9/03/2015

Feng shuit kohdallaan






Olipa helppo muutto. Minulla oli kaupungin parhaat muuttonainen ja -miehet, joiden ammattimaista otetta naapurin mummotkin kävivät ihailemassa. Olin päättänyt, että muuttaminen on hauskaa ja sitä se oikeastaan olikin. Juoksimme ylös ja alas rappusia banaanilaatikot sylissä. Hyvät treenit. Uudessa kodissa ei ole hissiä. Se on kiva.

Kävin eilen antamassa viimeisen silauksen vanhalle kodille. Siihen meni juuri ja juuri liian monta tuntia. Muuton, uuden kodin järjestämisen ja vanhan siivoamisen seassa tulin kipeäksi, kirjoitin yhden artikkelin, lajittelin (yhä vaan) lapsia, kirjoitin lausunnon ja sovin treffit. Uusi koti on kaaostilassa, mutta vanha on siisti. Onnittelin eilen illalla itseäni, vietyäni viimeisen roskapussin, jäteauton juuri peruuttaessa pihaan. Viidessä minuutissa tajusin, että sinne menivät ainakin harja, rikkalapio ja moppi.

Yöt olen maannut kuumeessa. Olen yrittänyt käydä vaatehuoneessa suihkussa ja potkinut kaksi kissan juomakuppia päin seiniä ja säpäleiksi. Tämän lisäksi olen vienyt uunituoreet julisteet paperikeräykseen ja säilyttänyt jotakin muuta. En vielä tiedä mitä. Tai missä se on.

Muuttamisessa on hauskuuden lisäksi se kummallinen osio, jota en koskaan tule tajuamaan. Kirjahyllyt ovat paikoillaan, mutta kirjat (radikaalisti vähentyneet) eivät mahdu niihin. Vaatteet (radikaalisti vähentyneet), eivät mahdu kahteen vaatehuoneeseen. Kahtena yönä vaatehuoneen alalauteet ovat romahtaneet. Johtunee siitä, että ne toimivat hetken aikaa myös kellarina. Koti on aivan samankokoinen kuin entinen, mutta kaikki verhot ovat liian kapeita ja lyhyitä. Oikeastaan mikään ei mahdu paikalleen. Paitsi keittiön pöytä. Se pieneni yli metrillä ja on siksi ollut helppo sijoittaa. Ruokavieraita tosin on nykyisellään mahdotonta sijoittaa. Vaikka vein vanhassa kodissa jätesäkeittäin tavaraa roskikseen, jouduin viemään vielä enemmän rojua ulos uudesta. Siltikään, mikään ei mahdu. Tosin vuode tuntuu isommalta. Sille ei ole tapahtunut mitään. Se voi kyllä johtua siitä, että olen niin yksinäinen. Ja laihtunut 6 kiloa.

Tämä on vasta neljäs asunto Kuopiossa, mutta olen tehnyt melkein täyden ympyrän. Eipäs kun suorakulmion. Kiva olla lähes samassa pisteessä, josta täällä aloitinkin.





2 kommenttia:

  1. Kuopio? Eiks se ollutkaan Oulu? ;-)

    VastaaPoista
  2. Tuun sinne seuraavaksi. Vanhuudenpäivät. Tai sitä seuraavaksi. Tai joskus. Maailma on Oulu joskus Kuopiossakin.

    VastaaPoista

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...