Samperin universumi

Päätin jo aamulla millaisen päivän haluan. Sen piti olla löysän lojuvainen ja stressitön, lämmin, kaunis ja leppoisa, sellainen jonka kuluessa ei ajatella mitään eikä tehdä mitään. Se ei ollut.

Sain raivopäänsäryn. Vasaroimisesta, liimaamisesta, pölystä silmissä, puhumisesta, kuulemisesta, kirjoittamisesta ja aurinkoihottumasta, romahtaneesta keittiön laatikostosta, sekasotkusta ja siitä, että kerma on sittenkin loppu. Muistin mitä unohdin eilen ja tänään ja vittuunnuin täysin. Kaipasin jotain, vapaata hetkeä, valkoista lattiaa, tupakoita lasissa ja parasta kahvia. Seuraavaksi kaipasin saarta, täysikuuta ja aprikooseja. Ja viimeiseksi Pian saunaa. Kaikki meni vähän sekaisin keskenään. Pyörremyrskyksi. Paitsi että ei, vittuuntumiseni oli ihan tyyntä ja toiminnallista, korjaavaa ja alistunutta.

Nää mun hetket. Sanoin niistä kaikkea ja sitten sanoin ne pois. Vapaata rauhaa ei kannata siirtää kuukauden päähän, jos sitä voi tarttua niskasta heti ja käyttää hyväkseen. Mun järjestelyni ja järkeilyni eivät kanna hedelmää, sillä universumi vilautti mustaa aukkoa ihan vittuillakseen. Että laitetaanpa tähän romahtava keittiö ja sitten lopetetaan kermatarjoilu. Seuraavaksi irrotetaan pää sillä samalla vasaralla jolla se laittelee levyjä paikoilleen.

En minä sitä, että itse romahtaisin vähästä tai olisin nytkään romahtanut, mutta se hetki, se karrelle palava tunne siitä, että tässä kohtaa sanon seis. Mutta ei voi. Kun istahtaa, tulevat kaukaisemmat hetket, enimmäkseen hyvät, liian unohdetut, sellaiset joista ottaisi tukea jos jaksaisi. Ja niitten myötä tulee itku ja ihmetys siitä, että on sallinut itselleen unohduksen, ettei ole vaalinut niitä, tehnyt niistä voimavaroja. Ja että ne vain tulevat vaikken haluaisi.

Yöllinen masennuskausi levisi uniin, mustui entisestään. Aamulla on aina aamu, se tavanomaisin aamu, kaakaota lapselle, ohutta puhelua puolin ja toisin. Sama aamu, samat asiat hoitamatta ja muutama lisäunohdus. Tekstareita ja sähköpostia muilta kitiseviltä, armonaikaa muutama päivä.

Ei menneisyyteen voi tarttua ja elää sen kustannuksella tai sylissä. Eilinen on aina eilinen ja se on vielä osittain kehittymättömänä kiinni ihossa. Vuosi sitten on koteloitunut ja kaukana. Hetket tekevät aikamatkoja.

Siedän nyt aika huonosti kertomuksia urheista teoista, itsensä ylittämisistä tai vaikka vuorikiipeilyn vaaroista jotka johtavat oman käden irtileikkaamiseen. Menkää ja tehkää. Kiivetkää. Mä menen nukkumaan ja laitan puhelimen pois päältä. Itken tunnin.

- - -

Suklaakakkukorjaus. Minä sain suklaakakkua. Paljon suklaakakkua. Minut on kuultu, nähty ja luettu oikein. Minulle tuotiin suklaakakkua nenän eteen ja sanottiin, että minä saan syödä sen kaiken ihan yksin. Olipa hyvää suklaakakkua. Kaikki on hyvin.

Samperin universumi. Ja kaikki suklaaolevainen. Aikahetket ja -matkat.