9/12/2014

Onko tämä vittusaatanaperkele liikaa vaadittu?


Viimeksi keskiviikkona sanoin ihanalle naiselle, että mä aina tiedän mitä en halua. Olen varmaan kertonut jo miljoona kertaa ja kaikille, että tajusin vasta joskus kolmekymppisenä, että en tykkää mansikoista. Lopetin niitten syömisen siihen paikaan. Käyn aika hitaalla joskus, vuosikausia, mutta sitten koen valaistumisia. Joskus saatan vielä syödä niitä, jos ne on marinoitu tuhdissa liköörissä tai kuorrutettu suklaalla. Muuten ei kiitos. Banaanin kanssa on muuten sama juttu. Mutta pirtelössä se menee joskus ja paistettuna yleensä aina.

Halusimme oikeastaan istua Lekkerin terassilla juomassa kahvia, mutta olosuhteiden ollessa epäsuotuisat, jouduimme haluamaan kävelykahvit ärrältä ja istumaan lasten liikennepuistossa tupakoiden ja juopotellen. Saatettiin puhua miehistä. Siitä kuinka ei oikeestaan jakseta sellaisia roikkujia ollenkaan. Ja että on oikeastaan hyvä merkki, jos mies ärsyttää minua. Mietin että voisin skippata elämäni ja ne kaikki jotka mukamas tarvitsevat minua ihan hetkeksi. Voisin antaa vaan mennä. Lapsi huostaan ja silleesti. Kahden viikon itsekkyys- ja panoloma. Omalla kohdallani päiväkahvipuhe johti lopulta kamalaan päänsärkyyn. Jouduin skippaamaan kaiken iltaohjelman ja ruumiinlämpökin nousi. Miesstressiä sanoisin jos jotain oikeasti tietäisin.

Sitten tuli mies. Tunsin itseni voittajaksi, kun sain sen houkuteltua kerran tälläkin viikolla lähietäisyydelle. Houkuttelin sitä perinteisesti ruoalla ja jäätelöllä. Aloiteltiin sitä mikä tää juttu nyt on -keskustelua, joka aina joskus täytyy käydä. Sanoin että mä tiedän nyt että voin antaa vaan mennä. Se sanoi että nyt se tietää että pitää ottaa rauhallisesti. Se oli myöskin jo päätynyt suremaan eroa, jonka jälkeen se haluaa pysyä mun ystävänä. Koska mä olen niin mukava. Vaikkei me edes olla yhdessä! Mitäpä tähän sitten kompromissia petaamaan, kun ollaan eri puolilla maapalloa noin ajatuksissamme ja kun kaikki on jo valmiiksi ajateltu. Saatoin sen aamupäivällä hautuumaan läpi lähemmäs kotiaan. Nyt juon valmissuklaakastiketta suoraan purkista ja mietin miksi mua vituttaa ihan saatanasti ja kiroilen kuin piru. No siksi, että tiedän. Olen jo ihan kiikissä ja yhtäkkiä haluan roikkua, mutta roikun väärässä hirressä!

Tässä on se mitä haluan just nyt ja heti:

Jonkun (miehen) jolla on aikaa mulle.
Jonkun (miehen) jolla on hyvä ja mulle sopiva muna.
Jonkun (miehen) joka saa mut kiikkiin ja auki ja läkähtymään.
Jonkun joka tulee punaviinilastin kanssa mun luo nyt, eikä vaadi tai pyydä yhtään mitään. On vaan mullemullemulle kokonaan hetken. Voi tuoda myös pizzaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...