Kävelemisestä

Lounas 

Kävellessäni työhuoneelle aamupäivällä, sain jonkin maailmallisen ahdistuskohtauksen ajatellessani kaikkia niitä ihmisiä jotka jatkuvasti liikkuu kaduilla. Siis kotikadulla, mutta myös koko maapallon kaduilla. Mua melkein oksetti ajatus siitä vilinästä. Mä katsoin kaikkia vastaantulijoita ja ne näytti kaikki ihan samalta. Heräsin jossain puolivälissä matkaa sirkkelikävelevien teinien välistä.

Kävellessäni kotiin, mietin kuinka Saarioisten roiskeläppäpizzoja tekevät yksinhuoltajaäidit oikein jaksaa elää? Kävellä suoraan ulko-ovelta hellan ääreen. Tiskien, imurin ja pyykin sekaan. Kävellä huoneesta toiseen ja hoitaa.

Muutama päivä sitten kahlasin sepelissä. Mua vituttaa suuresti se, ettei kaupunki viitsi tehdä mitään putsatakseen hiekkoja ja paskaa kävelyteiltä. Ajoissa. Mä aivastelen ja tukehdun. Tupakointikin on välillä vaikeaa tässä saastassa. Katsoin samalla kun yksi mummo veti asentella. Se käveli keskellä ajotietä. Siinä oli vähiten hiekkaa. Keskellä kaistaa. Mummoilla on munaa.

Kun kaupunginteatterin kivetyksen ja kävelytien kulmassa olevan mainostaulun välistä on sulanut kaikki lumi, alkaa terminen kevät. Siinä kohtaa voi oikaista muutaman metrin halutessaan. Oikaisin tänään. Hiekkaa, paskaa ja lunta.

Kun maltan muutaman päivän odottaa, tulee nenästä verta.