Globaali huoli on noussut mun ja Pilvin ryypiskelystä. Me mietittiin tänään kaikkea juomaamme viinaa ja päädyttiin olemaan huolissamme itsekin. No vitut päädytty. Kohtuullinen annos alkoholia on kaikissa töissä tarpeen. Pelkästään terveydellisistä syistä kannattaa vetää punkkua kaksin käsin ja tasaseen, niin kauan kuin henki kulkee. Sitten kun kuolema niittää, on myöhäistä juoda. Tiskaaminenkin on paljon hauskempaa sikakännissä. Ja joskus kannattaa aamukahvin sijaan juoda vaikka Jaloviinaa, tulee ihan erilainen sävy aamuihin. Tajusimme ettei meillä ole tarpeeksi aikaa juoda. Pakko raivata lisää tilaa kalenterissa ihan vaan dokaamiselle. Mä yritän vastaisuudeessa herätä aina tuntia aiemmin joka aamu ja käyttää ylimääräisen tunnin Jaloviinan juomiseen.

Mä olen tällä viikolla vetänyt neljä yövuoroa putkeen ja lisukkeena aamu- ja päivävuorot päälle. Mulla on kehittynyt jonkinlainen työpaikkaromanssi itseni kanssa. Epäilen että minua on kaksi. Yksi minä tekee säntillisesti työnsä, lajittelee ja laittelee. Toinen minä on tuhoava voima joka kadottaa, hävittää, unohtaa ja repii. Se poistaa esimerkiksi kansioittain kuvia koneelta. Luulen että sen perustarve on olla avulias. Puhdas pöytä odottaa yhtä minua ainakin pari kertaa viikossa. Mikä on menetetty, on menetetty ja sen perään on turhauttavaa haikailla. Mun tulevan viikon missio on saada nämä tyypit tekemään yhteistyötä ja huolehtimaan toisistaan.

Mun maailma on triangeli, jonka kulmissa sijaitsevat kaksi työhuonetta ja yksi avaruus. Avaruudessa mä nukun. Unissani olen syvällä ja kaukana, mutta hämmästyttävän tarkkana. Mä olen nähnyt lohtu-unia, lyhyitä ja selventäviä avainunia, sekä pelkästään elvyttäviä mustia aukkoja. Unet ovat hiljaisia ja tehokkaita. Olen leikkinyt tarpeekseni sosiaalisuusleikkiä, josta on seurannut malttamatonta paskanpuhumista, asteittaisia avautumisia, mutta enimmäkseen painavaa tyhjyyttä, jolle mulla ei ole mitään tekoa. Joskus innostun ihmiskokeisiin, mutta enimmäkseen haluan tappaa kaikki tyypit, kokeilematta. No todellisuudessa en edes halua, koska hetkellisistä mielihyvän tunteista ja ihmisuskosta huolimatta, mua ei jaksa kiinnostaa.

Mua ei kiinnosta kenenkään muun sisäiset tripit kuin omani, mua ei kiinnosta ne kaupungilla parveilevat lamat ja kookospallojen myyjät, itsensä etsiskely tai kehittyminen ihmisenä. Mua ei kiinnosta elämän- tai vihanhallinta tai....no....mikään.

Silti mä en ymmärrä miten joku voi pitää mua kylmänä ihmisenä. Mä olen todellisuudessa ihanin ja lämpimin tyyppi jonka tiedän ja jota koskaan olen koskenut. Mun mielestä teidän kaikkien kannattaisi ajatella näin itsestänne. Loppuisi se saatanan itämaisen viisauden ja urbaanin laman mekonliepeessä roikkuminen, jatkuva narina kaikesta ja itsensä etsiminen.

Mulla oli mielenkiintoinen sananvaihto yhden ihmisen kanssa rakkaudesta. Niin fiksu kun se ihminen onkin, se ymmärsi rakkaudella heti jotain muuta kuin mistä minä puhuin ja kauhistui. Luulen että se käsitti sen sellaisena sen ihmisyyteen ja elämään liittyvänä rajoittavana tekijänä joka vaatii siltä jotain. Vammana meidän(kin) keskinäisessä kommunikaatiossa. Eikö ole aika kammottava ajatus, että rakkaus määrittyy enimmäkseen joksikin pelottavaksi ja uhkaavaksi, heti kun se mainitaan.

Miksei ikinä riitä että se vain on? Sehän tekee siitä ison.