8/30/2014

Ehkänukuin


Leivoin ehkämustikkapiirakkaa.


Kävin ehkätöissä. 


Joku ehkätarjosi kakkua. 

Ehkäjoin kahvia ulkona. 


Menin ehkämetsään. 


Joku mies teki ehkäruokaa mulle. 


Voi olla että nukuin juuri 13 tuntia yhteen keskeytymättömään putkeen. Järjestin tämän mahdollisuuden itselleni koska voin. Kaikki pelit kiinni ja ikkunat ja verhot ja pää. Nyt tunnen oloni vähän väsyneemmäksi kuin aloittaessani. Koska uneni sisälsi 2-3 normipäivän unimääräni ja unet siihen päälle, olen nyt kusessa.

Lisäksi suhde todellisuuteen pääsi hämärtymään kohtuullisen radikaalisti, enkä ole enää varma mikä viikon saldosta on totta, mikä pelkkää kuvittelua ja mitä olen todellisuudessa kenellekin sanonut ja minkä uneksinut.

Avasin puhelimesta kameragallerian ja löysin onnekseni muutaman merkin siitä, että tässä on todellisuuttakin suoritettu niskat irvessä. Seassa on päiviä, jolloin olen saanut syödäkseni ja päiviä jolloin olen itkenyt ja vuotanut muutoinkin.

Nyt etsin internetin syvyyksistä tietoa akupisteistä, sillä yksi mies teki mulle kummallisen tempun. Se silitti mun niskaa ja päätä ja mun nenä alkoi vuotaa vettä tai räkää ihan hulluna. Nukuin hyvin seuraavan yön. Pyysin sitä toistamaan nenävuodon seuraavana päivänä, mutta nenä ei enää vuotanut. Mutta kuola valui. Seuraavaksi yritän saada kuolan valumaan ihan itse. Vielä ei ole onnistanut. Muistuu jotenkin mieleeni se nuori lääkäri, joka sai käsiteltyä selkärankani siihen kuntoon, että luulin kuolevani kipuun, joihin se ei tietenkään suostunut määräämään kipulääkettä. Sillä lähtee millä on tullutkin, se sanoi.

Nyt alkoi ihan kamalasti taas nukuttaa. Mä olen ollutkin kohta kolme tuntia hereillä, joten olen ansainnut pienet ehkäpornounipäikkärit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...