Sekoitan joskus unen ja toden. Ja joskus unet muuttuvat todeksi. Juuri kun tuudittaudun siihen, että onneksi mä kohta herään. Sitten venytän itseni sellaiseen Da Vincin ihmisasentoon ja törmään elävään lihaan. Kuumaan ja lämpimään. Keitän sille kahvia. Ja herään vielä monta kertaa. Jotkut miehet on hämmästyttävän poikia. Kestäviä, joustavia ja lempeitä vastaanottamaan kaiken, ilman pelkoa, ikuisesti hymyillen. Kyllä vähemmänkin uskovainen tulee sellaisesta uskoon. Ihmisuskoon ja lihauskoon.
Mulla on varsinaiset enkelipäivät päällä. Olen joutunut varmaan jonkin valtavan suojelukseen. Totoron tai jonkun muun leppeän piirretyn. Se lähettää mulle pikkutotoroja naposteltavaksi ja panee mua ihan kuusnolla. Ja ystäviä se lähettää. Niiden kanssa saa hihittää naistenvessassa, olematta koskaan aikuinen. Naistenvessoista löytää valtavat määrät rakkautta mua kohtaan. Joskus joku jää rysän päältä kiinni kirjaillessaan nimeäni seinään.
Lattialla on levällään vanhoja päiväkirjoja, kissa ja tyynyt. Mä pesin kuin nainen, kieriskelen lihassa ja jäässä ja omissa sanoissani. Näen niistä unta ja unohdan mitä maailmassa tapahtuu. Luovutan ja irrotan ja olen vähän leijana, sopivasti sekamelskainen ja takussa. Olen aina.
Aamulla sanon että katso, siellä on maailma, siellä se elää ja liikkuu, koristelee joulukuusta ja sataa vettä. Liha sanoo että huoh ja käpertyy muhun kiinni niin etten voi hengittää. Vähän aikaa se on ihan jees.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti