4/05/2015

Taivaallinen sotku




Minulla kävi aivan uskomaton mäihä saada lopettaa jokusen kuukauden kestänyt maltillinen ja siivo selibaattini hauskan poikanymfomaanin kanssa. Täällä on ollut aikuisten kevätrieha, pornoluola, vapputivoli ja Woodstock samaan aikaan. Joku on jäljistä päätellen myös ristiinnaulittu. Helvetinmoinen sotku. Onneksi poika tykkää sotkusta. Mitä enempi sotkua, sen parempi, ja kierre on valmis. Ja koska minä olen hyvä sotkemaan, ollaan nyt aikamoisessa syöksykierteessä. Maailmankaikkeudella on ollut hauskaa kun se on keksinyt tämän leikin pääsiäispyhiensä ratoksi. Yhdistää hetkeksi kaksi sellaista, joista kumpikaan ei osaa lopettaa. Onneksi nymfomaanipoika täytyy palauttaa takaisin Norjaan ihan kohta. Jäädään henkiin molemmat.

Koska valvoin edellisen yön kokonaan ja suoritin pitkän työpäivän verran sotkuhommia ja siistimishommat päälle, oli ylösnousemus tänään lähes kiven takana. Jossain mielenhäiriössä olen luvannut leipoa kulitsan meidän kaveriperheen pääsiäisaterialle. Aloitin sen vatkaamalla sokerit ja munan seinille ja lattialle ja kiroilemalla niin, että lapsikin peljästyi suuresti. Nyt taikina päätti olla kohoamatta. Kiroilin sille lisää. Oppiipahan. Linja jatkuu ja pysyy.

Samalla mietin ihmissuhteita, elokuvia, ei-pakkoselibaatin turhuutta ja ihmisiä. Tepastelen sokerikuorrutetulla lattialla. Paistan ohimennessäni uunipannullisen lihapullia. Keitän lisää kahvia. Mietin rakkaan naiseni kanssa, kuinka parisuhteesta on tullut vähän kuin kirosana. Siihen latautuu paljon negatiivista. Kuinka olla sitä ja tätä, jotta selviytyisi siitä. Miksi? Itsehän me niitä rakennellaan, odotusten ja turhuuksien, pelastuksen ja osattomuuden, itsemme varaan. Niissä on juuri sen verran tilaa, kuin itse annamme ja sallimme. Kannattaa ehkä olla rajaamatta liikaa.  Puhuin samasta toisenkin naisen kanssa muutama viikko sitten. Nainen uskoi, että minun elämäni on jännää ja että koko ajan on jotain meneillään. Kun olen näin vapaakin. Melkein loukkaannuin. Nyt on pakko korjata ja sanoa, että hämmästyn taas itsekin, miten jännää mun elämäni on. Ja hauskaa ja ihanaa. Mä saan pahimmillani aika pienestä kiinni ja ilon irti. Ihmisiä vain kannattaa kohdata, jos saa pienenkin vainun siitä, että ne ovat ihmisiä. Muut kannattaa vaan feidata ja jättää kohtailemaan toisiaan. Luulen että kaikille riittää.

Ei kaikkia voi kohdata alkuräjähdyksen tavoin, mutta mitä vähemmän on alkuräjähdyksiä, sitä vähemmän on tähtiä. Oma rohkeuteni on yhä jossain täällä sokerin, hiivan ja rusinoiden seassa piilossa. Käymistilassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...