12/10/2013

Liikaa juureksia ja vähän itsemurhaa


Jännä miten aikuinen ihminen voi käyttää koko päivän siihen, että suunnittelee mahdollisesti kohta kipaisevansa lähikauppaan. Ja mullahan rima nousee koko ajan. Saatan mennä vähän kauemmaksi kauppaan vain ruoskiakseni itseäni vähän tästä saamattomuudesta. Jos elän siihen asti. Minkä ikäisenä voi alkaa käyttää niitä palvelulinjoja jotka hakee kotoa? Minkä ikäisenä olisi syytä pariutua, jotta se toinen kävisi joskus kaupassa?

Pääsin lopulta sinne kauppaan. En tiedä mitä mun kokopäiväiselle nälälle kävi, mutta mä ostin jotain kolme kiloa punajuuria ja kaksi kiloa lanttua ja saatanasti kirnuvoita. Jäin vielä kiinni se lanttupussi kädessä. Annoin ohjeen herkullisiin lanttukuutioihin. Se vaan tuli jostain. Mulla ei ole harmainta aavistusta mistä. Mutta kyllä mulla kuola valui. Ja näillä eväillä selvinnen kevääseen.

Olen unohtanut kehittää itseäni miehenä sitten eilisen, mutta tänään mulle avautui oiva tilaisuus kehittää itseäni itsemurhaajana. Se on varmaan mun kohdallani ihan sama. Sitä ei lasketa, että kävelin koko yön ympyrää makkarissa ja itkin. Mä vaan luovuin naiseudestani siinä prosessissa. Joskus yöllä mietin, että tapankohan mä joku päivä itseni oikeasti. Mutta en mä tapa. Mä keksin jonkin korvaavan hommelin. Pilvikin sanoi että mun pitäisi saada täyttyä. Se korvaava hommeli tuli tänään mun viereen istumaan kun olin juomassa jättilattea. Sanoisin sitä enkeliksi, jos uskoisin muihin enkeleihin kuin Peter Falkiin. Se sanoi että mulla on ihana neule. Ja että mulla on ihana kaulaliina. Ja että mä olen ihanan värinen. Ihan itseni värinen ja näköinen. Sitten se sanoi, että pitäisi ostaa villasukkia. Minä sanoin että kiitos ja minä haluaisin oman mummon joka neuloisi minulle villasukkia. Ja haluaisin paljon muutakin. Se sanoi, että voisin mennä taitoluistelemaan. Koska näytän siltä että se sopii minulle. Sitten se piti minulle puolen tunnin oppitunnin. Kaatumiset ja kaikki. Menen aamulla jäälle. Toivon salaa, että pää halkeaa. Ja täytyn jäästä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...