Tämä keskiviikon ja tiistain sekoitus onkin maanantai. Oli maanantai. Ihan läikkyvää iloa ja kirkumista. Vuoristorataa ja holtitonta työntekoa. Mukamas merkintöjä kalenterissa.
Annoin viime yönä itselleni luvan olla yksityisesti ja itsekkäästi hullu, rakastava ja pihalla. Kykenin nukkumaan yöni ja heräsin vasta kuudelta riehumaan kahvimyllyn kanssa. Menin heti aamusta kemppariin ja ostin ihmeviilan jossa on vain kolme toimintoa ja sillä voi hinkata kynsiään ihan loputtomiin. Entisessä ihmeviilassa on neljä toimintoa ja jokin ylimääräinen metallinen lisäke, jolla voi perata pieniä kaloja. Olen sitten hinkkaillut.
Unohdin syödä. Kävelin ja kävelin. Unohtelin. Tasapainottelin ja melkein keskityin. Illalla näykin salaattia ja äitienpäiväkakkua Marian kanssa. Puhuimme puut ja heinät, kuukkelit ja kalat. Tai jotakin sellaista, rakkaudesta ja pelosta ja ajasta.
Jos eilen sainkin itseni nyljettyä ylösalaisin, niin tänään kiemurtelin takaisin kuosiini. Huvipuistoelämä on vaihtelevaa ja tämä yö ei tunnu menevän ihan putkeen, radalla on pieniä kiviä ja minulla on vaimea tunne, että maailmanpyörä pysähtyy ja juuri minun korini tippuu. Läpi yön lähemmäs maata. Melkein pelkään sitä mustaa siinä matkalla, jos vaikka herään oman kauhuni huutoon.
Olen jo niin vanha että tiedän, ettei siellä ole vastassa pirukaan. Itse saa korjata luunsa.
Tarkistin illalla täältä Tytöstä, että olen kertonut jo kaiken. Olen jopa kirjoittanut Joulupukille. Sietääkin nylkeä. Pitikö sitä olla varovainen sen suhteen mitä haluaa? Luulin ettei se koske minua. En halua nylkeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti