Maaliskuu ja mustat aukot

Sika alkaa helpottaa. Röhkin pahimmin aamusella, jos satun heräämään. Useimmiten en herää. Viime päivien ruokavalio on koostuntut kiitettävän usein mustaherukkamehusta ja sipseistä, joten sen suhteen ei ole paljoa petrattavaa. Ja banaanipannukakkuja. Niihin tarvitaan yksi banaani ja kaksi munaa. Ne vispataan soossiksi ja paistetaan. Minä syön banaania hyvin harvoin. Viime vuonna söin kahdesti. Kerran grillattuna jälkkärinä Espanjassa ja kerran uuden omalääkärin antamana aamupalana. Olen siis saanut aamiaisen vuoteeseen kerran viime vuonna. Olen kiitollinen. Unohdan aina kaiken kivan mitä tapahtuu. Kukapa ei haluaisi kiinnittyä mieheen, joka tuo banaanin sänkyyn heti aamusta. Äh, nyt mä unohdin että sain toisenkin kerran. Aamiaista. Olen kyllä kiittämätön rupikonna.

Onneksi huomenna koittaa maaginen ja odotettu maaliskuu. Maaliskuun ihme on tulossa. Ei tarvitse kuin istua ja ihmetellä ja katsoa miten kaikki taas kerran muuttuu kokonaan ja konkreettisesti ja elämäni mies tai nainen tai mikä se nyt onkaan, kävelee luo. Ja kaikki muukin siis muuttuu. Mietin jo itsekseni, että soittaakohan se vai tuleekohan se oven taa? Se kaikki. Kyllä nyt jännittää.

Universumi on siitä kumma ketale, että se tekee temppunsa vaikka olisin yrittänyt pitää etäisyyttä ja kerätä voimiani. Maaliskuu nimittäin alkoi oikeasti eilen. Mulla oli pitkän pitkä ja kofeiininhuuruinen sessio Sen yhden miehen kanssa. Oli taas aika puhua naisihmisistä, puhumisesta, himosta ja sen sellaisesta. Uskaltamisesta, ryhtymisestä, luovuttamisesta ja universumista. Tarjosin miehelle maaliskuuta ja uskomista minun horoskooppiini. Ei siinä voi varsinaisesti hävitä. Kun on ihan sama, niin horoskooppikin on ihan sama.

Siinä puhellessamme tajusimme, että universumin kehä alkoi kiertyä ympärillemme. Asioita alkoi tapahtua. Minun silmäni avautuivat ensimmäistä kertaa tänä vuonna ja melkein huusin ääneen, että minähän näen! Minä näen ihmisiä! Ja minä näin. Yksi hävinneistäkin oli joukossa. Kainalosauva katsoi minuun ja vilkutti. Sovinnon ele. Ja minä hyväksyin sen. Se teki minut vähän surulliseksi, sillä tajusin ettei paluuta ole. Luottamus ei palaudu ehkä koskaan.

Innostuimme tekemään testin universumille. Meillä alkoi olla vähän kiire ja annoimme sille viisi minuuttia aikaa tuoda se elämäni mies siihen ja Sille yhdelle miehelle kaikki muu ja nainen. Universumia alkoi vissiin vituttaa, sillä se antoi miehelle aika ikävän merkin siitä, ettei aika ole vieläkään kypsä. Minulle universumi ei antanut enää mitään. Paitsi sitten kun kävelin kotiin. Vastaani käveli mies. Se oli kiireinen munkki. On ehkä asiallista jatkaa selibaattia vielä hetki.

Tarkoituksenamme ei ole lannistua. Jatkamme sessiota tänään. Emme aina ole Sen yhden miehen kanssa samaa mieltä asioista, mutta päätimme että otamme ohjenuoraksemme Esko Valtaojan tokaisun. Maailmankaikkeudessa ei tapahdu mitään merkittävää ennen kahtatoista. Olen kohta myöhässä, mutta olen röhkinyt koko aamun ja olen vähän heikossa hapessa. Ja kun universumi kerran aloitti liian aikaisin, on ihan sama, jos tänään vähän myöhästyn. Juon vielä yhden kulhollisen mustaherukkamehua.

Illalla sättäilin Vuoren kanssa. Luottamuksesta ja kiintymyksestä ja entisistä suhteista ja lannistumisesta ja pelosta ja masennuksesta ja siitä miten jokin ihan paska ja ikävä, esimerkiksi Kainalosauvan katoaminen, on aiheuttanut senkin, että Vuorelle ja Muusalle on tullut tilaa mun elämässä. Mä tietenkin näen Vuoressa oman luottamuspulani. Vuori peilailee paljon sellaisia asioita jotka tuntuu musta hyvältä. Ja Vuori on Vuori. Se saattaa muistuttaa tyyneydessään mun muinaista terapeuttia. Maksan sille onneksi paljon vähemmän ja enimmäkseen pähkinöillä. Ainakin toistaiseksi. Enää en ainakaan pelkää, että kuormittaisin sitä liikaa. Saan kuormittaa. Kyllä se sitten sanoo jos kuolee mun mustan alle.

Tähän sanoisin jotakin suuremmasta mustasta aukosta. Siitä vaikeasta. Niin isosta, etten uskallakaan sanoa sitä ääneen. Vihaan sitä, pelkään sitä ja odotan että se häviää. Luulen että se tulisi käsitellä jotenkin muuten. Vaikkapa hyppäämällä siihen. Todellisuudessa se ei ole minun musta aukkoni. Minulla voi olla kiviä kurkussa sen vuoksi, voin olla tulehtunut sisältä päin, voin itkeä kaikissa unissani, mutta se ei ole minun. Toivon silti ettei se enää laajenisi.