitä on ollut ja miten ne ovat hävinneet, toistuneet, muuttuneet, kerrostuneet. Millainen se kokonainen jälki, isompi, laajempi, vuosisatoja muuttunut jälki on? Meidän kaikkien, elävien ja kuolleitten yhteinen jälki, jota itsekin muokkasin siinä kävelessäni. Ja edestakaisin. Aamulla, päivällä, illalla ja huomenna
Maanantaista on ikuisuus. Mä en ole moneen päivään muistanut mitä tein maanantaina tai tiistaina. Jotakin tein, koska tarkoituksenani on aina maanantaisin edetä, edes tiistaihin. Mulla on vaikeuksia naksahdella eri moodeihin, mutta puhuin siitä eilen ääneen ja totesin, että se on helpompaa nyt kun on vähän vanhempi. Kun on aikataulut päällä, ne vaan nakutetaan läpi ja sitten kuollaan.
Naks. Naks.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti