En ole hukannut puhelinta rantaveteen

Paras lääke masennusahdistusitkuun ja hengittämättömyyteen on se, että pesee hampaansa ja tiskaa. Ensiapuna voi käyttää myös osta jotain purkkeja -metodia, joka tuskin on Pilvin itsensä kehittämä, mutta toimii. Sitten voi mennä makaamaan turvakotiin, katsoa televisiota ja juoda mustaherukkamehua. Maailmasta tulee hetkeksi uusi. Kaikkeus syntyy tyhjästä. Paino sitä, ettei sitä aluksi ole ollenkaan. Olisi järjetöntä kuvitella mitään muuta.

Aamulla voi värjätä tukan ja päivällä jo huomata, että on hengittänyt menemään ihan itsekseen. No, melkein.

Elämä on yhdentekevä pätkä summittaista ja rajattua elinkaareksi kuvailtua tointa, joka sisältää hetkellisiä tuntemuksia olemassaolosta, rakkaudesta ja energiasta. On varmasti aivan sama, viettääkö sen surkutellen saamattomuuttaan tai ahdistuuko siitä minkä on saanut. Ei ole minun syyni, jos en mahdu maailmaan tai jonkun elämään. Minulla on yhä mahdollisuuteni rajata. Välittää halutessani tai olla välittämättä.

En kadu rakkautta. Ei ihmisen kokoinen mittakaava ole niin iso, että sillä olisi mitään väliä.

Itkin eilen hirveästi ja sanoin lopulta Söpöliinille, että minä  haluan rakkautta, turvaa, silityksiä, unta ja jäävettä. Ja rauhaa. Sen mielestä se oli kohtuullista perustarve tavaraa, joka kuuluisi kaikille. Paitsi jäävesi on ehkä pröystäilyä. Ja sitä mulla on. Jäävettä. Ja tänään mulla on ollut hetkellisen hyvä mieli siitä, että näytää lopulta kuitenkin siltä, että yhden menettämäni ihmisen tilalle tulee kaksi uutta. Koen menettäneeni paljon ja osia itsestäni, mutta se ei ole mitään sen rinnalla, mitä uutta kasvaa tilalle. Ainakin toivoisin niin. Joskus se vaan tekee niin kipeää, ettei meinaa osata hengittää. Sekä lähteminen että tuleminen. Se kun joku tulee ja menee.

Hups ja apua. Mun pitää mennä muuttamaan ja tanssiaisiin. Kaikki on kesken.


Scandinavian Music Group – Valmis