Sinut hampain silvotaan

- Mitä pyydät, se sinulle suodaan,
jos lähdet sä maailmaan.
Siellä veresi kuiviin juodaan,
sinut hampain silvotaan.

- V.A. Koskennniemi


Yli viikko suljetulla kotiosastolla.
Puheesta ei oikein tule mitään.
Mikä tekee minut juuri nyt onnelliseksi?
Ihmisviha.
Vastasin näin.
Sitten tanssin.
Vastaisin näin ja katoaisin.
Tulisin niellyksi ja puhaltaisin saippuakuplia.
Jos olisi mitä puhaltaa.
Fairy on loppu.
Jos olisin olemassa.
Kourin kodin nurkkia, kilpaa kissakäpälien kanssa.
Pidän selän suorana.
Olla poissa ja läsnä, lukossa ja auki, samaan aikaan.
Tämän piti olla ohi jo.
Vuotta sitten.
Mihin minä jäin.

Lukemattomattomat jo useita kertoja luetut vanhat lauseet, muistamattomuuden keveys, muistamisen ja ymmärtämisen taakka.
Hiljennetty puhelin, hiillostettu elämä.
Kuulaat yöt, jotka luovuttavat valonsa aamulle ja kesäpäivälle.
Suljen kaikki ikkunat ja nukun.
Päivä paistaa makuuhuoneen kaihdinten läpi sisään.
Yö on hiljaa.
Kylmä päivä, kuuma aurinko.

Kylmä ja jäinen minä, villasukista raskas.

Luen päiväkirjasta, enkä muista.
Olen kosinut ennenkin.
Henriä olisi pitänyt odottaa 14 vuotta.
Määräaika taitaa olla umpi.
Toni ei ota vaimokseen naista, joka katsoo Ally McBealia ja tienaa huonosti.
Vähän, ihan vähän hihityttää, ei vielä ääneen.

Jos olis valtaa niin kuin on mieli.

Äiti sammui autoon.
Heräsin aamulla lehmän ammumiseen.
Ikkunan takana. Kuura maassa.

Seuraavana yönä itkin itseni paniikkiuneen.
Humalainen örinä ja seinät verhottu haulikoin.
Joku on valmis käyttämään niitä.
Heti.

Pääsen kotiin, olen uupuneista uupunein.
Itkusta ruvella.
Kissa on vastassa rapussa.
Mies on jättänyt oven auki.
Se on ollut auki pitkään.
Avain on kadulla.
Ja talonmies.

En pysty lukemaan näitä.
Rakennan pesän.
Kasaan tyynyt keoksi ympärilleni.
Vähän lisää.
Luen.

Todellisuudessa ei ole tätä päivää.
Ei yötä.
Ei iltaa.
Todellisuus ei jaksa olla olemassa tänään.
Ei huomenna.
Ei illalla.
Ei ensi viikolla.