7/12/2014

Viisaus asuu vanhojen naisten mustelmissa




Vanhemmalle naiselle parasta seuraa on vielä vanhempi nainen. Mustelmissa on tarpeeksi samoja sävyjä, jotta niiden todellisuudesta voi olla yhtä mieltä. Mustelmista, rakkaudesta, puhumisesta ja universumista voi puhua samalla keveydellä. Painon tunnistaa muutenkin.Vanhemmalla naisella on parempia tarinoita kuin nuorella miehellä. Naisen ei tarvitse madaltaa ääntään ja sanoa painokkaasti itsestäänselvyyksiä.

Nainen muistuttaa minua siitä, että universumi vastaa, kunhan siltä muistaa pyytää selkeästi. Ja tarvitaan myös tietoinen päätös, että nyt olen valmis tähän. Epäilen että universumi on sekopää friikki tai sitten siellä on pelkkiä kesätyöläisiä juuri nyt. Nainen epäilee, että todellisuudessa universumilla on erikoisosasto hälytysvalmiudessa meidän takia ja ne huokailee siellä, että eikö noita ämmiä saa millään hiljaiseksi?

Kyllä minä varmaankin pyydän jotakin, kunhan ehdin ja osaan muotoilla asian niin, että typerä universumin erikoisosastokin tajuaa mistä on kyse. Pilvin kanssa mietittiin, että universumihan toimii niin, että kun täsmäpyytää elämänsä rakkautta, niin se lähettää juopon ja erittäin mielisairaan ramman ja pienimunaisen urpon stalkkaamaan sua. Sitten joutuu taas väsäämään nopean reklamaation. Että en minä tätä tarkoittanut. Taaskaan. Kun niitä umpivammaisia munattomia urpoja alkaa olla piironginlootat pullollaan, niin alkaa vääjäämättä vituttaa.

Pilvi: Vain ne miehet lasketaan, jotka on sun sohvalla rakastamassa sua.
Sari: Niin. Mun sohvalla on aprikooseja.

Sari: Olenko mä ihan vammainen.
Pilvi: Voi olla. Mä joskus mietin ihan samaa.

Naispäivät tekee minusta kuitenkin aika iloisen. Naiset muistaa ruokkia toisensa, ihan konkreettisestikin. Siihen ei mitään ihmeitä ja universumia tarvita. Tai miehiä. Sen kun leikkaa tomaatista siivuja ja palan kalaa. Niitä saa kaupasta.

Mutta miehilläkin on hetkensä. Tapasin illalla mun Terapeutin, jolle huokailin kaikenlaista. Se sanoi että miehet on yksinkertaisia.

Terapeutti: Puhu tuolle. Mene luo. Nyt. Mä seuraan täältä kauempaa kuinka sä pärjäät ja jos et, niin suoritan sellaisen intervention, jota et todellakaan halua.
Sari: Okei. Kiitos.

Arvatkaa mitä tapahtuu kun tekee miesten neuvojen mukaan? Loput miehet juoksee sun perään. Kauppakadun amok saa aivan uudenlaisen luonteen. Suosittelen. Itse suosittelen myös pukeutumista pyjamahousuihin. Helppo juosta pakoon.

2 kommenttia:

  1. Minulta puuttuvat naiset melkein kokonaan, kaikenikäiset. En osaa, tai sitten on ollut huono tuuri.

    VastaaPoista
  2. Se vaatii aika paljon osaamista. Ja vähän raakaa herkkyyttä. Luulen ett äsulla on se kaikki, koska lasken sut hyviin naisiin.

    VastaaPoista

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...