Pääsiäisen kunniaksi olen muistellut menneitä. Tällä hautuumaalla melkein poltin käsivarteni, kun istuin juomassa kävelykahvia ja kirjoittelemassa juttuja vihkooni. Siitä on kaksi vuotta. Silloin oli vähän vähemmän lunta. Se oli se tarkovskilainen pääsiäinen. Puoliksi harmaa, puoliksi polttava.
Nyt olen ollut enimmäkseen töissä. Seuraneitinä ja piirtäjäharjoittelijana. Marsuvahtius on uutta. Ja pitkäperjantaita edeltävä uptown-amok.
Se olikin mahtava reissu, sillä kotimatka kirjajulkkareista kesti aika pitkään ja oli mitä hauskin ja seesteisin. Nautin niin monta kupillista kahvia, että sitä valui vielä aamullakin korvista. Jouduin vastakkain mielikuvituksellisen ajatuksen kanssa. Sen nimi on minun savolaisuuteni. Olen painiskellut sen kanssa koko viikonlopun. Se voitti.
Nyt painiskelen sen mahdollisuuden kanssa, että kaikki levittämäni savolaispropaganda osuu omaan kaulavaltimoon ja tahraa pyhän vereni. Esi-isäni saattavat olla savonmaalta tiensä pohjoiseen kaskenneita uudisasukkaita. Saattavat ne toki olla lappilaisiakin, mutta silti, jotakin sekavaa niitten kesken on silti tapahtunut, kun tuloksena on tällaista jälkeä. Vaikka minussa olisi puolet petäjästä, en ymmärrä tätä kieltä ja kansanlaatua.
Uptown-amok on muuten sellainen, jonka aikana yritetään päästä Samposta kotiin kahdessakymmenessä minuutissa tai vähemmässä. Minulta kului kuusi tuntia, joten parantamisen varaa on. Poikkeamat reitillä johtuivat eriskummallisen miellyttävästä savolaisseurasta. Illan aikana kuulin myös savolaisen sanovan ihan ääneen ja monta kertaa, että filosofia. Itse tein samalla kenttätutkimusta erilaisista tupakkakopeista ja -paikoista. Teen siitä seuraavan pitkäjournalistisen tutkivan artikkelini.
Seuraneidin hommat on menneet veriin. Siihen liittyy paljon makaamista sohvalla, ruokailua ja nestemäisestä ravinnosta puhumista (pekonismoothiesta). Mä olen ehkä vähän pihalla, mutta peruin eiliset treffit, maatakseni sohvalla ja katsoakseni Vaarallista romanssia. Ihme lahna. Puhuimme ehkä miehistä, eksmiehistä ja potentiaalisista nytmiehistä. Lapsista, elämästä, menneistä, vaivoista, loukkaantumisista, junista, juhlista, maisemasta, kahvilasta, työstä, iästä, paperista ja kielestä.
Tänä aamuna olin jotenkin surullinen. Osaamaton aloittamaan muuta kuin kahvinkeiton. Mietin kuinka kauas universumiin mun on tänään sukellettava, päästäkseni valoisaan aikaan työhuoneelle.
Mun piti sanoa tänään monta asiaa, mutta en sano niitä. Surettaa sekin etten usko rakkauteen. Torjun sitä kirveellä. Se on vähän kuin ei uskoisi mihinkään. Kohtaamisista on tullut enimmäkseen ohittamistilanteita.
Ihme paskaa. Menen töihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti