6/09/2015

Hourailua






"Vaikka hänen silmänsä eivät ole koskaan katsoneet minua, vaan tyhjyyttä selkäni takana, minä olen nähnyt ne silmät. Eivätkä ne katso tyhjyyteen syystä joka olisi häpeä, sillä ne silmät eivät häpeä. Eivät ne näe. Ne vain tuntevat kaiken, ne tuntevat jokaisen sanani, liikahdukseni sekä hengitykseni."

-Sari 14 v.

Muisti lyö aaltoja rantaan. Viime yönä en saanut nukuttua. Saatoin torkahtaa. Oli niin paljon valvottavaa. Kokonainen kesäyö. Kuten aina. Vähän uupuneita sanoja. Päätöksiä paremmista tulevista öistä. Luovutin viideltä ja tein työt. Eikä kuitenkaan vielä kaikki valmista. Ikuinen maanantai, suosikkipäivä, alkaa menettää hohtoaan.

Ei koskaan enää. En muista mitä ei koskaan enää. Täytyy tarkistaa joltakin naiselta, joka tietää mitä olen houraillut. Kas näin:

"Ja on epäreilua, että olen niin paska oikeesti, että hairahdun aina väärään mieheen, ihan aina. Se on jokin sisäänrakennettu kehitysvamma, paitsi etten ole niin fiksu kun muut keharit."

- Sari 45 v.

En näe minkäänlaista kehitystä. Kielellistä. Ennemminkin tiukkaa taantumista. Tavallaan on onni, että valvon yöni. Saanpahan ainakin hysteeristä naurua aikaiseksi. Tarvitsen purkutuomion. Joku voisi tuhopolttaa minut. Tai sitten minun pitäisi hypätä helvetin korkealta ja kuolla vaan. Naurattaa ajatus korkealle menemisestä. En ikinä uskalla mennä niin korkealle, että uskaltaisin hypätä sieltä. En uskalla hypätä enää edes tuolilta. Tulee mieleen se kerta, kun unohdin seisovani keittiöjakkaralla, ja sitten astuin askeleen sivuun siltä. Oli eriskummallisen epäpätevä askel se. Siitä tuli jännä olo. Ja tietenkin jalka kipeäksi. Revähdin.

Ehkä olen nytkin vain vähän revähtänyt, en murtunut ollenkaan, enkä ainakaan kipsissä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...