Kaksi kertaa elossa

Risto 

Pistarit 

Enkelipäiviä on maustanut musiikki. Ilman musiikkia olisin varmaan jo ajat sitten kuollut. Basso joka väkisinhakkaa sydämen takaisin toimintaan. On pakko mennä vessaan itkemään ja tarkistamaan, että on sydän. Ja virtsarakko. Että on elossa. Kaksi kertaa. Kaksi kertaa elossa.

Kun Pistarit soittaa ja laulaa Love hurts, tajuan olemani. Hetken aikaa harmaata teräsjäätä ja aivan yksin. Kaikki ympäriltä häviää tai oikeastaan muuttuu hetkeksi näkyväksi. Tämä kaikki. Ja ystävät siinä. Kiinni toisissaan ja minussa. Lämpimän lihan jatkumo, paitsi etten minä sula. Joku poika sylkee naamaan, vittu sä olet kaunis.

Joskus häviävän pienenä hetkenä, aamuyöllä 3.52 minusta tuntuu, etten matkaa enää avaruudessa, etäänny yhtään mihinkään. Avaruus matkaa minussa ja se tulee sisään ikkunasta ja lävitseni. En ole mitään sen tiellä, en lihaa, en ihmistä, pelkkää olematonta. Kuitenkin tunnen sen, melkein kuin ikkuna räjähtäisi ja sirpaleet osuisivat minuun, ihan jokainen, vaikkei se tapahdu. Loputtoman jäisenä parahdan itkun tai pienen huudon ja juoksen pois alta. Katson ulos ikkunasta. Pilvi liikkuu, taivas on aukkoina siellä jossakin. Valmiina hyökkäämään, olemaan ilkeämpi kuin koskaan. Valtava musta kieli joka nuolee kaiken pois. Kaiken olemattoman. Vaanii lyönneillään. Miten siitä tuli noin vitun ilkeä?

Mun naiset, lumikuningattaret, neliapilat, hehkuvat rakkautta. Pakko itkeä kahvilan pöydässä. Ensin ilosta, sitten nauraa ja itkeä ja lopulta vaan itkeä oma suru.

En osaa hengittää, en osaa silittää. Osaan keittää kahvia. Ja laulaa huonosti. Laulankin.

Soundtrack:  Sydän