Valmistaudun hiljalleen muutokseen. Uusin passin, varmuuden vuoksi. Tuntuu etten ole ihan varma mitä kautta palaan kotiin elokuussa, mutta jotain kautta kuitenkin. Tänään minussa läikähti ilo, kun katsoin kuvia tulevasta kesäkodistani, sokkeloista, patiosta, huoneesta ja sitruunapuusta. Elin jo hetken siellä, mutteripannu patiolla, ikuinen kuumuus ja vieraus sylissäni.
Työstä ei oikein tullut mitään ja se työ mikä on muutaman viikon vienyt minua toiseen ilon spiraaliin, tuli tänään hyväksytyksi, ihmettelyjen kera. Kesken se on yhä, mutta otin vapauden pitää iltavapaan, yövapaan ja seuraavapäivävapaan, kaikki yhteen putkeen.
Olin mä eilenkin vapaalla.15 tunnin lopputahmaisen työputken jälkeen upahdin kesken kotimatkan musiikkiin. Se oli lääkettä, jonka nautittuani meinasin itkeä. En ole vieläkään ihan varma muuttuiko rummut tuuleksi kasvoillani, vai paukkuiko niistä lyönneistä nyös baarin ulko-ovi. Olin hyvässä välissä. Tuulessa. Ja suosikkikitaristi sellaisessa tulessa, etten ole koskaan nähnyt. En voi käsittää, kunka ihmiset voivat olla niin lahjakkaita, kauniita, omistautuneita ja samalla nöyriä. Rakastan kiivaasti sitä mitä ne soittajat tekee, käsillään ja päällään.
Koko päivä on ollut hieman sumuinen, väsähtänyt ja täynnä vettä. Ilo, suru, kaipaus ja päänsärky ovat kaikki tarjonneet itseään kuin rikkinäistä sateenvarjoa.
Kaipasin Kainalosauvaa. Pakotin sen kahville. Kukaan ei ole kuin Kainalosauva. Yhtä merkityksetön, rasittava, itseriittoinen, ärsyttävä, huomionkipeä ja silti kaivattava. Luulen, että jos mut joskus pidätetään veriteosta, itseteosta, pahanteosta, murhasta ja taposta, olen tehnyt sen kaiken Kainalosauvalle. Olen yhä varmempi siitä, että tämä ihmissuhteemme on vain pitkitetty ihmiskoe, jossa minä olen se ihminen. En tiedä mitä koetellaan, mutta lopussa mä kuolen. Hetkittäin ajattelen että se on epäreilua.
J. Karjalainen ja Veli-Matti Järvenpää – Haamu ja Marjaana
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti