4/19/2014

Ei satu niin paljon kun on suussa lammas



Joogaan tuolissa. Suoristan selkää. Selkänojan ja selän välissä kehrää kissa. Ulkona liikkuu jo autoja. Yön valo hämärtyy kohta aamuksi. Linnutkin ovat kimeitä.

Vaikka päiviä piinaakin helvetti ja liha, on välissä hienoja hetkiä. Niitä joiden varjolla säilyy hengissä ja elävänä. Hengessä. En taida kovin usein kertoa niistä. Oikeastaan en mielelläni kerrokaan, sillä silloin joutuisin avautumaan aivan uudella tavalla, paljastelemaan todellisuutta. Siellä on kerroksensa, jotka eivät kirjainten seasta erotu. Ihmisiä ja suhteita joista ei voi puhua ääneen, paljastamatta. Silti paljastun jatkuvasti.

Katsoin edellisiltana ystäviäni ja heidän ystäviään. Lammasta suussa ja pinot noiria. Liha rauhoitti koko viikon jatkunutta syömättömyyttäni ja viini väsytti. Sellainen tila, jossa voi maata pöydän alla kuin kotonaan. Isäntä kaatoi päälleni viiniä. Joku rikkoi lasin. Joku joi teetä. Joku teki ruokaa. Vuori lumosi ja silitteli kissoja. Nietzsche. Taivaalla sini ja pilviä. Lapsuuden maisema. Laskeva aurinko. Ystävyys. Helppous. Lajien synty. Minua huvitti se, kuinka isäntä niputtaa meidät. Vuoren ja Muusan kanssa minusta tulee osa kompaktia kimppua, joka esitellään uusille lajitovereille noina hulluina. Nuo hullut. Ne hullut. Parasta siinä on, että tunnen itseni jatkuvasti vähemmän hulluksi. Mutta Isäntä on kaunis ja lämmin mies. Se saa sanoa.

Olen maannut koko päivän itseäni, erilaisissa asennoissa ja tunnustellut sellaisia arkoja kohtia. Ja siihen on kulunut koko päivä. Ja ilta. Ja tämä yö. Ja aamu. Olen kävellyt jalkapohjani rakoille. Ehkä tanssinutkin. Arat kohdat ovat mustia aukkoja ja tähtiä. Ne ovat välillä kivuliaan lämpöisiä kohtia ruumissa tai sitten tappavan kylmiä. Rakkaus ja puute ovat syöpyneet samoihin  kohokohtiin. Rinnoille ja korvaan. Nämä kummallisen lämpimät talvi ja kevät ovat tehneet minusta kylmän. Olen jatkuvasti pukemassa uutta paria villasukkia ja kietoutumassa turvavillatakkiin ja vilttiin. Kylmyyden on pakko tulla sisältäpäin.

Hartiat ja pää ovat jumissa. Aivot vielä pahemmassa. Tukossa. Mietin mistä kaipaus syntyy. Miten sen voi niellä. Sitä varten pitäsi olla musta aukko. Suurempi musta, kuin tämä kaikki kantamani.


kun katsot kauan pimeyteen, katselee myös pimeys sinuun. - Nietzsche

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...