Yöjuoksun jäljiltä uneni kesti puoli seiskaan. Jippii. Juoksunjälkeiset tavoittivat minut vasta illemmalla, terassilla jonka soljuva reggae alkoi kivistää myös hermojani niin, että lähetin ystävällismielisen naisen pyytämään jotakin muuta, mutta ei enää tätä huumehörhöistä rauhaa, pössyttelyä ja one love, one heart -hihhulointia. Sitten mun nilkat syttyivät tuleen ja alkoivat naksua ja narista. Perse meni viansietotilaan. Pää on ollut viansietotilassa jo pidempään.
Ennen tätä istuin päiväkahvilla kainalosauvan kanssa. Se nauroi minulle nyt suoremmin. Että mahtaa mua nolottaa. Mutta ei mua mahda. Kieriskelen missä huvittaa ja oikeastaan on aika kivaa tuitui söpöä, tuntea. Tuntea niin että tuntuu.
Myöhään illalla mietin ystäväni kanssa vapaapäivää ja kesälomaa. Molemmat on varmaan ihan kivoja. Yritimme muistaa, milloin meillä olisi ollut vapaapäivä. Muistimme sellaisia melkein vapaita päiviä. Ihanan surkeaa. Olin siis pitämäisilläni vapaapäivän maanantaina, mutta sitten tein pari pikkujuttuu....niin ja sitten kello oli neljä ja mä ihmettelin, että mihin mun vapaapäivä katosi? Työmäärään nähden meidän pitäisi kylpeä rahassa kahdesti päivässä. Kummallakin on aina rahahuolia, eikä vapaapäiviä missään. Mulla on tämän lisäksi lapsenkasvatusongelmia, että miten kasvattaa jotakin noin fiksua, joka alkaa muistuttaa mun huoltajaa? Pitäisi olla joku aikuistensuojeluviranomainen joka ottaisi mut huostaan. Mieluiten tänään.
Omat rahahuolet on kyllä tässä kuussa olleet aika marginaalisia. Olen niin tottunut sanomaan että nyt ei ole varaa siihen ja siihen, että hoen sitä kuin mantraa, vaikka oikealla kädellä olen osteskellut tietokoneita ja puhelimia ja punaviinejä ja nähnyt tuhkaukupin puolillaan pulleita sikareita. Piti ihan laskea, että mistä helvetistä tämä oikein tulee? Milloin tämä loppuu? No parissa päivässä tämä loppuu, mutta hetkellisen ja rauhoittavan rahakohtauksen kourissa mietin, että mitä jos näin tapahtuisikin joka kuukausi? Muistelin miltä tuntuu säännöllinen kuukausiansio ja se tuntui hyvältä, oi oi miten hyvältä. Noin niinku ajatuksen tasolla. Pääsin aika nopeasti sille työnkuvatasolle ja sitten mua alkoi jo ahdistustärisyttää. Mieluummin teen mitä huvittaa, vaikka yötä päivää ja nakerran riisinjyviä.
Mulla oli yöllä paljon luppoaikaa ja kävin samalla läpi kaikkia erehdyksiäni, vikojani, takertumisiani ja ahdistuksiani. Siihen ei yksi yö riitä, mutta koska sitä on nyt selkeästi ilmassa, annan sen tulla. Kaiken vaan, samalla tavalla kuin juoksemisen.
Sisälläni on möykkyalueita, herkkiä ja itkunpehmeitä, joita tökkimällä mut saa ihan pihalle. Niitä ei tarvitse edes aktivoida, ne kytkeytyvät itsestään päälle, olosuhteiden ollessa suotuisat. Ne koostuvat peruselementeistä, kuten vesi, turpiinveto, ilo, yksinäisyys, rakkaus ja riittämättömyys. On käsittämätöntä että joudun tutkiskelemaan niitä yhä vaan. Aivan kuin minulla ei olisi oikeutta niihin.
Kesken piehtaroinnin mulle pamahti jokin työmoodi päälle ja päähän iski salama. Se mitä mä olen äänen suhteen miettinyt, onkin ollut mun korvieni juuressa kerran jos toisenkin. Ihmisparka sitäkin voi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti