9/11/2015

Äkillinen itsemurhakohtaus




Lapsella on taksvärkkipäivä. Aamulla kannamme laatikoita kellariin. Se on kahdeksan oven takana. Mitä natsiarkkitehtuuria! Vanha rakkauskirje karkaa laatikon reunan yli. Tapan sen. On sopiva hetki puhella niitä näitä, lähinnä kuolemastani, sillä yskin keuhkoni kellarin lattialle. Pidetään tauko.

Olen yön jäljiltä ankea ja vereslihalla. Kävelin eilen rauhassa kaupunkia läpi. Kahvilta ja hihityksistä kodinhoitoon asti. Silittää ja olla psykoosissa, sitä on ihastuminen. Aurinko ja vadelmasuklaatuutti. Olen laihtunut seitsemän kiloa. Kohta huomaan sen. Saan vyöllä kurottua housuni kiinni. Muutama viikko sitten sain ne jo jalkaan. Epätoivo kasvaa yön mukana. Yritän nukkua ennen yötä, mutta se kourii minua jo kun käväisen parvekkeella. Viileä käsi liukuu villatakin alle ja sytyttää minut. Leivon leipää, pesen pyykkiä ja yskin. Hätistän seuralaistani kauemmaksi. Lopulta epätoivo tuo kätensä kurkulle ja makaamme yhdessä liikkumatta yön tiukassa ja ahtaassa kehdossa. Kapaloituneina ja vastasyntyneinä. Tähän ei eläin pysty.

Päästäisit minut jo pahasta. Laatikkoleikin jälkeen makaan sängyllä ja valoisa aamu tulee läpi ikkunan. Tunnen lämmön. Luulen että se on aurinko, mutta se onkin minä, joka hehkuu kuin kuumeinen. Luulin olevani viileä. Lapsi luuttuaa parveketta. Se pyyhkii pölyni pois. Kävelen lähikauppaan hakemaan kermaa kahviini. Vanha mies ja nainen muodostavat kunniakujan. Mies katsoo minuun jo kaukaa. Tekee mieli kääntää katse pois. Kun tulen kohdalle, se hymyilee ja sanoo että tämä on kunniakuja. Paluumatkalla kuja on paikallaan, paitsi sitten kun mies kääntyy minuun, nainen lähtee ja mies hymyilee minulle niin, että itku tulee. Se on aurinko. Ja ympärillämme aurinko. Minulle ei saisi näyttää nyt näitä kuvia. Kello ei ole yhtätoistakaan ja päiväni ovat luetut. Tämä päivä ei ehkä enää näekään yötä. Tämä on se päivä jolloin pms voittaa ja kuolen äkilliseen itsemurhakohtaukseen. Ennen sitä lämmitän lapselle pastaa. Ja käyn ahmimassa vähän musiikkia. Ja ihmettelen, mikä minut sai ostamaan kermanhakumatkallani laastaria. Mitä minä laastarilla? Paikkaan itsemurhakohtauksen jäljet? Naurattaa.

Ja missä on Samuli Putro silloin kun sitä tarvitaan? Nyt tekisi hyvää kävellä lujaa ja piipittää, että älä kävele niin lujaa. Samuli Putro on helvetin hyvä kävelemään.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...