Ei olla olemassa

Tänä yönä olen täynnä pelkoa
en tietäisi minne kävellä.

Ei kuolemaa voi elää
ei elävä muista kuolemaa.

Halu olla haluamatta on suurempi kuin halu.
En voi haluta enää vähempää.

Annoin ruumiilleni lahjan. Kaikki mahdollisuudet revetä kappaleiksi, kenen tahansa käsissä, missä tahansa. Se oli kuuliainen. Nyt se jaksaa vielä uikuttaa ja täristä. Haluan eroon siitä. Surkea ja sortuva ihmisiho, aina kylmissään ja kerjäämässä.

Tässä sodassa on vain yksi kaatunut ja yksi tuntematon sotilas joka nousee aina uudestaan, viimeiseen hyökkäykseen ja viimeiseen mieheen

sinä et ole viimeinen mies
et ole viimeinen
et edes mies.

Vuoteeni on homeessa ja kylmä
en jaksa maata sitä
lämmittää meitä molempia.

Istun elämän reunalla ja minulla on punaiset varpaankynnet.
Voiko sielunsa kääntää kuin pyhävaatteen ja villasukan.
Saumat sisäänpäin.

Joulu
hiljaa hiljaa
puuroutuu askel
punaviini sekoittuu sieluun.

Hidas itsemurha on loppumattoman krapulan kaltainen pään irrottava tila
jonka ansiosta keho kokee jatkuvia shokkeja.
Niiden tarkoitus on ilmiantaa ihminen sisälläni.

Kuka täyttää minut,
kuka tekee ahtaaksi ja rajoittaa liikkumistani.

Kääriydyn vanhaan, juuri sopivan kokeneeseen peittoon ja valvon sen sisällä kuin toukka horteessa. Joskus erotin, en enää, sateen varovaiset kysymykset. En osaisi enää  vastata. Sanoisin, että rakastan aina väärin. Sadettakin väärin. Siksi se ei enää kysy minulta mitään. Tiedän että se koskettaisi minua kyllä jäisillä sormillaan jos jaksaisin antautua sille.

Kaikissa huoneissa olen yksin
ja tuuli puhuu
läpi homeen.

Sinä olet läsnä ja poissa ja tukkoinen viemäri. Et edes olemassa. Tulevaisuudessa kaikki naiset ja menneisyydessä. Minä en ole olemassa. Leikkaan itseni irti kuin siivun maustekakkua, liian ison palan jota en jaksa syödä ja sitten haluan oksentaa.

Yössä oleminen vaatii hengittämistä
eikä minulla ole siihen voimia.
Samalla kuuntelen ruumiini särkymistä
katselen kynsien lohkeamista.

Se on. Taltioinut jokaisen iskun ja hipaisun
ja nyt se on täynnä ja alkaa vuotaa.

Olen häpäissyt rakkauteni monta kertaa
en halua jättää minulle valinnan varaa.

Joko tai musta ja valkoinen
harmaantuvia mustelmia silmäluomen alla.

Pahoinpitelen itseni päivittäin
ettet sinä ehtisi ennen.

Ei ole tasapainoa kivun ja sen tuottamisen välillä
lyönti on heiluri ja kellon vetämiseen tarvitaan henkäys.

Niin kauan kuin hengitän olen kuolemaisillani.

Kun katson sinua olen yksinäisempi kuin koskaan yksin. Enemmän kuin yksin yksin olen jos yritän olla olemassa.

Kysyn kissalta haluaisiko sekin leikkiä karkkipaperilla.