 |
Yöpyöräily |
 |
Päiväkahvi |
Sen jo aiemman huomion lisäksi, ettei minua lasketa, minun tulisi kuulemma katsoa ranskalaisia elokuvia ja ottaa oppia niitten naisten tyylikkyydestä ja ihanuudesta. Mietin milloin olisin itse puuttunut jonkun kanssaihmisen ulkonäköön samalla tavalla. Sanoisinko jollekin urpolle, että olet tyhmä ja ruma, sössötät ja haiset. Muutenkin olet väärän värinen. Mene elokuviin oppimaan. En ehkä. Saattaisin tietenkin sanoa, että vaikka olisit viimeinen ihminen maailmassa itseni lisäksi, juttelisin linnuille ja puille ja matkustaisin tekemään sitä toiselle puolelle maapalloa. En edes vihjaisi mahdolliseen susirumuuteen, nilkuttamiseen tai vaikka mielenvikaisuuteen. Niille ei paljoa voi. Edes se tilannetajuton idiootti, joka itse saisi viettää elämänsä ranskalaisella elokuvakanavalla, muttei silti yltäisi samaan viehättävään tavanomaisuuteen mihin itse yllän, ihan ilman elokuvia ja ajattelematta. Olisin voinut sanoa muutaman sanan sen omasta ulkoisesta olemuksesta. En sanonut. Enkä sano nytkään. Vaikka kuinka tekisi mieli. Hirveesti.
Parasta on tietenkin sanoa paskoja asioita toisesta ihmisestä juuri silloin kun se tutisee väsymystä ja töitä, itkee huonoja parisuhdejuttuja iltapäivälehdestä (jokaiselle on joku, olet vaan kranttu) ja sen lattekuppi on tyhjä. Niin minäkin tekisin. Silloin saattaa saada väärän tuntemuksen siitä, kuinka oikeaan osuukaan ja kuinka nokkela itse osaa olla. Toisaalta, jos seurani tuntuu ylitsepääsemättömän vastenmieliseltä, niin voi painua helvettiin katsomaan ranskalaisia elokuvia. Niitä riittää, minua on onneksi vain yksi. Ja kaikki elää onnellisena elämänsä loppuun asti.
Onneksi on oikeita ihmisiä. Muusan lauluja ja luvattu pannukahvipakopaikka, niin salainen, etten ole vielä itsekään ehtinyt sinne. Ja nakkeja. Ja vippilippu elokuvafestareille. Ja minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti