9/22/2013

Ootko sä rakastunut vai muuten vain masentunut?



Laskin nukuttuja tunteja. Niitä oli tarpeeksi ja vähän liikaa. Ilmeisesti mun on nukuttava vähän lisää liikaa. Unia ei voi laskea, ne ovat uneksimatta. Ja päiväunille on lyöty lättyyn niin, että maali naamasta ropisee.

Mikään ei tapahdu huomaamatta, mutta kuin varkain unohdan ostokseni kauppaan, tuon sieltä väärää hiusväriä, unohdan ettei kirjoittava dvd kirjoita, unohdan kaiken muunkin, onneksi enimmäkseen senkin mitä kaikkea unohdan. Unohdun kahvilaan ja olen unohtanut kaikki laatuvaatimukset juomani kahvin suhteen. Siksi olikin aivan ymmärrettävää, että ystäväni kysyi hieman huolestuneena otsikon kysymyksen. Se on oikein osuva kysymys. Varsinkin minulle.

Piti nukkua kymmenen tuntia ja sitten kävellä aika paljon.

En ole rakastunut. Vielä. Elokuvakohtausten huumassa melkein jo tuntui siltä. Vähäsen. Minusta ei ole kilpailijaksi yhdellekään järkevälle naiselle, joka osaa istua tyynesti ja jonka huulipuna pitää ja pitää ja pitää. En ole myöskään yhtenä aamuna herännyt psykoosissa, kuten tänään eräs tuttavani ehdotti. Se ihmetteli kuinka minulle aina sattuukin kaikenlaista? Ei minulle satu kaikenlaista! Turha kuvitella. Ja on tosi ikävää sanoa toista psykoottiseksi, kun itse on lääkäri. Toinen sanoi ihan suoraan, että olen hyvä jätkä, enkö jo tajuu? Minua on helppo lähestyä ja minusta on helppo päästä eroon! No tietysti on, kun valitsen varsinkin miehet sen perusteella, että tiedän niiden häviävän napsautuksella, olevan kaikin puolin tunnevammaisia ja kykenemättömiä ihmissuhteisiin! Vielä sokerina pohjalla, tuli puhelu alan baarista. Siellä toivottiin järkevää juttuseuraa. Oli ollut viikonloppuna vilskettä ja minua kaivattiin tasapainottamaan tilannetta. En mennyt. Minä en ole enää hyvä jätkä. Se loppui kuusi tuntia sitten. En vaan ala enää. Minulla se isoin vamma on ja nyt on käypä hoito käsillä.

Kokeiluni, jossa esimerkiksi miehiä on eri tarkoituksiin, on ihan vitun pahasti epäonnistunut. Mä en halua enää ketään yhtään mihinkään tarkoitukseen. Paitsi ne kaikki ihmiset haluan, joiden uskon pysyvän ilman mitään vitun piirileikkejä ja säätöjä. Ihmisinä. Minä en enää tiedä mitä se ihmisyys on, mutta minä tunnen sen kyllä.

Jo nyt tuntuu paremmalta omassa kehossa. Olen mielikuvissani sahannut päitä vadille. Verta on kaikkialla. Sen lisäksi olen tajunnut, että mun täytyy juosta enemmän. Ja aloittaa selibaatti. Kuudessa tunnissa mä olen vähän peruutellut sitä selibaattiasiaa, mutta vielä olen kohtalaisen varma että se on ehkä, edes osittaisena, tarpeellinen. Puolipäiväselibaatti ei kuulosta kyllä kovin rajulta elämänmuutokselta.

On mulla myös pms. Se on kyllä taivaan lahja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...