Näkemiin

Väliaika.

Melkein näin tänään jotakin. Menin kauppaan ilman silmälappua. Kardinaalivirhe. Aurinko porautui silmän läpi aivoihin ja preparoi ne ihan uuteen uskoon. Tai ehkä vain ennalleen. Viiltokipua, sahanpurua ja -laitaa, megalääkitystä ja lappu takaisin silmän päälle. Mä sanoudun irti tuosta saatanan elimestä. Revin kohta kokonaan irti, niin loppuu tuo toimimattomuuden toimittaminen.

Mä huomasin kirjoittaneeni vahingossa romaanin. Laitoin sinne kaikki miehet ja tein itsestäni vihdoinkin sen hämähäkin, joka olen jo pitkään ollut. Sen kunniaksi syön kärpäsiä. Niitäkin vahingossa, sillä luulen silmähaavan revenneen uudelleen, umpi-innostuessani hetkellisestä näkemisestäni. Niinä tunteina kun näin selvästi, etsin käsiini vanhan alun, mutta löysinkin vanhemman alun. Seuraavaksi siivosin gmailini, koska arvelen kohta kuitenkin kuolevani ja jättäväni jälkeeni epäilyttävää ja paljastavaa materiaalia. Löysin mun ja kainalosauvan (melkein) kaikki tallennetut pikaviestit. Niitä on aika paljon. Vuodelta 2008 säästettyjä. Sitä ennen on tyhjää. Helvetti. Kuusi vuotta keskustelua.

Silmän lisäksi revin itseni irti. Pakko on. Ei tämmöinen peli vetele.

Toinenkin näkemisen hetki oli. Kävin läpi toukokuun. Ei sieltä erota mitä mä olen puuhaillut tai kenen kanssa. Rakkaus on pulkka hiekassa. Koskaan ei sada ensilumi. Olin tuhoamassa koko kuukauden, mutta päätin antaa olla. Että muistaisin. Sen kunniaksi hetin roskiin sinisen mekon.

Saapa nähdä (tai siis vissiin ei saa) mitä musta on aamusella jäljellä. Nyt menen viemään roskat.